WP_014893

Missä on ihmisten valot ja heijastimet?!

Kävelin eräänä syksyisenä ja erittäin pimeänä iltana pyörätiellä ja olin törmätä vastaantulevaan pyöräilijään, jolla ei ollut valoja, eikä pyöräilykypärää päässä. Ei ole ihme, että syksyisin sattuu kevyeen liikenteen ja autoilijoiden törmäyksiä, jos näitä hengenpelastajia ei lapset käytä.

Pyöräilykypärä – Huippu juttu

Itse en enää mihinkään mene ilman pyöräilykypärää. Pään suojaaminen on todella tärkeää ja kun aina ei itse voi niitä onnettomuuksia välttää. Olen useasti katsellut, kun nuoret lapset pyöräilevät ilman pyöräilykypäriä ja miettinyt, että on tää ”kovana” oleminen oikeasti melkoisen vaarallista puuhaa. Olenkin lapsillemme sanonut, että se on ”kovaa” uskaltaa pitää pyöräilykypärää päässä, eikä välitä muista. Kunhan pitää itsestä huolen!

Koululaisten piireissä kulkee tapa lähteä pyöräilykypärä päässä kotoota pois, mutta heti seuraavassa mutkassa kypärä otetaan päästä pois ja laitetaan sarvelle roikkumaan. Olen useamman kerran tuumaillut vastaantuleville lapsille, että nyt on kypärä ihan väärässä paikassa. Näyttäkäähän miten kovia oikeasti ootte!

Heijastimet ja valot pyörissä

Näin syksyiltoina autoillessa huomaa todella miksi heijastimet ja valot pyörissä ovat todella tärkeitä. Autoilijan on todella vaikea huomata pimeitä hahmoja, jotka syöksyvät suojatielle, jos heijastimia tai valoja ei ole käytössä. Pyöräilin eilen itse koulun Halloween juhlista pois mummopyörälläni, jossa ei ollut valoa. Oli aivan kauheaa ja pelotti kyllä suunnattomasti. Ohitin erään ohikulkijan, jolla oli lamppu kädessä. Minun oli pakko kommentoida, että onpa hienoa nähdä noin fiksuja ihmisiä liikenteessä. Itseäni hävetti, kun lamppua ei ollut. Oikeasti ei mihinkään saisi pyörällä lähteä pimeällä, jos nämä turvallisuus asiat eivät ole kunnossa.

Aikuisten esimerkki

Tässä on taas asia, jossa aikuiset voivat näyttää lapsille ja nuorille esimerkkiä. Mikä onkaan sen parempaa, kun näyttää käytännössä miten pyöräillessä jokaikinen kerta kypärä on päässä. Olen lapsillemme sanonut, että emmehän mene luistelemaan tai laskettelemaankaan ilman kypäriä, miksi sitten pyöräilisimme ilman. Pää kun on todella tärkeä ihmiselle ja sitä pitää suojella.

Kaikkien kannattaa tarkistaa onko turvallisuus asiat kunnossa teidän perheessänne. Yksi tai kaksi heijastinta voi pelastaa monelta vaarahetkeltä. Ja ne pyöräilykypärät – opettakaa lapsia pitämään niitä! 

WP_008505

Pökköä pesään – rauta on kuumaa nyt! Lapsellasi voi olla otollinen hetki kehittyä nopeasti! (vieraspostaus)

Joulun alla tyttäremme sai idean, että hän haluaa perustaa kaupan. Jalostimme ideaa ja seuraavina päivinä ja viikkoina tytär myi noin 130 eurolla vuosikalentereita. Koska rahaa kertyi kassalippaaseen, tuli luontevasti puheeksi se, miten rahan raha pysyisi hyppysissä. Yhden barbinuken Ella sai ostaa palkinnoksi tehdystä työstä, osa rahoista laitettiin pankkitilille ja loput jätettiin kassalippaaseen kauppaleikkejä varten.

On muuten selvästi motivoimampaa leikkiä kauppaleikkejä oikeilla rahoilla kuin leikkirahoilla. Ja lisäksi rahat pysyvät tallessa paremmin! =)

Viimeiset viikot kauppaleikit ovat olleet kuumaa kamaa. Äidin, isän tai pikkuveljen pitää jatkuvasti mennä ostoksille. Ensin pitää käydä “pankissa” nostamassa rahaa ja sitten mennä “kauppaan” käyttämään niitä. Ella on laittanut tuotteet (barbi- ja legoleffoja, kirjoja ja barbeja) esille, hoitanut tuotteiden hinnoittelun ja samalla tietysti kauppaneitinä laskee ostosten loppusumman ja pääsee antamaan vaihtorahaa. Rahojen käsittely tuo selvästi kiksejä tytölle ja on saanut matemaattista kiinnostusta pintaan!

Ehdottelin, että pitäisikö laskukirjoja hankkia, että ois vaikka 19-5 ja tällaisia laskuja niin Ella tuumasi vain: “No sehän on neljätoista. En tarvi tuollasiin laskuihin tarvi laskukirjaa ku pystyn laskemaan ne mielessä.” Hyvä, että itseluottamusta löytyy! Mutta näköjään rauta on kuumaa, joten otollinen hetki on hyödynnettävä. Nythän ‘pitää’ ehdottomasti treenata matematiikkaa kovasti, jotta voi toimia kauppaneitinä.

Nyt tuli ideaa, että järjestetään muksuille kekkerit, joissa on pomppulinnaa, karkkikiskaa ym. Ella haluaa olla lipunmyyjä ja kauppias. Hänellä silmät paloivat kuin mopon valot ja tekstiä tuli suuta sulkematta. Myyntiin on kuulemma tulossa karkkia, tikkareita, patukoita ja hinnoittelu oli 50 sentistä kahteen euroon. Pomppulinnoihin saa rannekkeen eurolla. Pikkuveli Elmeri pääsee kuitenkin pomppulinnoihin maksutta. Ideoita pursuaa.

Tuleeko lukijalla mieleen, että nythän yrittäjä-tj –isä on innoissaan, että oma tytär on antaa signaalia kiinnostuksesta yrittäjyyteen, myyntiin tms? Olkoon sitäkin, mutta minusta tällainen tekemisen meininki ja innostus on sellaisia asioita, joilla menee elämässään pitkälle. Meidän vanhempien tehtävä on antaa tukea ja järjestää riittävät puitteet, jotta lapsi pääsee toteuttamaan itseään.

Ymmärrys kaupanalan lainalaisuuksista ihan tuossa mittakaavassa on kuusivuotiaalle hyvää oppia. Kenellepä niistä haittaa olisi?

Katso, mitä (hyvää) lapsi tekee innostuneena. Sinun tehtävä on laittaa löylyä lisää ja olla messissä!

Vieraspostauksen kirjoitti Juha Ahola

WP_008949

Mitä sulle kuuluu?

”Äiti, tule leikkimään?”
”Äitihän sanoi sinulle, että nyt äitin täytyy kuunnella tätä luentoa.”
”Printtaa mulle ninjagoja.”
”ok, sitten menet leikkimään.”
”Äiti, leikitäänkö kauppaa?”
…..

Näin kävi tänään meidän keskustelu Elmerin kanssa, kun jouduin iltahommina tekemään opiskelujuttua ja kuuntelemaan luentoa etänä. Olin valmistellut Elmeriä hyvissä ajoin, että nyt sulla tulee tylsä ilta, kun äiti joutuu opiskelemaan ja Ella-sisko on kuorossa. Silloin kaikki oli hyvin, mutta sitten kun opiskelun aika tuli niin yllä käyty keskustelu käytiin ja arvatkaa miten se loppui?

Äiti antoi periksi, lopetti opiskelunsa ja antoi aikansa pojalle.

Luin tänään nimittäin niin mahtavan sanonnan Zig Ziglarilta ”To a Child, time is spelled, T-I-M-E”. Huomasin tuossa tilantessa, että lapselle järkisyyt ja perustelut eivät auta, kun hän kaipaa seuraa ja läsnäoloasi konkreettisesti. Lapsellehan tämä aika ei ole vain fyysistä läsnäoloa, vaan sitä minkä aikuinen on oikeasti läsnä, niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Ja niinpä luovutin ja annoin aikani pojalle.

Halasimme pitkään ja äidin sydän suli. Kiukkuilu, ärsyttäminen ja huomion hakeminen olivat tarkoittaneet vain sitä, että äidin aikaa ei ollut lapsi saanut tarpeeksi. Ja kuinka tärkeäksi tunsinkaan siinä tilanteessa itseni.

Mitä sulle kuuluu?

Vain elämää sarjassa Elastinen alias Kimmo Laiho lauloi Toni Wirtasen ”Mitä sulle kuuluu”-biisin uusilla sanoilla. Tuon laulun ensimmäinen osio oli mielestäni loistava ja herättelevä:

”Nosta katsees, sulje juuri
Irtaudu sun näytöstä
Elämä on jossain tuo ulkona
Mut noi koneet ohjaa sun käytöstä
Kaukana normaalista
Media on epäsosiaalista
Kaikki on kaupan
ja ajankuluttaja on vain mainostajille saalista
Kun on tarvetta vuodattaa
Niin keneen silloin luotatkaa
Ne kavereita ja tykkäyksii
Mut ei ne tiedä susta puoltakaan
Ja mä en saa sun huomioo
Vaik samas huonees istuskellaan
Oot paikalla muttet läsnä
Sulje ne koneet ja keskustellaan
Suu auki sä tuijotat ruutuu
Vähemmästäki tää pää puutuu
Etkä ees kuullu ku kysyn mitä kuuluu
Hei hei mitä kuuluu…”

Tätähän se Elmerikin yritti mulle sanoa: ”ÄIti sä katot vain sitä tietokonetta ja mä oon tässä, etkä kysy mitä mulle oikeasti kuuluu!” Lapsi vaan, kun ei osaa pukea tunteitaan noin konkreettisesti ja aikuisen olisi vähän kuin tulkattava näitä käyttäytymismalleja, jotka ajavat useasti raivon partaalle.

Nykypäivänä, kun ihmisten kommunikointi on siirtynyt yhä enenevässä määrin nettiin, on syytä pysähtyä ja miettiä tiedänkö oikeasti mitä ihmisille kuuluu?! Se, että luulet tietäväsi, ei tarkoita, että todella tiedät mitä toinen ajattelee ja varsinkin mitä pieni ihminen ajattelee. Yksi hyvä tapa selvittää tuo asia on ottaa lapsi hellään syleilyyn ja kysyä:”Mitä sulle kuuluu?” Toivon, että tästä Elastisen biisistä tulisi jättihitti, sillä siinä on todella paljon sanomaa ihan kaikille.

Pysähdy, mieti ja kysy lähimmiltäsi ”Mitä sulle kuuluu?” Ehkä vastaus yllättää sinut, jos ei olet antanut oikeasti aikaasi tärkeille ihmisille oikealla tavalla.

WP_002180

Hiljaa hyvä tulee. Vai tuleeko? Mitä kuuluu kulissien taakse? (Vieraspostaus: Satu Haikara)

Vaimo/mies nalkuttaa. On tylsää, synkkä syksy, tuli lopputili töistä. Otan muutaman napsin unilääkkeeksi. Kipulääkkeeksi. Synttärit. Perjantaipullo. Pikkujoulut. Saunailta. Rentoudun. Paska elämä, paska yhteiskunta, hallitus, eduskunta. Mitä se kenellekään kuuluu, mitä teen ja miten paljon otan vapaa-ajallani, kun työssä käyn säännöllisesti ja asiani muuten hoidan. Hallitsen tilanteen ja voin lopettaa koska haluan. Jos haluan. Ei lapsia tarvitse koko ajan paapoa ja kytätä. Otan kun he ovat nukkumassa, en heidän nähden. Jos ei muuta seuraa ole, valvotan puolisoa ja haastan riitaa, jos sille päälle satun.

Varmasti moni osaa käyttää alkoholia viisaasti, mutta väärinkäytölle löytyy aina syitä ja selityksiä. Syy on yleensä muualla kuin käyttäjässä itsessään ja hän ehkä kokee, että se on yksityisasia. Kohtuukäytön ja väärinkäytön raja on veteen piirretty viiva ja yksilöllistäkin. Yksityisasia se ei kuitenkaan ole (tai ei saisi olla) enää siinä vaiheessa, kun asia alkaa häiritä ympäristöä ja etenkin jos se vaarantaa lasten elämän. On sanottu, että yksi alkoholisti sairastuttaa aina myös kymmenen muuta ihmistä lähipiiristään.

Lapset oireilevat

Vaikka tilanne olisi se, että edes toinen vanhemmista kykenee huolehtimaan lapsista, kun toinen on poissa pelistä, lapset aistivat ilmapiirin perheessä ja imevät itseensä mallin, miten asioita käsitellään ja miten niihin suhtaudutaan. Lapset reagoivat perheen kireään ilmapiiriin eri tavoin mm. selittämättöminä vatsa- tai päänsärkyinä, väsymyksenä, ehkä aggressiivisella käytöksellä. Lapsi saattaa mennä mieluummin itse kavereiden luokse, kuin tuo heitä kotiinsa.

Ainakin isompien lasten kanssa voi jo asioita yrittää pukea sanoiksi ja kysyä, mitä he vanhempien käyttäytymisestä ajattelevat ja mitä tuntevat. Eräs 11-vuotias Henna totesi äidilleen, että kunpa sitä juomaa ja tupakkaa ei olisi koskaan keksittykään. Hän sanoi sopineensa ystävänsä kanssa, etteivät he koskaan ala itse niitä käyttää.

Läheiset pakenevat häpeäänsä

Olen miettinyt, miksi ihmeessä väärinkäyttäjän lähipiiri niin usein pysyy hiljaa ja antaa asian olla. Totta kai jokainen päättää viime kädessä itse, mitä elämällään tekee, mutta jos se jotenkin loukkaa muita tai vaarantaa lasten turvallisuuden, pitäisi olla rohkeutta puuttua asiaan. Koska asia yleensä koskettaa niin monen elämää, olen ymmärtänyt, että läheiset suojelevat samalla myös toistensa yksityisyyttä. Kukaan ei kuitenkaan ole syyllinen alkoholistin käyttäytymiseen. Hänen täytyy itse ottaa vastuu elämästään.

Vanhaan, tuttuun ja turvalliseen on niin helppo tuudittautua ja paeta asioita potemalla syyllisyyttä tekemättä jättämisestä kuin että kohtaisi häpeän siitä, ettei ole ymmärtänyt ajoissa vaihtaa suuntaa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, sillä mennyttä ei voi muuttaa, mutta tähän hetkeen ja tulevaan voi vielä vaikuttaa. Oman epätäydellisyyden kohtaaminen voi olla yllättävän vapauttavaa. Syyllisyyteen pakenemalla läheiset mahdollistavat väärinkäyttäjän terrorismin jatkumisen. On toisaalta myös rakkaudeton teko mahdollistaa asian jatkuminen, koska läheinen evää myös väärinkäyttäjältä mahdollisuuden muutokseen, jos hän ei itse tilannettaan näe. Syyllisiä on kuitenkin turha etsiä, eikä syyllistäminen ketään paranna. Toisinaan ongelma syntyykin pikkuhiljaa ja hyvin salakavalasti pitkän ajan kuluessa.

Jokaiselle annetaan se, mikä hänelle kuuluu

Niin kauan kuin lähipiiri mahdollistaa ongelman olemassa olon, kaikki ovat armollisia alkoholistille, mutta julmia lapsille ja toisille aikuisillekin, jotka asiasta tavalla tai toisella kärsivät. Oikeudenmukaista on olla armollinen lapsille ja ”julma” alkoholistille. Kun kykenemme kohtaamaan oman häpeämme, teemme ongelmasta näkyvän ja toivottavasti onnistumme samalla katkaisemaan sukupolvien yli jatkuvan kierteen. Lapset eivät voi valita vanhempiaan, mutta me vanhemmat voimme vaikuttaa siihen, millainen lapsuus heillä on. Lapsilla on oikeus turvalliseen, huolettomaan ja päihteettömään elämään.

Vieraspostaus Satu Haikara

dreamstimefree_121048

Nipottamisen rajat

Menimme 4-5 vuotiaiden jumppaan Elmerin kanssa ja ohjaajat eivät olleet vielä rataa laittaneet pystyyn. Lapset olivat tulikärpäset housuissaan ja innoikkaita menemän jumppaan. Elmeri halusi näyttää mulle temppuja ja teki niitä siinä odotustilan matolla. Samalla kuulin muutaman vanhemman tuumaavaan lapselleen:

Äiti: ”Sulla on liimaa takamuksessa niin kauan kuin minä sanon.
Lapsi sanoi surullisena:”Saisinko minäkin näyttää temppuja?”
Äiti tuumasi:”Ei, minä irrotan liiman vasta, kun ohjaajat ovat antaneet luvan.”

Tuossa tilanteessa säälin lasta ja jäin miettimään, että ok on hyvä, että äiti pitää kuria lapselleen ja lapsi odottaa kiltisti jumpan alkua.

Mutta mitäpä oisi tapahtunut, jos äiti olisi antanut lapsen näyttää temppunsa hänelle? Olisiko suru tullut puseroon ja olisiko se ollut muilta pois?

Onko nipottaminen aina hyvästä?

Olen ollut usean kertaan tilanteissa, joissa vanhemmat ovat lastensa kanssa ja olen miettinyt usein, että onko aina niin tarpeen nipottaa joka asiasta? Lapset ovat lapsia, joiden kuuluu touhuta, jutella, leikkiä ja olla energisiä. Mitä jos kasvattajana karsin kaikki nuo elementit heistä, niin mitä heistä oikein jää jäljelle? 

Itse ajattelin jumppatilanteessa täysin toisenlailla. Mietin, että jos Elmerillä on niin kova hinku päästä näyttämään minulle hänen osaamistaan, niin sen ilon minä kyllä suon hänelle. Tietenkin pidän huolen, ettei hän häiritse ketään eikä ole tiellä. Säännöt ovat sääntöjä, mutta turha nipottaminen pois,

Sosiaalinen paine

 Onko vanhemmilla noissa tilanteissa niin kova sosiaalinen paine, että nipottamisella nostaa omaa häntäänsä muiden silmissä? En tiedä onko se sitä, mutta joskus kyllä tuntuu siltä. Sosiaalinen paine on tunnetusti vahva vaikuttaja ja on vaikeaa erottua joukosta ja olla erilainen. Huvitti, kun menin Ellan vanhempainiltaan ja reippaalla äänellä moikkasin tuttuani, kun saliin astuin sisään. Koko sali kääntyi katsomaan minua, aivan käyttäydyin normista poiketen ja moikkasin ääneen ihmisiä. Tervehdin uudestaan kaikkia isoon ääneen ja istuin paikalleni. Tilanne osoitti mielestäni hyvin juuri tuon sosiaalisen paineen.

Pää pystyssä saat olla sosiaalisissa tilanteissa. Jos olet kasvatuslinjojesi takana, niin voit seistä pää pystyssä olet sitten sosiaalisessa kanssa käymisessä muiden ihmisten kanssa tai sitten ihan itseksesi lasten kanssa. Ohjeet ja rajat ovat tarpeen, mutta turhaa nipottamista olisi hyvä välttää. Lapset ovat lapsia, eikä heiltä tarvitse aina olettaa täydellisyyttä. 

 

fb_koulu

Taistelu Kuivasojan sivukoulun puolesta!!!

Keskiviikkopäivän aamu meni minulla pieleen, kun luin sähköpostistani Pateniemen päiväkodin vanhempaintoimikunnan johtajan viestin:

”Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun luin aamun Kalevasta, että Kuivasojan koulu lakkautetaan 08/2015! Onko teilllä Kuivasojan koululaisten vanhemmilla asiasta parempaa tietoa?”

Luin sivistys- ja kulttuuripalveluiden osalta palveluverkkotyötä uudistavan työryhmän esityksen asiasta verkosta http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=93a4c561-4f8d-47da-a5d5-ab6f17661e05&groupId=50266, jossa näitä säästöjä oltiin kuvattu yksityiskohtaisesti summien kanssa.

Esityksestä pomppasi esiin Kuivasojan koulun  tapaus:

”Työryhmän enemmistö kannattaa esitystä, jonka mukaan Kuivasojan sivukoulusta luovutaan 8/2015 lähtien. Kustannusvaikutus: säästö tilakustannuksista 131t €/vuosi ja kouluverkon tehostumisesta 60t €/vuosi. Yhteensä n. 200 000 euroa/vuosi.”

”Merikosken ja Pateniemen lukiot yhdistetään. Lukiot yhdistetään hallinnollisesti 8/2016 lähtien. Syntyvän uuden isomman yksikön opetus järjestetään 8/2016 lähtien Merikosken koulukiinteistössä. Kustannusvaikutus: säästö yhdistyvästä hallinnosta (henkilöstökustannuksista) 85 000 euroa/vuosi.”

Ensimmäisenä mielessäni pyörivät seuraavat kysymykset:

  • Miksi aina pienimmistä ja yhteiskuntamme uusista kyvyistä säästetään?
  • Mikä hyöty yhteiskunnalle on lapsien ajamisesta suurkouluihin, isoon massaan, jossa yksilöt ja ongelmat suurenevat?
  • Miksi kaikki idyllisyys ja yhteisöllisyys täytyy hävittää tästä yhteiskunnasta?
  • Miksi työryhmät toimivat näin esitystensä kanssa? Miksi näissä asioissa ei kuunnella ihmisiä ja kartoiteta vaihtoehtoja avoimesti, jolloin asioihin voisi puuttua jo suunnitteluvaiheessa?
  • Ovatko 200 000 e/vuosi säästöt oikeasti tarkkaan laskettu ja punnittu?
  • Mihin ihmeessä Kuivasojan 130 oppilasta tullaan laittamaan, kun Pateniemen lukio lähtee Rajakylästä vasta 08/2016 ja suunnitelma Kuivasojan koulun lakkauttamiselle on jo 08/2015?

Samassa hämmennyksessä jäin pohtimaan asiaa laajemmassa mittakaavassa. Jos oikeasti asia on niin, että säästöjä haetaan, niin onko näitä säästöjä pohdittu joka suunnalta? Nykyiset koulurakennukset Rajakylä-Herukka-alueella ovat täyteen ahdettuja lapsista, alueella asuu todella paljon lapsiperheitä, uusi saha-alue ollaan kaavoittamassa ja ketähän muita kuin lapsiperheitä sinne on rakennuttamassa talonsa? Miten sitten on ajateltu tässä kokonaisuudessa koulumatkojen pidentymiset järjestää, eikö kyydityksistä tule kustannuksia ja kuinka paljon nämä ovat? Miten kouluterveydenhuolto järjestetään, jos Rajakylä/Herukka alueen lapset joudutaan kuljettamaan joko Haukiputaalle tai Tuiraan hammashoitoihin etc. Mitkä kustannukset noista syntyvät?

Henkiset ja aineelliset asiat?!

Ennen kaikkea kun alkaa miettiä niin onko tässä asiassa mietitty niitä henkisiä ja arvollisia asioita pätkääkään? Onko kaikki aina mitattavissa rahassa? Onko vanhemmilta kysytty, että haluaisivatko he kantaa kortensa kekoon säilyttääkseen koulun? Miksi meille ei tarjota mahdollisuutta vaikuttaa ja tehdä osaamme yhteisen hyvän eteen? Mihin ovat kouluissa hävinneet talkoot ja marjanpoimimiset,ne vanhat kunnon säästötoimet?

Kuivasojan koulu on tunnettu yhteisöllisyydestään ja ennen kaikkea idyllisyydestään. Oppilaita on siellä vain 130 ja luokka-asteita 1-4 luokkaan. Vanhemmat oppilaat leikkivät nuorempien oppilaiden kanssa sulassa solussa koulun pihalla. Koulun oppilaiden vanhempiin tutustuu helposti, kun koulussa ei ole satoja oppilaita. Kaverit ovat tuttuja ja kaikki auttavat toisiaan.

Isot koulut, isot ongelmat

Mitä tapahtuu kun pienet oppilaat ajetaan suureen kouluun yli 700 oppilaan yksikköön? Minne häviävät persoonallisuus, kuunnellaanko oppilaita? Miten kiusaaminen tulee lisääntymään, kun koulussa on niin paljon oppilaita, ettei yksinkertaisesti opettajilla riitä silmäparit katsomaan tilanteita koulun pihalla? Myöskään hyvä asia ei ole se, että ensimmäisen luokan oppilaat ovat samassa yhteydessä yläkouluikäisten kanssa. Heidän maailmansa ovat niin erilaiset ja isommat oppilaat eivät ymmärrä ”pikkulasten” mielikuvistusmaailmaa ja heidän leikkejä. Yläkoululaiset ovat jo kovia ja heillä on kovat jutut, joita ei mielestäni alakouluikäisten tulisi nähdä.

Miksi ihmeessä meidän yhteiskunta ajaa mallia, jossa ihmisten on laitostuttava jo pienestä pitäen? Onko tässäkään asiassa ajateltu pitemmälle, esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia ja niiden puhkeamista isoissa yhteisöissä, joissa oppilaita ei kuunnella eikä opettajilla ole aikaa, kun ryhmäkoot kasvavat valtaviksi.

Täytyy sanoa, että olen todella huolissani tällaisesta suunnasta yhteiskunnassamme. Ja ennen kaikkea siihen, että nämä päätökset lyödään meille päätöksinä eteen. Missä on demokratia? Missä on sananvapaus ja missä on yhteisöllisyys?

Lapsilta kysyttäessä he kommentoivat asiaa näin:

  • Äiti, ei kai mun täydy mennä isoon kouluun, mua pelottaa.
  • Koulumatka on pitkä ja pelottava.
  • Häviävätkö meidän majaleikit?
  • Saadaanko me enää tukioppilaita ja tuntevatkohan eskarilaiset enää opettajia jo tarhassa?

Huoli on suuri myös pienten mielissä. Lapset kun käsittelevät yleensä asiat konkreettisesti ja tunne edellä. Eivät he voi ymmärtää näitä aikuisten tekemiä päätöksiä.

NYT TAISTELLAAN KUIVASOJAN SIVUKOULUN PUOLESTA!

Tulemme pistämään päättäjät koville ja vaatimaan vastauksia näihin summiin ja päätöksiin. Kaikki halukkaat voivat osallistua Facebookissa toimivaan ryhmäämme asian puolesta.  Allekirjoittaneeseen saa asian tiimoilla olla suoraan yhteydessä myös. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat taistella hyvän asian puolesta!!

Kuivasojan vanhempaintoimikunnan  Kuikku-tiimin edustaja
Milla Ahola
ahola dot milla ät gmail dot com

Facebook ryhmä: Kuivasojan Koulun Puolesta:
https://www.facebook.com/groups/751045248282080/?fref=nf