Kuvan ottanut
Juho Tauriainen
Salama Studio
www.studiosalama.fi

Auvoinen vauvavuosi – Onko se vain lumetta?

(artikkelikuvan ottanut Studio Salama, Juho Tauriainen, www.studiosalama.fi)

Ennen lapsia luin juttuja vauvavuoden ihanuudesta, sen raastavuudesta ja kaikista tunnelmista siltä väliltä. En osannut ajatella, miten paljon vauvan syntyminen oikeasti vaikuttaa hyvään parisuhteeseesi ja normaaliin elämään. Nyt olen kokenut tuon ihanuuden kolme kertaa ja olen melko vakuuttunut, että omalla kohdallani aivoisesta vauvavuodesta ei voida puhua. Seuraavassa syitä miksi vauvavuosi voi olla hankala.

Mies ulkona elämästä

Kun vauva syntyy, on se kiinni äidissä lähes 24 h. Varsinkin jos äiti pystyy vauvaa imettämään, niin silloin tuo symbioosi on vielä tiukempi, johon mies ei pääse väliin. Kun vauva herää öisin useammin kuin 3 kertaa, alkaa se vuoden aikana väsyttää ihan kivasti. Varsinkin, jos yöunet ajoittuvat 00-07 välille ja siihen sellainen 5 kertaa herätyksiä. Voisin sanoa, että melko rankkaa puuhaa. Tuotakaan asiaa en ymmärtänyt oikeasti, kun vasta kun esikoiseni oli 11 kk ja töihin lähtö lähestyi uhkaavaa vauhtia. Pienokaisemme ei nukkunut edelleenkään täysiä unia, oli vielä tississä kiinni ja väsy painoi niin henkistä kuin fyysistä oloa kovastikin. Tuolloin asiaan auttoi positiivinen suhtautuminen ja asiat alkoi järjestymään ja lopulta 13 kk iässä, jolloin töihin palasin, homma oli hallussa.

 Parisuhde vai kämppäkaveriasetelma?

Kun mies on ulkona vauvan hoidosta, joko sen vuoksi, että vauva on niin kiinni äidissä tai sitten sen takia, että mies ei osaa luonnostaan noin pieniä vauvoja hoitaa, voi parisuhde kärsiä. Voi tulla tilanteita, että parisuhde ajautuu kämppäkaveriasetelmaan, jossa arki pyörii vallan mainiosti, mutta se yhteinen parisuhdeaika on lähes nolla. On väsymystä, väsymyksestä aiheutumaa kränää, ajanpuuteongelmia, luovuuden ongelmia etc. Eli ongelmat alkavat pitemmässä juoksussa kasaantumaan kuin lumipalloilmiössä.

Liian pitkään jatkuessaan tilanne saattaa johtaa siihen, että parisuhde kuolee ja ei ole enää järkeä olla yhdessä. Tulee mieleen kysymys: ollaanko me enää me? Tuossa vaiheessa on tärkeää, että pystyy olemaan avoin omista tuntemuksistaan ja jakaa taakkaansa toiselle – halusi toinen sitä tai ei. Vaikeita asioita pitää pystyä katsomaan silmästä silmään, vaikka se kipeää tekisikin. Sanotaanhan, että on hyvä puhdistaa ilmaa ja ilman puhdistaminen monesti kirkastaa ajatuksia ja silloin näkee asioita, joita ei aikaisemmin ehkä pystynyt enää näkemään.

Univelka ja väsymys

Voi, että. Vuosi ilman katkonaisia unia, mahdollisesti jopa useita vuosia. Ei kiva asia. Kun kroppa ei saa levättyä kunnolla, on väsynyt ja väsyneenä kaikki asiat näyttävät harmaammilta kuin ne oikeasti ovat. Asiat saavat usein erilaisia mittasuhteita, kuin mitä ne oikeasti saisivat ja se saattaa hankaloittaa elämää.

Parit kunnon yöunet saavat mielen todella virkeäksi ja tuntuu kuin olisi uudesti syntynyt. Se on jännä, miten suuri vaikutus kunnon yöunilla on koko kehon toiminnallisuuteen ja ennen kaikkea mielen toimintaan. Silloin alkaa nähdä värejä elämässä eikä vain harmautta ja mustaa.

Oma aika – mitä se on?

Oma aika on pienen vauvan kanssa melko minimaalissa. Varsinkin jos lapsia on useampi, niin kyllä tuota omaa aikaa saa hakemalla hakea ja aikatauluttaa ajankäytön melko täydellisesti. Olen huomannut nyt viime vuoden aikana, että jos koittaa saada jotain järkevää aikaiseksi vauvan ollessa pieni, niin täytyy oikeasti kyetä multitaskaukseen (monitehtävyyteen) ja samalla sitten pitäisi vielä koittaa kehittää jotain parisuhdeaikaakin johonkin väliin. Melko haastava kuvio kaikkine muuttujineen.

Toisaalta olen oppinut sen, että kun tehtäviä pilkkoo mahdollisimman pieniin osiin, eikä yritä edes tehdä kaikkea kerralla, silloin voi onnistuakin. Tehtävien suunnittelu on kaiken a ja o. Kun on suunnitelmallinen, saa vähäiset tunnit hyödynnettyä tehokkaasti, kun tietää täsmälleen mitä mä nyt tuona aikana teen ja vielä, kun ei ole vaihtoehtoa olla tekemättä. Tuota taitoa pitäisi opettaa kaikille työttömille ihmisille. Olenkin miettinyt tässä äitiyslomani aikana, että tässä olisi mahtava työ: opettaa ihmisille suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja vielä sitä, että asiat saa oikeasti tapahtumaan, niin ettei polta itseään loppuun ja voi vielä hymyillä sen päälle. Mietinkin, että tätä asiaa pitäisi painottaa CV:ssä, sillä useat kotiäidit ovat älyttömän hyviä näissä asioissa. Kun kotona pyörii lapsi/lapsia, on tehtäviä melko monta, jotka täytyy hoitaa. Se on vain jännä asia, miten asiat saa tehdyksi, vaikka joka toisesta kulmasta huutaa joku ”äitii”.

Äidin perhekeskeisyys

Myönnän itse, että olen todella perhekeskeinen ihminen. Ura on tärkeä, mutta ei niin tärkeä kuin perhe ja sen hyvinvointi. Mietinkin joka päivä, että miten voisin perhekeskeisyyttäni hyödyntää urassani, sillä se on minulle valtava voimavara. Toisaalta jos äiti on kovin perhekeskeinen, voi olla että urakeskeinen mies häipyy kuvioista. Tuossa kohtaa on hyvä pysähtyä ja miettiä, että mitkä ovat ne yhteiset tavoitteet ja näkymät asioiden suhteen? Onko yhtymäkohtia vai pelkkiä risteyksiä? Miten saadaan toinenkin kuvioon mukaan ja vielä niin, että se on hauskaa ja mukavaa?

Mutta sitten ne vauvavuoden hyvät ja aurinkoiset puolet. Kolikollahan on aina kaksi puolta.

Lisää auringon paistetta elämään

Mikä onkaan sen parempaa, kun saada pieni ihminen ilostuttamaan aitoudellaan? Hoitamisen harmaus unohtuu, kun pieni ihmisen alku räväyttää valloittavan hymynsä sinulle. Lapsissa parasta on se aitous, millä he elämää elävät. He elävät hetkessä. Tulevaisuutta ei suunnitella, ei mietitä turhia, eletään täysillä tätä hetkeä. Tuo on asia, jota haluaisin yhä enemmän omaankin elämään. Elää vain tässä ja nyt. Nyt mulla on hyvä olla, miksi murehtia muusta?

Suhteen vahvistaja

Jos selviää kuuluisasta vauvavuodesta parisuhde ehjänä, voi taputtaa itseään olalle. Helppoa se ei varmasti ollut, mutta se on tehnyt varmasti myös hyvää. Kun vaikeuksista selvitään, ja voidaan puhaltaa helpottuneessa tilassa pari kertaa, antaa se suunnattomasti voimaa ja rakkautta lisää parisuhteelle kuin myös perhe-elämälle.

Rakkauspakkaus

Mikä olisi sen parempaa kuin saada lisää rakkautta elämään? Pieni ihminen tekee sitä joka päivä. Tuo läsnäolollaan rakkautta. Hän on todiste siitä, että rakkautta on ja se rakkaus elää sydämessä läpi elämän. Lapset ovat lahjoja <3

Vastuunkanto

Lapsi tuo tullessaan vastuun kantamista. Enää et voi huolehtia vain itsestäsi, vaan sinun täytyy miettiä monen muunkin elämää. Ja tuota mietittävää on ihan tarpeeksi. Lapsi opettaa aikuista vastuulliseksi ja antaa mahdollisuuden olla aikuinen lasten silmissä. Mikä onkaan sen parempaa, kun olla aikuinen lapsen silmissä, kantaa se vastuu, joka on annettu. Välillä tulee tupaan, mutta se myös antaa niin paljon.

Viisautta ja arvokasta kokemusta elämään

Vauvavuosi tuo paljon tullessaan. Se tuo arvokkaita kokemuksia, uusia tuntemuksia, itsetuntemusta ja empatian tunnetta. Pienen ihmisen kasvaessa hänen tarpeensa muuttuvat. Elämänhallintataidot on syytä laittaa toimimaan vuoden aikana, jos ne eivät vielä sitä ole, sillä muuten elämä on yhtä kaaosta. Vastuun kasvaminen on iso asia ja se vastuu on kannettava, kun tälle tielle on lähtenyt.

 

Vaikka vauvavuosi ei olisikaan unelmien täyttymys syystä tai toisesta, se opettaa joka tapauksessa paljon. Se opettaa elämästä, rakkaudesta ja ihmissuhdetaidoista, jotka ovat elämän suola. <3 Rakkauspakkaukset <3 ootte upeita ja ihania, juuri sellaisina kuin olette.