tylsaa

Aina ei voi olla vain kiva

Eikö vanhempana olisi mukavaa olla aina kiva, joustava ja tehdä niin kuin toiset tahtoo? Ikävä kyllä se ei lapsia kasvattaessa aina ole mahdollista. Aina ei voi sanoa, että hienoa, jos käytös on jotain muuta. Joskus on oltava vähän ilkeä ja sanottava asia niin kuin se on, ja tuottaa se pettymys, vaikka se ei aina vanhemmasta kivalta tunnukkaan.

Itse koin kaksijakoisen tunteen yhtenä päivänä, kun Ella tyttäremme 8v piirsi piirustusta aikomuksena antaa se kummitädilleni. Ajatus oli mahtava ja olin siitä todella otettu, että tyttö mietti kuinka voisi vanhaa tätiä ilahduttaa. Ella piirsi nopeasti pari ruusua ja näytti työtään minulle. Mietin hetken, että mitä sanoisin, kun piirustus ei minusta ollut sellainen, jonka hän osaa piirtää. Mielestäni työ oli vähän hutaistu. Päätin kuitenkin sanoa mitä olin mieltä ja eihän tyttö siitä tietenkään tykännyt. Selitin, miksi olin sitä mieltä, kun olin. Meni hetki, ja tyttö tuli piirustusta näyttämään. Sain ilokseni todeta, että nyt oli sellainen. Ella ratkaisi asian piirtämällä piirustuksen toiselle puolelle piirustuksen, johon oli panostanut ja lopputulos oli ihan toisenlainen.

Oliko tarvetta?

Tilanteen jälkeen jäin miettimään, että olihan se kurja tuottaa pettymys tytölle, jonka ajatus oli kultainen ja hyvä. Oliko mun tarvetta pilata tytön fiilis? Olisin ihan hyvin voinut tuumata, että hyvä on, hienoa, mutta päätin sanoa mitä mieltä olin. Tuli pahamieli, niin tytölle kuin äidille, mutta lopputulokseen olin tyytyväinen. Tyttö huomasi itsekin mistä kiikasti ja halusi parantaa tekemistään. Tuli tunne, että aivan, ei mun aina pidäkään miellyttää ja sanoa ihan vain sanomisen vuoksi, että hyvä on, jos olen ihan eriä mieltä.

Miten parantaisit työtäsi?

Kuulin mieheltäni loistavan tarinan esimiehestä, jolle tiimiläinen tuli esittelemään raporttiaan. Ennen kuin tiimiläinen pääsi esittämään raporttiaan, jonka oli lähettänyt esimiehelle, esimies kysyi: ”Pystytkö parantamaan työtäsi? Onko se sellainen, johon pystyt?” Tiimiläinen meni hämilleen ja tuumasi, että voisi hän muutamaa asiaa vielä parantaa. Tiimiläinen lähti parantamaan työtään, eikä esitellyt sitä vielä esimiehelle. Tiimiläinen palasi seuraavana päivänä esimiehensä luokse, jolloin esimies kysyi jälleen kerran: Onko raportti nyt sellainen, ettei siihen ole mitään lisättävää tai parannettavaa? Työntekijä mietti hetken ja tuumasi, että kyllä vielä muutaman asian voisi parantaa. Kolmannen kerran kun tiimiläinen tuli raporttiaan esittelemään, esimies kysyi saman asian vielä kerran. Silloin työntekijä tuumasi:”Nyt ei ole mitään parannettavaa.” Esimies tuumasi sitten:”No nyt voin lukea raporttisi.”

Esimies siis kokeili työntekijän omaa harkintaa oman työn jäljestä. Tässä kohtaa esimiehen arvostelu osui oikeaan, sillä raportti parani noiden kolmen päivän aikana entisestään ja ihan itsestään, kun sitä vähän kritisoitiin. Mielestäni tarina osoittaa loistavasti sen, että aina vanhempi/auktoriteetti voi kyseenalaistaa töitä ja kysyä, että miten asiaa parantaisi itse ilman, että esittää vielä kritiikkiä tai kehua. Tuossa kohtaa työn tekijä pääsee miettimään ja arvioimaan itseään ja tekemistään, ennen työn arviointia.

Aina ei voi olla kivaa, eikä pidäkään olla. Parasta on se, jos lapsen annetaan itse oivaltaa, että hän voisi toimia/tehdä asiat paremmin. Jos lapselle syntyy oivallus siitä, miten hän voisi parantaa käytöstään/tekemistään, voi hän ottaa siitä opiksi ja tehdä asiat paremmin.

Comments

comments

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>