WP_20151119_004

Mitä haluat lapsiesi oppivan?

Luin loistavan artikkelin psykologilta siitä, että arjessa näytämme lapsillemme sen, millaista käytöstä ja asennetta kunnioitamme ja haluamme viestiä eteenpäin. Lapset oppivat arjen touhuissa eniten, vuorovaikutustilanteissa, asenteista ja teoista. Supernanny-ohjelmassa oli jälleen hyvä muistutus siitä, mistä kasvatuksessa on kysymys: kannusta, ole positiivinen, tue lasta ja aseta rajat. Kun jaksaa suhtautua positiivisesti, vastaa lapsikin positiivisesti, eikä taistele vastaan.

Mitä haluan lapsieni oppivan?

Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Touhusin tyttäremme kanssa ompelujuttuja ja koti oli sen näköinen, että siellä on jotain tehty. Yht’äkkiä tyttäremme alkoi siivoilla tavaroita ja viedä niitä oikeille paikoille. Jäin miettimään tilannetta ja  tajusin jotain suurta: tässä on kasvatuksen tulos nähtävissä. Itse olen todella tarkka siivosta ja tavaroiden oikeista paikoista. Jaksan kyllä nipottaa, jos joku asia ei ole oikealla paikalla. Olen myös monta kertaa tuumannut lapsilleni, että äidin tehtävä ei ole siivota heidän jälkiään, vaan he voivat auttaa ja mitä tänään tapahtui :). Juuri tuota. Auttamista, oman osansa tekemistä, tiimipelaamista. Ihan mahtavaa. Kehuin tytärtämme vuolaasti ja hän tuumasi:”Eihän sitä sotkua viiti katsoa kukaan. Mä osaan siivota!”. Jes!

Usein miettii kasvattajana, että mitä arvoja ja asioita haluaa lapsilleen opettaa. Tärkeää on tiedostaa, että tekeekö arjessa näitä arvoja vastaavia asioita. Jos itselle tärkeä arvo on rehellisyys, niin toimiiko rehellisesti muita kohtaan. Jos tärkeää on ajoissa oleminen, niin silloin ei voi myöhästyä sopimistaan ajoista. Näissä asioissa täytyy olla johdonmukainen, ei voi toisella kertaa myöhästyä ja toisella kertaa olla piirun tarkka, vaan täytyy toimia arvojen vastaisesti.

On upeaa huomata, kun oppi ja kasvatus on mennyt perille. Silloin voi taputtaa itseään olalle ja todeta, että ainakin jossain asiassa on onnistunut. Kun noita pieniä onnistumisia seuraa päivittäin lasten touhuissa, voi huomata, että itse asiassa olet onnistunut melko monessa asiassa.

Lapsien kanssa on hyvä muistaa aitous. Käyttäydy kuten haluat heidän käyttäytyvän sinua kohtaan. Opeta heille asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja käyttäydy ja toimi arvojesi mukaisesti.