tyyny_edesta

Kritiikki – Saako sitä antaa?!

Usein puhutaan siitä, että rakentavaa kritiikkiä pitää antaa, mutta sitten kun sitä antaa niin saattaa käydä niin, että palaute ei olekaan sellaista, mistä kuulija pitää. Pedagogisella opiskelumatkallani olen törmännyt tähän ongelmaan useaan otteeseen. Kun oppijat ovat erilaisia, kaipaavat he myös erilaista palautetta. Joku kaipaa kritiikkiä suoraan ja päin naamaan, toiselle sen saa antaa silitellen ja kolmannelle voi olla, että sanot asian miten vain, niin se on vaikea asia vastaanottajalle.

Lapset ja palaute

Lasten kasvatuksessa on mielestäni tärkeää antaa suoraa palautetta niin positiivisista kuin myös negatiivisista asioista. Jos lasta aina silittelee, voi se antaa lapsella väärän käsityksen omista kyvyistään. Toisaalta, jos aina on kritisoimassa pienimpiäkin juttuja, lapsen itsetunto saa kolauksen, eikä hän tunne koskaan olevan riittävä. Tämän vuoksi onkin järkevää antaa negatiivisen sävyinen rakentava kritiikki positiivisen palautteen kautta. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?! Taas näitä kasvatustieteiden höpötyksiä, joita on käytännössä vaikea toteuttaa. Ei välttämättä, mietitäänpä asiaa hetki.

Jos lapsi on tehnyt huonon teon, esimerkiksi kiusannut kaveriaan hoidossa tai koulussa, tulee hänen kanssaan asiasta puhua ja keskustella. Se, että lasta lähdetään heti syyttelemään negatiivisesti ei välttämättä auta lasta tilanteessa. Voikin olla parempi tapa miettiä, että mikä sai lapsen kiusaamaan toista. Mikä oli takana oleva ajatus? Joskus sisäinen pahaolo, voi purkautua negatiivisella tavalla ja jos tähän sisäiseen pahanolon tunteeseen pääsee kiinni, voi lasta auttaa ja mahdollistaa hänelle tuki.

Sijaisena ollessani jäin miettimään sitä, miten rikkaita erilaiset persoonat luokassa ovat. Sekalainen porukka, jossa oli persoonia jokaiseen lähtöön. Toinen oli äänessä koko ajan, toinen tarkkaili hiljaisesti asioita, kolmas oli omissa maailmoissaan ja niin edespäin. Opettajana oli mielenkiintoista saada yhteys jokaiseen näistä erilaiseen oppijaan. Tämän vuoksi piti juuri etsiä noita keinoja, jolla saisi positiivisuuden kautta herätettyä oppilaiden huomion ja antamaan negatiivisen käytöksen palautteen myös rakentavalla positiivisuudella.

Aikuiset ja palaute

Aikuisena huomaa, että  puhutaan sitten lapsesta tai aikuisesta, niin samat asiat pyörivät taustalla, miksi esimerkiksi palautteen antaminen voi olla vaikeaa. Koetaan, että toinen suuttuu tai ottaa nokkiinsa, eikä tykkää minusta enää. Voi olla, että aikuisella on huono itsetunto ja sen takia on vaikea antaa palautetta, koska tuntuu, että siinä samalla antaa myös palautteen itsestään. Tämänhän ei ole rakentavassa kritiikissä se pointti, sillä asiastahan sitä kritisoidaan, eikä ihmisestä. Lasten kanssa tämä on iso juttu, joka pitää muistaa. Lapsi ei ymmärrä, että hänen tekonsa ja persoonansa ovat eri asioita, ja jos aikuinen ei osaa määritellä palautetta niin, että se koskee lapsen tekoa, niin lapsi kokee, että hän on huono, hänen persoonansa.

Proseminaarityötä kirjoitellessani meidän piti opponoida vertaisarvioijana toisen työtä. Mietin opponointia tehdessäni, että paneudun tähän kunnolla. Kommentoin pikku tarkasti asioista, joista minulla oli sanottavaa. Kun olin kirjoittanut opponointini, jäin miettimään, että olinkohan liian ankara. Toisaalta mielestäni kerroin vain asioista, jotka minun mielestäni voi korjata ja samalla kehuin loistavista asioista, joita oli paljon. Jännitin minkälaisen vastaanoton palautteeni saa, ja ihan turhaan. Opponointiparini oli mielissään siitä, että uskalsin sanoa asioista ja kerroin pienistäkin asioista paneutuneesti mielipiteeni. Ja mikä parasta, sain takaisin samanlaista palautetta :). Jes!

Hyvä palaute sisältää aina jotain positiivista.

temperamentti2

Temperamentit ohjaamassa persoonallisuuden kehitystä

”Tykkäätkö olla ryhmän mukana, mutta et ottaa aktiivisesti roolia siinä.”
”Pidätkö asioiden tutkimisesta ja faktojen kaivelusta?”
”Oletko ihminen, joka kaipaa vaihtelua elämääsi ja sosiaalisia kontakteja?”
”Pitääkö asoiden tapahtua juuri niin kuin on päätetty ja niille määritellyillä aikarajoilla?”

Kuulostiko joku määritelmä tuttuimmalta? Kirjoittelin proseminaarityötäni temperamenteista ja siitä, miten persoonallisuutemme rakentuu biologisen temperamentin ja ympäristön päälle. Oli mielenkiintoista paneutua Tony Dunderfeltin nelijakoon, jossa temperamentit jaettiin neljään eri väriin: siniseen, punaiseen, keltaiseen ja vihreään.

Kuvaukset väreistä ja millaisia oppijoita eri väriset ihmiset ovat:

Tony Dunderfeltin värit Oppijana värityyppi on
Vihreät Rauhallinen, mukautuva ja yhteistyöhaluinen. Voi olla arka ja hiljainen oppilas. Ei ilmaise helposti omaa kantaansa asioihin. Ryhmässä kaikkia kannustava, ystävällinen ja pidetty jäsen.
Siniset Analysoiva, harkitseva ja perusteluja asioille etsivä. Täydellisyyden tavoittelija. Ei kovin avoin tai aloitteellinen, voi olla ”hissukka”, joka jää ryhmien ulkopuolelle.
Punaiset Ajattelee käytännönläheisesti, pyrkii järkeilemään opittavat asiat. Päämäärätietoinen, tehokas ja energinen. Ryhmätehtävissä kantaa vastuuta, mutta saattaa olla itsekeskeinen ja ”jyrätä” tahtonsa läpi eikä ota aina muiden ajatuksia huomioon.
Keltaiset Ulospäinsuuntautunut ja vilkas, puhuu paljon. Innostuu helposti uusista asioista. Ryhmässä sovittelijan ja auttajan roolissa, monesti se, joka laitetaan esiintymään ryhmän puolesta.

Kukaan ihminen ei ole vain yhtä väriä, vaan meissä sekoittuu useasti kaksi tai jopa kolme väriä eri painotusastein. Yhtä väriä emme tunnusta lainkaan omaksemme.

Lapset ja temperamentti

Kun pieni lapsi syntyy, häntä ohjaa temperamentti, jota ei ole kasvatus vielä muokannut. Jos lapsi on perinyt vanhemmiltaan aktiivisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden, on lapsella helppo ottaa kontaktia muihin ihmisiin. Jos taas lapsi on perinyt sisäänpäinsuuntautuneisuuden ja matalan aktiivisuuden, niin lapsi on ujo sosiaalisissa tilanteissa.

Temperamentti ei kerro lapsen toiminnasta ihan kaikkea. Kun lapsi kasvaa, muovautuu hänen persoonallisuutensa biologisen temperamentin päälle ja tähän vaikuttavat kasvatus, ympäristö ja ympäristöstä saama palaute.  Kasvatuksen avulla on mahdollista muokata temperamentin piirteitä ja lievittää niitä. Näin esimerkiksi ujon lapsen tapauksessa vanhemmat voivat kannustaa lasta ottamaan kontaktia ja tarttumaan tilaisuuksiin. Räjähdysalttiin lapsen kanssa taas pitää opetella tunteiden säätelyä ja niiden ilmaisemista.

Kaikki ovat yksilöllisiä – persoonia

Parasta temperamenttitietoisuudessa on se, että se ei määrittele millainen lapsesta kasvaa. Lapsen persoonallisuus muuttuu läpi elämän ja esimerkiksi vaikea vauva saattaa myöhemmässä vaiheessa olla päämäärätietoinen nuori aikuinen. Oikein ujosta lapsesta saattaa kasvaa vaikuttava aikuinen, joka pärjää hienosti sosiaalisissa tilanteissa.

Olenkin usein miettinyt, että on se jännä, kun lapsemme ovat niin energisia ja eivät paikallaan pysy. Eipä tuota tarvi paljon miettiä, kun katsoo itseään ja miettii millainen itse on ja millaisia arvoja lapsille antaa. Biologia on taustalla jylläävä voima, jota sopivasti ympäristön virikkeillä voidaan muokkailla.

Kannustakaamme lasta olemaan sellainen kun on. Kasvatuksella voimme vaikuttaa siihen, millaisia arvoja, kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja lapsi omaksuu omaan persoonaansa.