Kodin ja päivähoidon välinen yhteistyö (Vierailijapostaus Maarit Huttunen)

Kasvatuskumppanuus eli kodin ja päivähoidon välinen yhteistyö on lapsen kasvun tukemista YHDESSÄ.

Mutta miten se käytännössä tehdään?

Vielä jokin aika sitten vallitsi ajatus siitä että päivähoito ja sen henkilökunta tietää mitä lapsi tarvitsee ja annetaan sitten ohjeita vanhemmille kuinka he voivat omaa lastaan kasvattaa. Jokin tässä mätti.

Miten hoitohenkilökunta voi tuntea juuri sinun lapsesi paremmin kuin sinä?

Vasukeskusteluiden tärkeys

Onneksi tästä ajatusmallista on päästy / ollaan pääsemässä eroon. Ympäri Suomen on alettu puhua ja myös toteuttaa kasvatuskumppanuutta. Toki tämä vaatii myös vanhemmilta aktiivisuutta, jotta kasvatuskumppanuudesta saadaan kaikki irti. Ei niitä ”vasukeskusteluja” ihan huvikseen pidetä. Eivätkä ne ole mitään palavereita, joissa etsitään teidän lapsesta vikoja. Valitettavasti tällainen käsitys on jostakin ilmestynyt joidenkin vanhempien ajatuksiin. Kun sekä vanhempi, että lapsen hoidosta vastaava hoitaja tai lastentarhanopettaja ovat avoimin mielin vasukeskustelussa päästään tärkeimpään päämäärään eli juuri sen lapsen parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja kasvun tukemiseen. Vasukeskustelu (jossa siis tehdään juuri sinun lapsellesi yksilöllinen varhaiskasvatus suunnitelma ELI luodaan yhteiset pelisäännöt lapsen hoidolle) on erittäin tärkeä osa kodin ja hoidon välistä yhteistyötä.

Lapsen yksilöllinen tukeminen

Kun ”hoidon täti” saa kultaakin arvokkaampia tietoja kotoa, oppii täti tuntemaan lapsen entistä paremmin ja täten tarjoamaan lapselle yhä yksilöllisempää tukea kasvuunsa. Olkoon nyt lapsella vaikka ongelmia puheen tuottamisessa. Lapsi juttelee todella vähän ja sanavarasto on heikko. No siinä on pikkuisen vaikea tädin sitten arvata että mistähän tyttö pitää tai mistä on kiinnostunut. Kun täti on äidiltä tai isältä sitten kuullut, että tyttö on erityisen kiinnostunut naapurissa sijaitsevasta navetasta ja käykin siellä paljon, on tädillä selkeästi enemmän tarttumispintaa mistä voisi lähteä tyttöä jututtamaan ja sitä kautta myös lisäämään sanavarastoa. Ja kun jutellaan tyttöä kiinnostavasta aiheesta, lähtee hän helpommin juttelemaankin. On huomattavasti helpompi tarjota esimerkiksi mieluinen värityskuva.

Yhteiset pelisäännöt tärkeitä kodin ja hoidon välillä

Mites kotona voidaan puuttua vaikkapa lapsen huonoihin ruokapöytä tapoihin jos hoidosta ei ”uskalleta” sitä sanoa suoraan että lapsi hyppii, pomppii, huutaa ja häiritsee muita ruoka pöydässä? Näitä tilanteita olen nähnyt aivan liian usein. ”No ei nyt viitsitä viikonloppua vanhemmilta pilata kertomalla isälle, että teidän poika se otti ja löi toista lasta tänään.” Tai että ”sillä nyt vain on sellainen vaihe, ei huolestuteta vanhempia”. Joskus lapsi voi käyttäytyä todella eri tavoin kotona ja hoidossa. Esimerkiksi kotona on voinut olla ongelmia ruokailun kanssa aikaisemmin, mutta siihen on löydetty jo hyvä konsti millä se on saatu rauhoittumaan.

Kaikkein tärkein asia kasvatuskumppanuudessa on LUOTTAMUS tädin ja vanhempien välillä. Tämä täytyy ensin muodostaa, jotta täti oppii tuntemaan myös vanhemman että millaisin sanakääntein tälle isälle voi kertoa myös niistä ikävistä asioista. Tärkeää on myös oppia tuntemaan, että mitä vanhempi haluaa kuulla päivittäin lapsensa touhuista. Toiset haluavat tietää tarkkaankin, onko syönyt, nukkunut, kenen kanssa leikkinyt, mitä leikkinyt……. Toiset haluavat ylimalkaisen ”on ollut hyvä päivä” heiton.

Lisäksi pidän erittäin tärkeänä asiana sitä, että voidaan luoda yhteisiä käytäntöjä sekä kotona että hoidossa. Jos kaikki asiat tehdään eritavalla hoidossa kuin kotona, niin on se lapsellekin haastava paikka. Kotona saa heittää vaatteet pitkin lattioita ja äiti kulkee perässä ja laittaa ne nätisti naulakkoon ja hoidossa sitten pitääkin itse viikata vaatteita ja kääntää ne oikein päin ja laittaa naulakkoon. Vaikka hoidossa lapsi oppiikin paljon jo katsomalla kavereista mallia, että näin sitä kuuluu toimia, mutta jos kotona kaikki tehdään aivan eritavalla, niin oppiminen on huomattavasti hitaampaa. Hauskaa on mm. kuivaksi opettelussa että kyllä ne hoidossa sen opettaa.

Entäs jos tässäkin asiassa tehtäisiin yhteistyötä ja tehtäisiin se yhdessä tiiminä?

WP_010962

Aargh – Ärsyttää

Rinnekäyttäytyminen kuriin

Olimme laskettelemassa Åressa, jossa nuorten laskijoiden keskuudessa ilmeni todella ärsyttävää käyttäytymistä. Kaverit luulivat olevansa muita parempia ja oikeuttivat itselleen esimerkiksi ohittamisen hissijonossa, kun olivat nopeampia kuin pikkuisen laskijat. Voi, että minua sieppasi katsoa tuollaista rinnekäyttäytymistä. Itse olen todella tarkka laskettelukeskuksissa käyttäytymisistä, kun olen niissä ikäni viettänyt. Ojensin poikia ja kerroin heille topakasti missä jonon pää sijaitsee. Katsoivat kaverit ihmeissään. Eivät ilmeisesti olleet tottuneet siihen, että joku heitä ohjailee rinteessä.

Mielestäni on todella tärkeää, että tällaiseen käyttäytymiseen puututaan, eikä katsota vierestä ja sallita sen tapahtuvan. Kukaan ei ole toista parempi, että saisi oikeuden ohitella toisia hissijonossa. Samoin hissipaikalle laskemisnopeudessa on useilla laskijoilla parantamista. Useamman kerran olen tänäkin talvena todistanut, miten järkyttävästi ihmiset voivat käyttäytyä. En ymmärrä sitä, että laskijoiden mielessä ei käy se, että joku voi olla alhaalla ja alhaalla oleva ei välttämättä ole yhtä taitava kuin itse on. Liian luja vauhti on usein syinä onnettomuuksiin, joita hiihtokeskuksissa tapahtuu. Kun ei hallita välineitä ja vauhtia, ei myöskään vältytä onnettomuuksilta.

Miksi roskata luontoa?

Toinen asia mikä minua ärsyttää suuresti on roskaaminen. Miten voimme sallia sen, että luontoamme pilataan ihan vain sillä, ettemme viitsi roskia roskikseen asti kiikuttaa? Mielestäni tässä on aikuisilla suuri vastuu. Mitä opetamme lapsille roskaamiskulttuurista? Onko oikein heittää pyörällä polkiessaan jäätelön tikku ojaan? Entä nenäpaperin heittäminen luotoon tai auton ikkunasta roskien viskaaminen?

Lapsille on syytä pienestä pitäen näyttää, miten roskaamista vältetään ja ettei voi käsittää sitä miksi ihmiset roskaavat. Olemme useasti lapsiemme kanssa keränneet näkemiämme roskia luonnosta. Olen sanonut lapsille, että tehdään hyvän päivän työ, kun joltakin on se unohtunut. Usein kun näemme roskia luonnossa, lapset ihmettelevät, että miksi roskat on luonnossa? Aivan, sen kun tietäisi.

Yhdessä voimme vaikuttaa näihin asioihin ja tehdä maailmasta paremman ja puhtaamma paikan elää. Pienet teot voivat olla suuria tekoja ihmiskunnalle.

WP_003905

Ystävät – yksin ei ole hyvä olla

Mikä ystävissä on parasta? Se, että heidän seurassa ei tarvitse miettiä millainen olet, vaan saat olla juuri oma itsesi. Ystävien merkitys on uskomattoman suuri. He antavat kuuntelevia korvia, kun huolet painaa ja heille voi ilon hetkillä hehkuttaa onneaan. Mikäli ystävä ei ole luottamuksesi arvoinen ja puukottaa sinua tiedoillaan, ei hän ole oikea ystävä. Oikeat ystävät eivät katkeroidu ja ole kateellisia negatiivisella tavalla, eivätkä he käytä saamiaan luottamuksellisia tietoja ystäväänsä vastaan.

Onko ystävä sinua varten kun häntä tarvitset? Onko ystävällä sinulle annettavaa? Onko ystävä ihminen, jonka kanssa saat nauraa ja itkeä täydestä sydämestäsi? Onko ystävyys molemmin puolista?

Ystävät ovat kultaakin arvokkaampia ja hyviä ystävyyssuhteita on syytä vaalia. Eihän nuotiokaan pala ilman polttopuita.

Lapset ja ystävät

Lasten syntyviä kaverisuhteita on kiva seurata vierestä. Miten kemiat löytyvät ja miten hyvin ystävykset tulevat juttuun keskenään? Tyttäremme puhuu jatkuvasti eskariystävistään kotona. Ystävät ovat todella tärkeitä hänelle ja ovat hänen mielessään koko ajan. Kolmivuotiaalle pojallemme ystävät ovat alkaneet olla myös tärkeitä. Jatkuvasti tulee kysymyksiä, milloin kaveri saisi tulla yökylään tai leikkimään.

Lasten ystävyyssuhteiden luonnissa aikuisilla on myös roolia. Mikäli vanhemmat ovat kavereiden vanhempiin yhteydessä ja sopivat lapsien leikkimistapaamisia, mahdollistavat he alle kouluikäisille mahdollisuuden luoda syvempiä ystäväsuhteita.

Ystävät ovat todellakin parasta elämässä, eikä niitä ole koskaan liikaa. Vaalikaamme hyviä ystävyyssuhteita!!

WP_010657

Minä eka, minä eka

Vuorottelu voi olla joskus (tai meidän perheessä varsinkin tosi useasti) lapsilla melko vaikeaa. Molemmat, kun haluavat aina olla ensimmäisiä, eikä auta vaikka kuinka järkevästi koittaa selittää, että kohta on toisen vuoro ja se on ihan sama kumpi on eka, kun toinenkin saa sen jälkeen. Olimme matkalla lastemme kanssa ja matkalla törmäsimme useasti näihin kinasteluihin kumpi on ensin.

”Minä haluan ensimmäisenä ajaa isin kanssa autolla.”
”Ei, kun minä”
”Joo, Elmerille luvattiin ensin. Ella saa paluumatkalla kokeilla sitten.”
”No, mutta mä en saa sitten yhtä pitkää matkaa ajaa”
”Se on ihan sama matka. Eikö ole kiva, että saat sitten ajaa, kun Elmeri on jo ajanut. Joskus kannattaa odottaa.”

Joskus lasten on vaikea ymmärtää, että jokainen saa kyllä oman vuoron, kun vain malttaa
hetken odottaa. Ja juuri tuo odottaminenhan se vaikeinta on. Samalla odottamisessa kasvaa kärsivällisyys ja kyky jaksaa odottaa, joten sitä onkin syytä harjoitella kertoja ja kertoja uudestaan.

Aikuisilla pallo

Aikuisten on oltava oikeudenmukaisia ja jakaa vuoroja lapsille tasaisesti. Mikäli puistossa
kaverit kiikkuvat pitkiä aikoja, eikä vuoro näytä vaihtuvan itsestään sopivan ajan kuluessa,
niin silloin on aikuisen puututtava asiaan. Näin aikuinen ottaa pallon itselleen ja osoittaa, että jokainen saa kiikkua ja vuorot kannattaa pitää mahdollisimman lyhyinä, jotta kaikkien odotusaika lyhenee ja kaikilla on kivempaa. Olen usein törmännyt esimerkiksi hoplopissa tilanteisiin, jossa esimerkiksi trampoliinilla lapset hyppivät todella pitkiä aikoja. Olen puuttunut asiaan ja selventänyt lapsille syyn miksi kannattaa hyppimiset pitää lyhyinä. Usein esimerkiksi hyppyjen määrän rajaaminen auttaa asiassa. Silloin pienimmätkin lapset ymmärtävät mitä tämä tarkoittaa, varsinkin kun ääneen lasketaan yhdessä jonottavien kanssa monesko hyppy on menossa.

Aina ei voi olla eka

Lapsen täytyy ymmärtää, ettei hän aina voi olla ensimmäinen. Kaveritkin haluavat olla ensimmäisiä, ja kun vuoroa vaihdellaan niin kaikki saavat mahdollisuuden olla ensimmäisiä, edes joskus. Joillekin lapsille vuoron vaihtaminen käy luonnostaan ilman sen suurempia ojennuksia, mutta jääräpäisempien kavereiden kanssa tätä taitoa pitää harjoitella toistojen kanssa. Kun ohjaavat ja vanhemmat toimivat johdonmukaisesti asian kanssa, oppivat myös nämä jääräpäisemmät yksilöt odottamisen ja vuorojen vaihtamisen tärkeyden.

Opetetaan lapsille oikeudenmukaisuuden kautta vuorojen vaihtamisen tärkeyttä. Kun lapsi oppii antamaan vuoron muille spontaanisti, on saavutettu hieno askel pikkuisen elämässä. Antamalla muille, saa myös paljon enemmän itse. Tämä pätee myös vuorojen antamisessa.

Yllätys

Y-y-y-l-l-ä-ä-t-t-y-y-s-s

”Isillä on teille yllätys! Menkää sohvalle odotamaan.”

Ja minkä riemun yllätys saakaan lapsissa aikaan. Yllätyksen ei tarvitse olla ihmeellinen, mutta se jännitys ja ilo minkä se lapsiin saa aikaiseksi on jotain mahtavaa.

Miten lapset osaavatkaan innostua tilanteissa? Onko se opittua vai luontaista käyttäytymistä?

Arto Pietikäinen käsittelee tunteita Joustava mieli-kirjassaan. Pietikäinen (2009, s.174) kirjoittaa:

”Kun olit pieni, millaiset tunteet olivat hyväksyttyjä ja mitkä eivät? Mitä sinulle opetettiin tunteiden kontrolloimisesta? Mitä tunteita perheessäsi ei sallittu eikä ilmaistu? Miten perheesi aikuiset reagoivat sinun negatiivisiin tunteisiin? Tunteiden käsittely on opittua käyttäytymistä”

Jäin miettimään tätä Pietikäisen kirjoitusta. Jos tunteet ovat opittua käyttäytymistä niin samoin ovat myös reaktiot miten suhtaudumme asioihin. Innostummeko vai olemmeko innostumatta ja miten näytämme innostuksemme. Onko kotona innostuttu asioista ja ovatko vanhemmat näyttäneet innostusta lapsille? Voiko lapsilta odottaa innostusta, jos he eivät ole saaneet siitä kokemuksia kotona?

Toisaalta lapset ovat spontaaneja toimimaan myös tunteellisesti. Mikäli näihin tunteisiin ja käyttäytymisiin vanhemmat vastaavat positiivisesti eli vahvistavat näitä tunnetiloja, jäävät ne lapsen sisäiseen maailmaan elämään. Kun lapsella on seuraavan kerran mahdollisuus innostua, hän muistaa ne positiiviset reaktiot vanhemmissaan ja hän uskaltaa toteuttaa samankaltaisia innostuksen elementtejä käyttäytymisessään. Mikäli innostuminen ei saa minkäänlaista reaktiota vanhemmassa, ei lapsi saa siitä mitään sisäiseen maailmaansa ja seuraavankin kerran innostus jää näyttämättä tai se on laimeeta.

Lapsien reaktioita on hauska seurata, kun he saavat esimerkiksi syntymäpäivälahjoja. Ovatko he revetä liitoksistaan vai onko lahjan saaminen ihan ok-juttu? Samoin jos kaverilta saa kirjeen postista, niin innostuuko lapsi tästä, vai onko se vain ihan tavallinen juttu, joita nyt tapahtuu. Mielestäni lapsille kannattaa näyttää tunteiden kirjo. Myös negatiiviset tunteet on hyvä oppia näyttämään tutussa ja turvallisessa ympäristössä, samoin kuin ilon ja riemun tunteet.

Innostukaamme yhdessä. Mikä onkaan parempaa kuin innostua yhdessä!!

Samsung

Äideistä parhain sä oot

Näin äitienpäivänä jään miettimään sitä, miten tärkeä oma äitini on minulle. Hän on isäni kanssa mahdollistanut minulle elämän. Voiko sen parempaa lahjaa enää saada? Äidin merkitys lapsille on suuri. Aivan kuin isienkin merkitys. Äiti yleensä on (ei voi yleistää, sillä on myös tunteellisia ja empaattisia isiä ) tunteellinen ja empaattinen, jonka luo on helppo tulla kertomaan murheensa ja ilonsa.

Äidilleni on helppo puhua. Tuntuu kuin hän tuntisi minut läpikotaisin. Hän ymmärtää ja antaa äidillisiä neuvoja. Äidiltäni olen saanut elämääni paljon käytännön elämisen oppeja ja taitoja, joiden kanssa pärjää elämässä itsenäisesti. Aina äitien neuvot eivät tunnu kivoilta, mutta sitähän vanhempana oleminen on. Ei sen aina täydykään olla kivaa. Mikäli äiti antaa periksi ja koittaa miellyttää lapsia, että saisi heiltä rakkautta ja kunnioitusta, on edessä pitkä suo. Rajat luo rakkautta ja varsinkin tiukat rajat.

Äitini on ollut todella jämäkkä niin minulle kuin sisaruksilleni ja kunnioitan tätä jämäkkyyttä nyt, kun olen itse vanhempi. Vanhemmaksi tultuaan olen miettinyt kovasti sitä miten äitini toimi erilaisissa tilanteissa ja olenko samaa mieltä hänen kanssaan nyt, kun olen itse äiti. Useissa tilanteissa olen huomannut, että miksi äitini toimi, kuten toimi ilman turhanpäiväisiä selityksiä. Nämä ajatushetket ovat parhaita ja todella antoisia. Kun saa omasta lapsuudesta konkreettisia neuvoja ja vinkkejä vanhempana olemiseen, niin antaa se todella paljon omaan vanhemmuuteen. Kaikkia juttuja ei tarvi omaan kasvatusfilosofiaan ottaa, mutta voi olla, että sieltä löytyy joitain asioita, joita pitää todella tärkeinä.

Äidilleni haluan näin äitienpäivänä sanoa, että olet minun suuri idoli. Olet vahva, määrätietoinen, syvällinen ja tunteellinen ihminen, jolla on sydän paikallaan. Rakastan sua yli kaiken. Kiitos kaikesta mitä olet minulle antanut <3.

sydan

Yhteiset jutut arjen suolana

Oli normaali tiistaipäivä ja veimme lapset päiväkotiin. Elmeri tuumasi: ”Anna hali. Meen sitten sohvalle istumaan, vilkuta minulle!”. Niin menin Ellan puolelle ja Ella tuumasi: ”Anna käsi-pusu-hali ja Ikkunasta vilkutus!” Ja niin sitä ulos mentäessä vilkutettiin  ja annettiin lentosuukkoja sekä Ellalle, että Elmerille.

On hauska huomata, miten tärkeitä yhteiset pienet jutut ovat arkielämässä. Tärkeitä hetkiä ovat ne, kun ihmisistä erotaan ja mitä heille sanotaan eron hetkellä. Lapsillemme on todella tärkeää se, että nämä rutiinit tapahtuvat joka aamu päiväkotiin jäädessään ja ilta ennen nukkumaan menoa ja jos on isän vuoro hoitaa iltasatujen lukemiset, niin auta armias, jos käsi-pusu-hali unohtui äidille antaa. Kohta juoksee kaksi iloista palleroa yläkerrasta niitä antamaan.

”Ei näitä voi unohtaa!”

Ei niin, ne ovat todella tärkeitä.

Älä nuku riidan yli

Äitini on opettanut minulle, että riidan yli ei saa ikinä nukkua. Asiat tulee selvittää. Tämä on totista totta, sillä ensimmäinen asia mikä mielessäni pyöri mieheni sairaskohtauksen kuultuani oli se, että olimme riidelleet kaksi edellistä päivää kaikenlaisista turhista asioista. Ei me näin voida erota. Tämä asia hiersi minua todella paljon. Lasten kanssa mielenosoitukset ovat päivittäisiä. Milloin möksähdetään siitä, että äiti kaatoi maitopurkista lasin täyteen maitoa, milloin siitä, että isä laittoi turvavyön autossa kiinni eikä äiti. Nämä lasten murheet tuntuvat meistä vanhemmista usein melko pieniltä, mutta lasten maailmassa ne ovat isoja.

”Minä haluan määrätä. Minä haluan olla iso. Minä haluan omistaa äidin/isän.”

Pienet jutut – päivän piristyasruiskeet

Arkipäivän sisällä on mahtavaa, jos sinulla on juttuja, joita odotat kuin kuuta nousevaa. On se sitten se, että herätyskellosi soi uuteen päivään  ja pääset energisenä työpäivään ja haastamaan itseäsi. Se voi olla työmatkapyöräily, soitto kaverille tai kirjan lukemishetki. Se voi olla se hetki, kun kohtaat rakkaasi työpäivän jälkeen. Ne pienet eleet ja teot mitä noissa tapahtumissa tapahtuu, ovat todella tärkeitä. Lapsemme tykkäävät siitä, että isä painii heidän kanssaan tai että he katsovat ”Olipa Kerran Elämä” -jaksoja ja leikkivät bakteeripomoja. Äidin kanssa taas on kiva tehdä jotain leipomisjuttuja tai sitten askarrella. Parasta päivissä on kuitenkin se, jos saa välittömän halauksen ihmiseltä, josta välittää.

Pienet jutut tekevät päivästämme juuri sellaisen millaisen siitä halusimme. Kun näitä pieniä positiivisia ja iloisia juttuja on paljon, kasvaa siitä sisäinen hyvän olon tunne ja ihminen loistaa. Halaus päivässä, pitää mielen korkealla.

WP_001844

Kulttuuri ja lapset

”Äiti, mennään katsomaan Ronja Ryövärin tytärtä teatteriin!”
”Sähän olet nähnyt sen jo kolme kertaa.”
”Joo, mutta kun se on niin hyvä tarina.”

Kulttuurin elämykset ovat mahtavia kokemuksia. Olemme lastemme kanssa käyneet konserteissa, kirkossa, teattereissa, näyttelyissä, elokuvissa,  sirkuksessa ja museoissa jo pienestä pitäen. Tarinat kiehtovat lapsia ja se, kun he sukeltavat mielikuvitusmaailmaan täydellisesti. On mielenkiintoista nähdä miten tutut tarinat on toteutettu teatterin näkökulmasta tai miten ne elokuvissa esitetään.

Pienestä pitäen mukaan

Olen huomannut, että pienetkin ja vilkkaammatkin lapset on syytä viedä pienestä pitäen mm. teattereihin ja konsertteihin. On ollut jännä huomata, miten hienosti lapset keskittyvät tarinoihin ja miten kulttuurin maailma kiehtoo heitä. Tyttäremme Ella, 6v, on todella innostunut teatterin maailmasta. Aina, kun uusi lapsille suunnattua teatteriesitystä mainostetaan, on hän innokkaana lähtemässä sitä katsomaan. Lapset poimivat tehokkaasti pieniä juttuja esityksistä ja mallioppimisen kautta heijastavat näitä omissa leikeissään.

Titinallet Robiniin, postipatet Batmanneihin

Meillä Titinallet ovat vaihtuneet Robiniin ja on ollut ihana huomata, että poikamme Elmeri, 3v, laulaa Robiniin lauluja sydämensä kyllyydestä.

”Äiti, soita Robinia!” kuuluu takapenkiltä automatkallamme.

Samoin elokuvien hahmot vaihtuvat kuin sukat. Ensin postipate on kova juttu, sitten tuli Pate-lammas, sitten legoelokuvat. Vanhempana olen herkkä tarttumaan uusiin tuuliin ja kuuntelemaan mikä lapsia innostaa ja kiinnostaa. Tämä onkin ollut hyvä tapa saada lisättyä innostusta, kun tartutaan hetkeen juuri silloin, kun on sen aika. Lasten kyky innostua asioista on mahtava ja tähän kannattaa tarttua. Parasta siinä on se, että saattaa itsekin innostua :)

Kulttuurin monipuolisuus laittaa lasten mielikuvituksen liikkeelle. Uudet kokemukset ja elämykset innostavat lapsia.