vauvakirjat

Ihanat vauvamuistot talteen

”Äiti, meillä oli tänään yltissä vauva-aika. Sain kotitehtävän, johon pitää kirjoittaa minun kehitysjuttuja ylös”, tuumasi tokaluokkalainen Ella koulusta kotiuduttuaan. Katsoin tehtävälappua ja vaikka olin kirjoittanut ja tallentanut muistiin kaikki hommat, niin en voinut muistin varaan luottaa asioita. Niinpä kävimme hakemassa vauvakirjat ja katsoimme sieltä ne faktat tehtävään.

Tästä sain ajatuksen siihen, että nyt on taas pitkästä aikaan hetki, jolloin on hyvä pysähtyä kirjaamaan ylös kaikkea tapahtunutta. Kaivoin kaapistamme kaikkien lapsiemme vauvakirjat, neuvolakortit ja valitsin parhaimman kynän ja aloin kirjoittamaan ja muistelemaan. Onneksi olin matkan varrella kirjoittanut asioita ylös päiväkirjaan, sillä eihän noita asioita muista enää niin tarkasti.

Vauvamuistojen kirjaamiset tuppaavat vähenemään, kun lapsia tulee lisää

Kun esikoisemme syntyi, sain äidiltäni lahjaksi ihanan vauvakirjan, jota aloin täyttelemään kuin raamattua. Jokainen uusi juttu oli kirjattava ylös. En tyytynyt pelkästään vauvakirjaan, sillä minusta tuntui, että sanottavaa on paljon enemmän. Niinpä aloin kirjoittaa päiväkirjaa Ellan vauva-ajasta ja siihenhän tuli sitten tekstiä ja niitä elämän makuisia tunnelmia kirjailtua ylös, mitä vauva-arki toi tullessaan toimivaan parisuhteeseen.

Kun Elmeri poikamme syntyi kolme vuotta myöhemmin, huomasin olevani tilanteessa, että en ehdi tai jaksa kirjoittaa enää kaikkea niin kirjaimellisesti mitä Ellasta. Arki oli täynnä työtä, kun kahden pikkulapsen kanssa säädettiin mitä milloinkin. Työtä kotona oli paljon ja vähän niitä kirjoitteluun sopivia lepohetkiä. Päätin, että täytän yhteen vauvakirjaan ytimekkäästi ne tärkeimmät jutut ja sitten kirjoittelen päiväkirjaan parin eka vuoden ajan tiiviisti juttuja. No tiiviisti ja tiiviisti. Aina silloin kun muistin. Ja hyvä että kirjoitin. Jälkikäteen katsottuna olihan tuota tekstiä tullut muutama sivu kirjoitettua. Ja voi että noita juttuja on kiva lukea. Ei sitä puoliakaan muista enää. Aika kuultaa muistot. Todellakin.

No nyt kun Enni kuopuksemme syntyi viisi vuotta myöhemmin Elmerin syntymästä, niin taas oli hetki, kun pyysin äidiltäni hyvää vauvakirjaa ja sainkin sellaisen. Sellaisen, johon mahtuisi kirjoittamaan juttuja. Alkuinnostuksissani kirjoitin syntymätarinat ja ristiäiset. Sitten kirja unohtui 5 kk:ksi kaapin nurkkaan. Tuona aikana tapahtuu vauvan elämässä paljon. Paljon niitä tärkeitä hetkiä. Onneksi olin kirjoitellut edelleen päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut nämä tärkeät stepit. Kaikesta ja niistä tunnelmista ja tunteista.

Kultaakin tärkeämmät muistot

Tänään, kun avasin vauvakirjat päivittämistä varten, oli kiva kaivella faktoja muualta kuin muistista :). Ja onneksi noita faktoja oli, sillä nyt lapset saavat isoina katsella miten ovat kehittyneet ja millaisia vauvoja he olivat. Millainen oli heidän synnynnäinen temperamenttinsa ja millaisiksi persooniksi he kasvoivat. Upeita muistoja.

Jäin miettimään kirjoja täyttäessäni, että kyllähän tämä aikaa vaatii ja paneutumista, mutta miksi en tätä tekisi, kun lapset saavat isoina lukea kivoja juttuja itsestään. Ja onhan se harmi, jos kuopuksesta ei ole asioita, joita esikoisesta löytyy ja päin vastoin.

Tässä huomasin, että olin asettanut itselleni riman todella korkeaksi esikoiseni synnyttyä. Olisin voinut selitellä ja olla tekemättä hommia, tai sitten tehdä saman minkä aikaisemminkin. Vaikka aikaa ei olisikaan enää niin paljoa. Pieni uhraus minulta, mutta lapsille sitäkin kivempi muisto. Huomasin, että kaikkea ei tarvi tehdä samallalailla, vaan hommia voi uudistaa. Aika muuttuu, muodot muuttuvat. Näin on käynyt minunkin kirjaamisieni kanssa :). Kuitenkin samanlaiset muistot löytyy kaikista, jossain muodossa :).

Ah, ihanat vauvamuistot. Vauva-aika on niin älyttömän lyhyt ja siinä tapahtuu niin älyttömän paljon. Ihanat muistot on kiva kirjata talteen niin niitä voi katsella sitten kun on isompi.

 

WP_008448

Liikunnan kokonaisvaltaiset vaikutukset

Opetushallituksen työryhmän ”Liikunta ja Oppiminen – 2012” tilannekatsauksessa on havaittu, että fyysisellä liikunnalla kesken koulupäivän ja sen jälkeen on edistäviä hyötyjä lasten tiedollisiin toimintoihin. Liikunnalla on edistävä vaikutus muistin toimivuuteen, tarkkaavaisuuteen ja tiedonkäsittely- ja ongelmaratkaisutaitoihin. Myös kouluajan ulkopuolella liikkuminen ja urheiluseurojen harjoituksiin osallistuminen ovat vaikuttaneet positiivisesti koulumenestykseen. Ryhmässä oppiminen, rutiinien noudattaminen ja terveelliset elämäntavat edistävät koulumenestystä ja kurinalaisuutta koulutyössä.

Liikunnan ja oppimisen yhteyttävät selittävät ns. välittävät tekijät, jolloin liikunta ei suoranaisesti vaikuta oppituloksiin, vaan jonkin toisen, usein psykososiaalisen tekijän, kuten oppilaan minäkäsityksen kautta. Liikunta vaikuttaa positiivisesti aivojen aineenvaihduntaan, rakenteisiin ja toimintaan. Kun oppilas/lapsi liikkuu ripeästi, hänen aivoissaan lisääntyy verenkierto, hapensaanti ja välittäjäaineiden määrä ja lisäksi hermosolujen väliset yhteydet vahvistuvat. Liikunta lisää aivojen tilavuutta ja aktiivisuutta aivokuoren eri osissa, joissa tutkimusten mukaan tiedolliset taidot kehittyvät yhdessä motoristen taitojen kanssa. Kun lapsi liikkuu, vähenee ylimääräinen rasvakudos, korkea verenpaine laskee, luukudos vahvistuu ja sydän ja verenkieltoelimistö saavat verta pumpattavaksi ja näin vahvistuvat.

Liikunnan edistävät vaikutukset

Liikunnalla on edistävä vaikutus lasten terveydelle, sillä se parantaa fyysistä kuntoa ja jaksamista, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, vahvistaa tuki- ja liikuntaelimistöä sekä vähentää ahdistuksen ja masennuksen oireita. Kun lapsi oppii uusia motorisia taitoja, hänen itsetunto ja fyysinen kunto kohenevat ja lapsi sosiaalistuu. Koska ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus, on liikunnallisten elämäntapojen omaksumisella myönteisiä vaikutuksia lapsen terveydelle.

Koulu on lähes jokaiselle lapselle paikka, missä he viettävät suuren osan arkipäivästään. Mikäli oppitunneilla ja välitunneilla panostetaan liikunnallisia toiminnallisuutta, saadaan lasten vireys- ja oppimistasoa nostettua. Kouluissa onkin hyvä miettiä tuntijakoa, välituntien pituutta ja välitunneilla oppilaiden aktivoimista. Koulun ohella perheellä on tärkeä rooli lapsen liikunnallisen elämäntavan viriämiseen. Mikäli perhe tukee lasta liikkumaan, on lapsen helpompi omaksua liikunta elämäntavakseen, eikä pakkopullaksi. Yhdessä tekeminen ja liikkuminen edistävät niin lasten kuin aikuisten terveyttä.

Liikunta osana koulupäivää

Tilannekatsauksessa esitellään useita tutkimuksia, joissa kouluissa on tutkittu liikunnan lisäämistä päivään ja sen vaikutuksia oppimiseen. Tutkimuksien tuloksissa on selvinnyt, että liikunnan lisäämisellä on selkeitä vaikutuksia äidinkielen ja matematiikan arvosanoihin. Tutkimuksessa Donnelly. J (2009) lisäsi 90 minuuttia liikuntaa kouluviikkoon niin, että oppituntien aikana oli toiminallisia 10 minuutin jaksoja, joissa oppilaat liikkuivat ja oppivat asioita.

Tiedollisia toimintoja, kuten tiedon vastaanottamista, tallentamista, käsittelyä ja käyttöä, voidaan parantaa liikunnan avulla. Kun oppimistilanteihin liitetään koulupäivän aikana liikuntahetkiä, saadaan parannuksia tiedollisten tehtävien suorittamiseen. Castelli kollegoineen (2011) tutki asiaa koulupäivän jälkeisen liikuntakerhon avulla. 9 kk kestäneessä tutkimuksessa Castelli järjesti 9 vuotiaille lapsille liikuntakerhossa 40 minuuttia reipasta liikuntaa, jonka jälkeen heille tehtiin kahta eri testiä. Toisessa tehtävässä lasten tuli yhdistää mahdollisimman nopeasti pallot, joissa oli joko kirjaimia tai numeroita. Yhdistämisessä käytettiin aakkos- ja numerojärjestystä. Toisessa tehtävässä lapsille näytettiin mustalle paperille eri väreillä kirjoitettua värien nimiä. Tehtävässä lasten tuli nimetä väri, mikä oli kirjoitettu välittämättä tekstin väristä. Liikuntakerhoon aktiivisesti osallistuneet lapset pärjäsivät vaativammassa toiminnanohjausta vaativassa tehtävässä paremmin, kuin lapset, jotka eivät olleet liikkuneet.

Sosialistuminen – ryhmätyötaidot – erilaiset ihmiset

Terveydellisten hyötyjen lisäksi liikunta lisää sosiaalista vuorovaikutusta ja sosiaalisten taitojen oppimisen mahdollisuutta. Kun lapsi harrastaa jotain, hänen kyky kuunnella ja noudattaa ohjeita kehittyy. Liikunta tarjoaa myös väylän tunteiden purkamiseen ja niiden käsittelyyn, jotka ovat keskeisiä sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä. Liikunnan harrastaminen kehittää myös ryhmätyöskentelytaitoja, itseohjautuvuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. Tämä voi selittää osaltaan liikunnallisesti aktiivisten lasten hyviä oppimistuloksia. Tutkimuksissa vuorovaikutus on jäänyt liikunnan ja oppimisen välisen suhteen tutkimuksissa varsin vähäiselle huomiolle.

Kun liikunnasta tulee lapsille elämäntapa, saadaan siitä kaikki hyöty irti. Liikkuminen alkaa koulupäivän aamusta, jolloin kouluun mennään. Tuossa tilanteessa valitaan, liikkuuko lapsi itse vai ajetaanko lapsi kouluun. Pienistä askelista ja teoista kasvaa kokonaisuus. Kun liikunnalliset elämäntavat ovat arkipäivää, muodostuu siitä tapa, josta ei halua eroon.

the happy family

Ole lähellä – Se riittää

Pieni vauva, joka syntyy  maailmaan, tarvitsee hoitajia pärjätäkseen ja kasvaakseen isommaksi ja vahvemmaksi. Kun pieni vauva itkee pahaaoloa, on usein vanhemmalla myös pahaolla. Kysymys ”Mitä voisin tehdä helpottaakseen pienen oloa?” pyörii mielessä, kun kokeilee kaikenlaisia keinoja, ja kun tuntuu, ettei mikään riitä. Hikipisarat nousevat, pulssi nousee, epäonnistumisen tunne valtaa mielen. Onneksi vauvalle kuitenkin tärkeintä on se, että olet oikeasti läsnä, pidät sylissä ja hellit häntä. Ymmärrät hänen pahaaoloa ja koitat auttaa häntä. Jo pieni ihminen on onnellinen saamastaan vastakaiusta, hellyydestä ja lämmöstä, joita hänelle tarjoat. Ja kun vauva lopulta rauhoittuu syliisi ja nukahtaa, on läsnäolollasi ollut suuri merkitys.

Ole läsnä

Tyttäremme jalkapallopelejä seuratessani olen oppinut arvostamaan yhä enemmän omia vanhempiani. Sitä kuinka he jaksoivat kannustaa ja olla läsnä, kun pelasimme. Oli keli mikä tahansa. Itse olen kokenut, että ei se aina niin herkkua ole, kun tuuli tuivertaa ja vettä sataa ja olet ihan jäässä. Inhottavan olotilan  pelastaa ajatus siitä, että on läsnä. Annan tukeni ja läsnäoloni, täydellisesti.

Huvipuistossa ollessamme koin saman asian vanhempana. Kun lapsemme juoksivat laitteista toisiin, minulle oli tärkeää olla vilkuttamassa ja katsomassa miten heillä menee ja vastata heidän vilkutuksiin ja ”äiti”-huutoihin. Kun näin heidän onnellisen ilmeen siitä, kun äiti vilkuttaa ja on intona katsomassa, niin miten voin olla katsomatta. Pienelle voi jäädä huno muisto näinkin ”pienestä” asiasta, ja sen muistaa aikuisenakin, jos äiti ja isä eivät kiinnostuneetkaan.

Autat, kun teet parhaasi

Pienen vauvan kivun tunteen tai surussa kylpevän ihmisen kanssa tärkeintä on se, että tarjoat apuasi. Olet valmis kuuntelemaan, ymmärtämään, olet empaattinen ja pystyt sukeltamaan toisen tunne-elämään. Kun itkevän vauvan ottaa syliin ja pitää varmoin ottein kiinni, on usein tehnyt jo riittävästi – vaikka se ei aina tunnu siltä.

Surullisen ihmisen kohtaaminen voi olla vaikea tilanne ja siinäkin tilanteessa toista auttaa parhaiten, kun ei jätä kaveria yksin. Mikä sen pahempaa kuin riutua pahassa olossa yksin. Läsnäolon merkitystä ei voi ylikorostaa, sillä sen merkitys vaikuttaa niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin.

Ole läsnä – Anna apusi – Auta tarvitsevia. Pieni teko, voi olla suuri teko.

kids-dreaming-green-world-28446505

Oletko oikeasti Lomalla?!

Loma alkaa – oletko siihen valmis?!
Mistä tiedät olevasi lomalla?
Milloin saavutat tunteen, ettei sinun tarvitse tehdä yhtään mitään, mihinkään ei ole kiire, mikään aikataulu ei paina päälle ja muutenkaan kukaan ei hengitä deadlineillä tai projektiaikatauluilla niskaasi?
Tiedostatko itse, jos et pääse tähän fiilikseen?

Yrittäjän aviopuolisona lomafiilikseen pääsemistä on varsin mielenkiintoista seurata. Varsinkin, kun  yrittäjyys ja asiakashankinta tapahtuu pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa niin puhelimen kuin tietokoneen välityksellä. Kerronpa pienen tarinan meidän lomareissusta ja siitä, kuinka yrittäjämieheni luuli olevansa lomalla ja mitä tapahtui :).

Ai – Wifikö?!

Olimme saapuneet Vimmerbyn leirintäalueelle. Tiedossa oli kaksi mahtavaa päivää Astrid Lingrenin puistossa, joka on täynnä kesäteatteriesityksiä suosituista saduista kuten Peppi Pitkätossu, Eemeli, Veljeni leijonamieli, Kattokassinen ja Ronja Ryövärin tytär. Saavuimme mökillemme ja menin purkamaan kassejamme mökkiimme moikattuani ensin suomalaisia naapureitamme.

Mitäs yrittäjämieheni teki?

Hän jäi ulos värkkäämään puhelintaan ja ensimmäiset sanat, jotka hän naapureillemme sanoi, aiheutti minussa jokseenkin mielenkiintoisen tunnemyrskyn. Keskustelu meni näin:

Mieheni: ” Hei, ootteko huomanneet, että täällä on ilmainen Wifi?”
Naapurimme nainen: ”Ööö, ei oo huomattu.”
Mieheni: ”Melko huonosti tämä kyllä toimii. Pitää olla yhdessä paikassa niin toimii paremmin.”
Naapurimme nainen: ”Me ei olla oltu kahteen viikkoon netissä.”

Aivan! Missä oma puhelimeni oli? Kiinni, suljettuna, kaukana kädestäni ja mielestäni. Normaalia lomameininkiä siis. Kenenkään ei tarvitse minua tavoittaa, minun ei tarvitse olla netissä päivittämässä statuksiani, eikä stalkkaamassa muiden hommia. Saan olla ihan rauhassa perheeni kesken ja nauttia siitä ilosta :). Yrittäjämieheni ei ollut päässyt tähän tunnelmaan ”ihan vielä”. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu mieheni kanssa tapahtuman jälkeen, kun kerroin, että tajusiko mieheni kuinka hämillään naapurimme nainen oli, kun ensimmäisenä hän meni höyryämään jostain Wifistä. Onneksi sen jälkeen Wifistä en joutunut kommentoimaan kuin muutamaan kertaan, kokonaanhan sitä ei voinut unohtaa. Ei edes lomalla.

Loma – Rentoutumista ja akkujen lataamista

Työelämässä ollessani odotin lomia kahdesta syystä:

1) Pääsen viettämään 24/7 aikaa perheeni kesken ja lataamaan akkujani
2) Minun ei tarvitse painaa aikataulujen perässä, vaan saan tehdä just sitä mitä haluan ja milloin haluan

Nollautumisen tärkeydestä puhutaan monessakin yhteydessä. Jos ihminen käy jatkuvasti ylikierroksilla, on erittäin tärkeää osata nollata itsensä. En tarkoita nollaamisella nyt alkoholin kittaamista nollauspisteeseen, vaan henkistä nollautumista, kun osaa irrottautua kiireestä, stressistä ja olla vaan. Ihan vain olla. Vaikka tekemättä yhtään mitään.

Arjen kiireestä lomafiilikseen

Arki nykypäivänä on suorituspaineita täynnä. Lasten kasvaessa harrastukset ja koulujutut tulevat kuvioon. Koko ajan ollaan mahdollisesti menossa jonnekin suuntaan ja pysähtyminen on lähes mahdotonta. Pienen vauvan kanssa elämä on välillä juuri tätä. Kun saat hetken pysähdyttyä hoitamisen, valvomisen, isompien lasten palvelemisen ja kotitöiden jälkeen, tuntuu olo autuaalliselta. Tuo tunne tuntuu lomafiilikseltä! Silloin saan hetken olla tekemättä yhtään mitään, tai tehdä sellaisia asioita, joista itse tykkää. Ihan mahtava fiilis. Nollata hetken ajatuksiaan ja akkujaan.

L – O – M – A

L – Laiskan letkeää olemista
O – Omistautumista asioille, jotka rentouttavat mielesti ja kehosi
M – Mahtavaa fiilistä, iloa ja rentoutumista
A – Ainutlaatuisia kokemuksia

Mukavaa lomaa kaikille!

omenat

Arjen roolitukset – Voiko niitä sekoittaa ja vaihtaa?!

Kevät ja ihanan kevätsiivouksen paikka kodissa. Vaatteiden lajittelua, monen monituisen vaatteen pyörittämistä ja uudelleen lajittelua. Tuo homma ei vaan nappaa mua yhtään, mutta kun ei sitä kukaan muukaan tee, niin pakkohan se on hommaan tarttua. Mitä kauemmin asiaa odottaa, sen tympeämpi homma on edessä. Tänä vuonna jäin siivoillessani miettimään, että on se jännä, että miestäni ei samat asiat asiat ressaa kuin minua. Ihan sama vaikka olohuone on täynnä kasseja ja joka nurkassa joku pussukka. Kunhan mahtuu liikkumaan niin kaikki ok. Itselläni pyörii mielessä sata asiaa, jotka pitäisi laittaa kuntoon ennen kuin homma on kunnossa. Jäinkin pohtimaan, että miten saisin tuollaisen ”mikään-ei-ressaa-kotona-koskaan”-asenteen? Tekisi monesti todella hyvää.

Naisen ja miehen roolit

Äiti siivoo, äiti pesee pyykkiä, äiti huolehtii kodin kuntoon. Isä huoltaa pyörät, hoitaa juoksevat asiat ja hommaa rahaa taloon.

Onko nämä roolit nykypäivää? Voiko arjen rooleja vaihtaa keskenään? Miten asiat kuuluisi mennä? Toisaalta voiko toista muuttaa tekemään jotain mikä ei ole hänelle lainkaan luontevaa? Arjen pyörittämisessä, kun roolit ovat sopivasti sekoitettu keskenään, homma toimii mukavan jouhevasti. Jos taas roolit ovat epätasapainossa, alkaa se heijastumaan arjen vaativuutena. Tuossa tilanteessa tilannetta olisi syytä tarkistaa ja omenat laitettava tasapuolisesti koreihin, jolloin painolastia saadaan tasoitettua.

Tasapuolinen roolitus tekee arjesta toimivan

On roolit perheessä jaettu miten tahansa, on tärkeää, että ne ovat tasapainossa ja omenia on molempien koreissa yhtä paljon. Ei ole merkitystä sillä kuka tekee mitäkin, kunhan molemmat osallistuvat yhteisiin arjen askareisiin. Aina ne ei nappaa, mutta sitä elämä aina joskus on.

Yhteistuumin saadaan arki toimimaan. Jos omenakorisi on tyhjä, poimi muutama puolisosi korista ja tasapainoita rooleja. Kaikilla on kivaa, kun roolit ovat tasapainossa.

sydan

Isät – te parhaat isät

Tänään kaikki kunnia isille, kuin myös jokaikisenä päivänä. Isiä ei usein muisteta ja sen vuoksi mielestäni isänpäivä on todella tärkeä päivä juhlistaa näitä mahtavia arkisankareita. Ilman isää ei minua olisi ja saan olla erittäin kiitollinen isälleni ja äidilleni siitä, että olen olemassa <3. Lastemme isälle olen kiitollinen, että hän on suonut minulle mahdollisuuden äidiksi tulemiseksi ja siitä, että hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. On mahtavaa, kun vierellä on kaltaisesi ihminen, kiitos Juha <3.

Töissäkäyvä isä

Muistan, kun olin lapsi ja äiti hoiti meitä kotona nuoremman siskoni kanssa, niin isä oli se työssäkäyvä isä, jonka kotiintuloa odotettiin joka päivä. Oli ihanaa nähdä isä ja kertoa hänelle kaikki päivän jutut. Meillä oli tapana katsella isän kanssa pikku kakkosta, isän ottaessa nokosia ja me vahtasimme pikkukakkosta. Se ei mitenkään haitannut, sillä hän oli aina läsnä noissa tilanteissa :).

Kannustava isä

Isompana meidän yhteisiä hetkiä oli Kauniit ja rohkeat ja jalkapalloreenit, joihin isämme kuljetti meitä siskoni kanssa. Ei ollut päivää, ettei isä ollut viemässä meitä jonnekin harjoituksiin ja muistan ikuisesti sen onnen tunteen, kun isäni ja äitini olivat meidän pelejä katsomassa ja meitä kannustamassa. Tästä olen oppinut vanhempana sen, miten tärkeää lapsille on se, että heidän esityksistään, harrastuksistaan ja tekemisistä ollaan kiinnostuneita. Itselleni tuo oli todella tärkeää ja näin vanhempana osaan arvostaa tuota elettä vieläkin enemmän, mitä nuorempana.

Ihan tavallinen, normi isä

Isäni oli ihan tavallinen normi isä. Minulle tämä tarkoitti sitä, että hän oli läsnä kun häntä tarvisin ja hänen kanssaan oli kiva jutella. Kun matematiikassa oli minulla ongelmia, isäni auttoi minua. Yliopistoaikanani olin helisemässä tietokoneohjelmointitehtävissä, niin isältäni sain aina tarvittavaa kannustusta ja hän olikin yksi tärkeimpiä tukijoitani. MIten tärkeää, että vanhemmat ovat läsnä ja auttavat, kun lapsilla on vaikeaa. Arvostan tuota suuresti.

Aina auttamassa

Isäni oli ihminen, joka oli aina valmis auttamaan. Jos meillä oli bensa loppunut, niin soitto vaan isälle ja hän tuli auttamaan. En muista kertaa, että isäni olisi kieltäytynyt auttamasta minua ongelmastani. Hän opetti minulle, että lähimmäisiä on ihana auttaa pyytteettömästi. Mikä ihana tunne se onkaan.

Kunnia kaikille isille

Näin isänpäivänä haluan antaa hatunnoston jokaiselle isälle. Olette omalla persoonanne kanssa juuri täydellisiä isiä. Lapsenne arvostaa sitä, että olette läsnä ja rakastatte heitä juuri sellaisina kuin he ovat.

OIKEIN PALJON ONNEA JOKAISELLE ISÄLLE!!!!

WP_014893

Missä on ihmisten valot ja heijastimet?!

Kävelin eräänä syksyisenä ja erittäin pimeänä iltana pyörätiellä ja olin törmätä vastaantulevaan pyöräilijään, jolla ei ollut valoja, eikä pyöräilykypärää päässä. Ei ole ihme, että syksyisin sattuu kevyeen liikenteen ja autoilijoiden törmäyksiä, jos näitä hengenpelastajia ei lapset käytä.

Pyöräilykypärä – Huippu juttu

Itse en enää mihinkään mene ilman pyöräilykypärää. Pään suojaaminen on todella tärkeää ja kun aina ei itse voi niitä onnettomuuksia välttää. Olen useasti katsellut, kun nuoret lapset pyöräilevät ilman pyöräilykypäriä ja miettinyt, että on tää ”kovana” oleminen oikeasti melkoisen vaarallista puuhaa. Olenkin lapsillemme sanonut, että se on ”kovaa” uskaltaa pitää pyöräilykypärää päässä, eikä välitä muista. Kunhan pitää itsestä huolen!

Koululaisten piireissä kulkee tapa lähteä pyöräilykypärä päässä kotoota pois, mutta heti seuraavassa mutkassa kypärä otetaan päästä pois ja laitetaan sarvelle roikkumaan. Olen useamman kerran tuumaillut vastaantuleville lapsille, että nyt on kypärä ihan väärässä paikassa. Näyttäkäähän miten kovia oikeasti ootte!

Heijastimet ja valot pyörissä

Näin syksyiltoina autoillessa huomaa todella miksi heijastimet ja valot pyörissä ovat todella tärkeitä. Autoilijan on todella vaikea huomata pimeitä hahmoja, jotka syöksyvät suojatielle, jos heijastimia tai valoja ei ole käytössä. Pyöräilin eilen itse koulun Halloween juhlista pois mummopyörälläni, jossa ei ollut valoa. Oli aivan kauheaa ja pelotti kyllä suunnattomasti. Ohitin erään ohikulkijan, jolla oli lamppu kädessä. Minun oli pakko kommentoida, että onpa hienoa nähdä noin fiksuja ihmisiä liikenteessä. Itseäni hävetti, kun lamppua ei ollut. Oikeasti ei mihinkään saisi pyörällä lähteä pimeällä, jos nämä turvallisuus asiat eivät ole kunnossa.

Aikuisten esimerkki

Tässä on taas asia, jossa aikuiset voivat näyttää lapsille ja nuorille esimerkkiä. Mikä onkaan sen parempaa, kun näyttää käytännössä miten pyöräillessä jokaikinen kerta kypärä on päässä. Olen lapsillemme sanonut, että emmehän mene luistelemaan tai laskettelemaankaan ilman kypäriä, miksi sitten pyöräilisimme ilman. Pää kun on todella tärkeä ihmiselle ja sitä pitää suojella.

Kaikkien kannattaa tarkistaa onko turvallisuus asiat kunnossa teidän perheessänne. Yksi tai kaksi heijastinta voi pelastaa monelta vaarahetkeltä. Ja ne pyöräilykypärät – opettakaa lapsia pitämään niitä! 

WP_008949

Mitä sulle kuuluu?

”Äiti, tule leikkimään?”
”Äitihän sanoi sinulle, että nyt äitin täytyy kuunnella tätä luentoa.”
”Printtaa mulle ninjagoja.”
”ok, sitten menet leikkimään.”
”Äiti, leikitäänkö kauppaa?”
…..

Näin kävi tänään meidän keskustelu Elmerin kanssa, kun jouduin iltahommina tekemään opiskelujuttua ja kuuntelemaan luentoa etänä. Olin valmistellut Elmeriä hyvissä ajoin, että nyt sulla tulee tylsä ilta, kun äiti joutuu opiskelemaan ja Ella-sisko on kuorossa. Silloin kaikki oli hyvin, mutta sitten kun opiskelun aika tuli niin yllä käyty keskustelu käytiin ja arvatkaa miten se loppui?

Äiti antoi periksi, lopetti opiskelunsa ja antoi aikansa pojalle.

Luin tänään nimittäin niin mahtavan sanonnan Zig Ziglarilta ”To a Child, time is spelled, T-I-M-E”. Huomasin tuossa tilantessa, että lapselle järkisyyt ja perustelut eivät auta, kun hän kaipaa seuraa ja läsnäoloasi konkreettisesti. Lapsellehan tämä aika ei ole vain fyysistä läsnäoloa, vaan sitä minkä aikuinen on oikeasti läsnä, niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Ja niinpä luovutin ja annoin aikani pojalle.

Halasimme pitkään ja äidin sydän suli. Kiukkuilu, ärsyttäminen ja huomion hakeminen olivat tarkoittaneet vain sitä, että äidin aikaa ei ollut lapsi saanut tarpeeksi. Ja kuinka tärkeäksi tunsinkaan siinä tilanteessa itseni.

Mitä sulle kuuluu?

Vain elämää sarjassa Elastinen alias Kimmo Laiho lauloi Toni Wirtasen ”Mitä sulle kuuluu”-biisin uusilla sanoilla. Tuon laulun ensimmäinen osio oli mielestäni loistava ja herättelevä:

”Nosta katsees, sulje juuri
Irtaudu sun näytöstä
Elämä on jossain tuo ulkona
Mut noi koneet ohjaa sun käytöstä
Kaukana normaalista
Media on epäsosiaalista
Kaikki on kaupan
ja ajankuluttaja on vain mainostajille saalista
Kun on tarvetta vuodattaa
Niin keneen silloin luotatkaa
Ne kavereita ja tykkäyksii
Mut ei ne tiedä susta puoltakaan
Ja mä en saa sun huomioo
Vaik samas huonees istuskellaan
Oot paikalla muttet läsnä
Sulje ne koneet ja keskustellaan
Suu auki sä tuijotat ruutuu
Vähemmästäki tää pää puutuu
Etkä ees kuullu ku kysyn mitä kuuluu
Hei hei mitä kuuluu…”

Tätähän se Elmerikin yritti mulle sanoa: ”ÄIti sä katot vain sitä tietokonetta ja mä oon tässä, etkä kysy mitä mulle oikeasti kuuluu!” Lapsi vaan, kun ei osaa pukea tunteitaan noin konkreettisesti ja aikuisen olisi vähän kuin tulkattava näitä käyttäytymismalleja, jotka ajavat useasti raivon partaalle.

Nykypäivänä, kun ihmisten kommunikointi on siirtynyt yhä enenevässä määrin nettiin, on syytä pysähtyä ja miettiä tiedänkö oikeasti mitä ihmisille kuuluu?! Se, että luulet tietäväsi, ei tarkoita, että todella tiedät mitä toinen ajattelee ja varsinkin mitä pieni ihminen ajattelee. Yksi hyvä tapa selvittää tuo asia on ottaa lapsi hellään syleilyyn ja kysyä:”Mitä sulle kuuluu?” Toivon, että tästä Elastisen biisistä tulisi jättihitti, sillä siinä on todella paljon sanomaa ihan kaikille.

Pysähdy, mieti ja kysy lähimmiltäsi ”Mitä sulle kuuluu?” Ehkä vastaus yllättää sinut, jos ei olet antanut oikeasti aikaasi tärkeille ihmisille oikealla tavalla.

WP_002180

Hiljaa hyvä tulee. Vai tuleeko? Mitä kuuluu kulissien taakse? (Vieraspostaus: Satu Haikara)

Vaimo/mies nalkuttaa. On tylsää, synkkä syksy, tuli lopputili töistä. Otan muutaman napsin unilääkkeeksi. Kipulääkkeeksi. Synttärit. Perjantaipullo. Pikkujoulut. Saunailta. Rentoudun. Paska elämä, paska yhteiskunta, hallitus, eduskunta. Mitä se kenellekään kuuluu, mitä teen ja miten paljon otan vapaa-ajallani, kun työssä käyn säännöllisesti ja asiani muuten hoidan. Hallitsen tilanteen ja voin lopettaa koska haluan. Jos haluan. Ei lapsia tarvitse koko ajan paapoa ja kytätä. Otan kun he ovat nukkumassa, en heidän nähden. Jos ei muuta seuraa ole, valvotan puolisoa ja haastan riitaa, jos sille päälle satun.

Varmasti moni osaa käyttää alkoholia viisaasti, mutta väärinkäytölle löytyy aina syitä ja selityksiä. Syy on yleensä muualla kuin käyttäjässä itsessään ja hän ehkä kokee, että se on yksityisasia. Kohtuukäytön ja väärinkäytön raja on veteen piirretty viiva ja yksilöllistäkin. Yksityisasia se ei kuitenkaan ole (tai ei saisi olla) enää siinä vaiheessa, kun asia alkaa häiritä ympäristöä ja etenkin jos se vaarantaa lasten elämän. On sanottu, että yksi alkoholisti sairastuttaa aina myös kymmenen muuta ihmistä lähipiiristään.

Lapset oireilevat

Vaikka tilanne olisi se, että edes toinen vanhemmista kykenee huolehtimaan lapsista, kun toinen on poissa pelistä, lapset aistivat ilmapiirin perheessä ja imevät itseensä mallin, miten asioita käsitellään ja miten niihin suhtaudutaan. Lapset reagoivat perheen kireään ilmapiiriin eri tavoin mm. selittämättöminä vatsa- tai päänsärkyinä, väsymyksenä, ehkä aggressiivisella käytöksellä. Lapsi saattaa mennä mieluummin itse kavereiden luokse, kuin tuo heitä kotiinsa.

Ainakin isompien lasten kanssa voi jo asioita yrittää pukea sanoiksi ja kysyä, mitä he vanhempien käyttäytymisestä ajattelevat ja mitä tuntevat. Eräs 11-vuotias Henna totesi äidilleen, että kunpa sitä juomaa ja tupakkaa ei olisi koskaan keksittykään. Hän sanoi sopineensa ystävänsä kanssa, etteivät he koskaan ala itse niitä käyttää.

Läheiset pakenevat häpeäänsä

Olen miettinyt, miksi ihmeessä väärinkäyttäjän lähipiiri niin usein pysyy hiljaa ja antaa asian olla. Totta kai jokainen päättää viime kädessä itse, mitä elämällään tekee, mutta jos se jotenkin loukkaa muita tai vaarantaa lasten turvallisuuden, pitäisi olla rohkeutta puuttua asiaan. Koska asia yleensä koskettaa niin monen elämää, olen ymmärtänyt, että läheiset suojelevat samalla myös toistensa yksityisyyttä. Kukaan ei kuitenkaan ole syyllinen alkoholistin käyttäytymiseen. Hänen täytyy itse ottaa vastuu elämästään.

Vanhaan, tuttuun ja turvalliseen on niin helppo tuudittautua ja paeta asioita potemalla syyllisyyttä tekemättä jättämisestä kuin että kohtaisi häpeän siitä, ettei ole ymmärtänyt ajoissa vaihtaa suuntaa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, sillä mennyttä ei voi muuttaa, mutta tähän hetkeen ja tulevaan voi vielä vaikuttaa. Oman epätäydellisyyden kohtaaminen voi olla yllättävän vapauttavaa. Syyllisyyteen pakenemalla läheiset mahdollistavat väärinkäyttäjän terrorismin jatkumisen. On toisaalta myös rakkaudeton teko mahdollistaa asian jatkuminen, koska läheinen evää myös väärinkäyttäjältä mahdollisuuden muutokseen, jos hän ei itse tilannettaan näe. Syyllisiä on kuitenkin turha etsiä, eikä syyllistäminen ketään paranna. Toisinaan ongelma syntyykin pikkuhiljaa ja hyvin salakavalasti pitkän ajan kuluessa.

Jokaiselle annetaan se, mikä hänelle kuuluu

Niin kauan kuin lähipiiri mahdollistaa ongelman olemassa olon, kaikki ovat armollisia alkoholistille, mutta julmia lapsille ja toisille aikuisillekin, jotka asiasta tavalla tai toisella kärsivät. Oikeudenmukaista on olla armollinen lapsille ja ”julma” alkoholistille. Kun kykenemme kohtaamaan oman häpeämme, teemme ongelmasta näkyvän ja toivottavasti onnistumme samalla katkaisemaan sukupolvien yli jatkuvan kierteen. Lapset eivät voi valita vanhempiaan, mutta me vanhemmat voimme vaikuttaa siihen, millainen lapsuus heillä on. Lapsilla on oikeus turvalliseen, huolettomaan ja päihteettömään elämään.

Vieraspostaus Satu Haikara

fb_koulu

Taistelu Kuivasojan sivukoulun puolesta!!!

Keskiviikkopäivän aamu meni minulla pieleen, kun luin sähköpostistani Pateniemen päiväkodin vanhempaintoimikunnan johtajan viestin:

”Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun luin aamun Kalevasta, että Kuivasojan koulu lakkautetaan 08/2015! Onko teilllä Kuivasojan koululaisten vanhemmilla asiasta parempaa tietoa?”

Luin sivistys- ja kulttuuripalveluiden osalta palveluverkkotyötä uudistavan työryhmän esityksen asiasta verkosta http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=93a4c561-4f8d-47da-a5d5-ab6f17661e05&groupId=50266, jossa näitä säästöjä oltiin kuvattu yksityiskohtaisesti summien kanssa.

Esityksestä pomppasi esiin Kuivasojan koulun  tapaus:

”Työryhmän enemmistö kannattaa esitystä, jonka mukaan Kuivasojan sivukoulusta luovutaan 8/2015 lähtien. Kustannusvaikutus: säästö tilakustannuksista 131t €/vuosi ja kouluverkon tehostumisesta 60t €/vuosi. Yhteensä n. 200 000 euroa/vuosi.”

”Merikosken ja Pateniemen lukiot yhdistetään. Lukiot yhdistetään hallinnollisesti 8/2016 lähtien. Syntyvän uuden isomman yksikön opetus järjestetään 8/2016 lähtien Merikosken koulukiinteistössä. Kustannusvaikutus: säästö yhdistyvästä hallinnosta (henkilöstökustannuksista) 85 000 euroa/vuosi.”

Ensimmäisenä mielessäni pyörivät seuraavat kysymykset:

  • Miksi aina pienimmistä ja yhteiskuntamme uusista kyvyistä säästetään?
  • Mikä hyöty yhteiskunnalle on lapsien ajamisesta suurkouluihin, isoon massaan, jossa yksilöt ja ongelmat suurenevat?
  • Miksi kaikki idyllisyys ja yhteisöllisyys täytyy hävittää tästä yhteiskunnasta?
  • Miksi työryhmät toimivat näin esitystensä kanssa? Miksi näissä asioissa ei kuunnella ihmisiä ja kartoiteta vaihtoehtoja avoimesti, jolloin asioihin voisi puuttua jo suunnitteluvaiheessa?
  • Ovatko 200 000 e/vuosi säästöt oikeasti tarkkaan laskettu ja punnittu?
  • Mihin ihmeessä Kuivasojan 130 oppilasta tullaan laittamaan, kun Pateniemen lukio lähtee Rajakylästä vasta 08/2016 ja suunnitelma Kuivasojan koulun lakkauttamiselle on jo 08/2015?

Samassa hämmennyksessä jäin pohtimaan asiaa laajemmassa mittakaavassa. Jos oikeasti asia on niin, että säästöjä haetaan, niin onko näitä säästöjä pohdittu joka suunnalta? Nykyiset koulurakennukset Rajakylä-Herukka-alueella ovat täyteen ahdettuja lapsista, alueella asuu todella paljon lapsiperheitä, uusi saha-alue ollaan kaavoittamassa ja ketähän muita kuin lapsiperheitä sinne on rakennuttamassa talonsa? Miten sitten on ajateltu tässä kokonaisuudessa koulumatkojen pidentymiset järjestää, eikö kyydityksistä tule kustannuksia ja kuinka paljon nämä ovat? Miten kouluterveydenhuolto järjestetään, jos Rajakylä/Herukka alueen lapset joudutaan kuljettamaan joko Haukiputaalle tai Tuiraan hammashoitoihin etc. Mitkä kustannukset noista syntyvät?

Henkiset ja aineelliset asiat?!

Ennen kaikkea kun alkaa miettiä niin onko tässä asiassa mietitty niitä henkisiä ja arvollisia asioita pätkääkään? Onko kaikki aina mitattavissa rahassa? Onko vanhemmilta kysytty, että haluaisivatko he kantaa kortensa kekoon säilyttääkseen koulun? Miksi meille ei tarjota mahdollisuutta vaikuttaa ja tehdä osaamme yhteisen hyvän eteen? Mihin ovat kouluissa hävinneet talkoot ja marjanpoimimiset,ne vanhat kunnon säästötoimet?

Kuivasojan koulu on tunnettu yhteisöllisyydestään ja ennen kaikkea idyllisyydestään. Oppilaita on siellä vain 130 ja luokka-asteita 1-4 luokkaan. Vanhemmat oppilaat leikkivät nuorempien oppilaiden kanssa sulassa solussa koulun pihalla. Koulun oppilaiden vanhempiin tutustuu helposti, kun koulussa ei ole satoja oppilaita. Kaverit ovat tuttuja ja kaikki auttavat toisiaan.

Isot koulut, isot ongelmat

Mitä tapahtuu kun pienet oppilaat ajetaan suureen kouluun yli 700 oppilaan yksikköön? Minne häviävät persoonallisuus, kuunnellaanko oppilaita? Miten kiusaaminen tulee lisääntymään, kun koulussa on niin paljon oppilaita, ettei yksinkertaisesti opettajilla riitä silmäparit katsomaan tilanteita koulun pihalla? Myöskään hyvä asia ei ole se, että ensimmäisen luokan oppilaat ovat samassa yhteydessä yläkouluikäisten kanssa. Heidän maailmansa ovat niin erilaiset ja isommat oppilaat eivät ymmärrä ”pikkulasten” mielikuvistusmaailmaa ja heidän leikkejä. Yläkoululaiset ovat jo kovia ja heillä on kovat jutut, joita ei mielestäni alakouluikäisten tulisi nähdä.

Miksi ihmeessä meidän yhteiskunta ajaa mallia, jossa ihmisten on laitostuttava jo pienestä pitäen? Onko tässäkään asiassa ajateltu pitemmälle, esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia ja niiden puhkeamista isoissa yhteisöissä, joissa oppilaita ei kuunnella eikä opettajilla ole aikaa, kun ryhmäkoot kasvavat valtaviksi.

Täytyy sanoa, että olen todella huolissani tällaisesta suunnasta yhteiskunnassamme. Ja ennen kaikkea siihen, että nämä päätökset lyödään meille päätöksinä eteen. Missä on demokratia? Missä on sananvapaus ja missä on yhteisöllisyys?

Lapsilta kysyttäessä he kommentoivat asiaa näin:

  • Äiti, ei kai mun täydy mennä isoon kouluun, mua pelottaa.
  • Koulumatka on pitkä ja pelottava.
  • Häviävätkö meidän majaleikit?
  • Saadaanko me enää tukioppilaita ja tuntevatkohan eskarilaiset enää opettajia jo tarhassa?

Huoli on suuri myös pienten mielissä. Lapset kun käsittelevät yleensä asiat konkreettisesti ja tunne edellä. Eivät he voi ymmärtää näitä aikuisten tekemiä päätöksiä.

NYT TAISTELLAAN KUIVASOJAN SIVUKOULUN PUOLESTA!

Tulemme pistämään päättäjät koville ja vaatimaan vastauksia näihin summiin ja päätöksiin. Kaikki halukkaat voivat osallistua Facebookissa toimivaan ryhmäämme asian puolesta.  Allekirjoittaneeseen saa asian tiimoilla olla suoraan yhteydessä myös. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat taistella hyvän asian puolesta!!

Kuivasojan vanhempaintoimikunnan  Kuikku-tiimin edustaja
Milla Ahola
ahola dot milla ät gmail dot com

Facebook ryhmä: Kuivasojan Koulun Puolesta:
https://www.facebook.com/groups/751045248282080/?fref=nf

WP_010794

Hintatietoisuus

”Neljä euroa puolen litran limsapullo, onpa kallista!”
”Nuo jäätelöpallot maksavat saman verran kun neljä jäätelöä kaupassa.”
”Kahdeksan euroa (parkkimaksu), onpa kallis.”

Hintatietoisuus on hyvä asia oppia jo pienestä pitäen. Kun rahan arvon ymmärtää ja käsittää, osaa suhteuttaa ostoksiaan oikeassa mittakaavassa. Kun lapset ymmärtävät, että joku asia on kallis, ei turhanpäiväistä kinuamista tule kaupassa ja asioista pystytään keskustelemaan järkevästi.

Ella, 6v, on todella kiinnostunut raha-asioista. Hän perusti kaupan ollessaan 5v ja sen jälkeen on meillä kauppaleikkejä leikitty todella paljon. Ellaa kiinnostaa kovin mitä asiat maksavat ja ovatko ne halpoja vai kalliita. Onkin ollut mielenkiintoista huomata, miten hän asioita tarkkailee joka paikassa missä liikumme.

Olimme asuntomessuilla Jyväskylässä ja Ella käveli jäätelökioskin ohi. Ensimmäisenä hän tarkisti hinnat ja tuumasi minulle: ”Äiti, jäätelöt maksavat täällä 4e ja 6e. Ei todellakaan kannata ostaa täältä.” Oli helppo tuumata, että se on totta. Tuolla rahalla saamme esimerkiksi kaupasta 4 jäätelöä eli kannattaa nyt hetki odottaa ja malttaa.

Rahan suhteellisuus

Lapset yleensä haluavat kaiken kaupasta. ”Äiti osta tämä lego” kuuluu lelukauppaan astuessamme, vaikka kotona legoja on kilokaupalla. Lapset hamuavat lisää ja lisää materiaalia, vaikka eläisivät jo yltäkylläisyydessä. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa lapsia, mikä on järkevää ja mikä ei.

Olemme usein keräilleet pulloja ja tölkkejä luonnosta, jos niitä olemme nähneet. Tuossa on kaksi hyvää pointtia. Ensimmäiseksi lapset oppivat, että roskittaminen on tyhmää ja toisena pointtina lapset oppivat, että pulloista saa rahaa kaupasta. Kun pullot ollaan palautettu, lapset yleensä haluavat tuhlailla saamansa rahat. Tässä kohtaa nostan esille säästämisen tärkeyden. Onko järkevää tuhlata 20 senttistä, vai mitäpä jos sen säästäisi ja keräisi isomman summan? Tämän jälkeen lapset mielellään vievät rahansa säästöpossuihin, jotka täyttyvät pikkuhiljaa.

Säästämisen tärkeyttä kannattaa korostaa materiaalisessa maailmassamme. Aina ei ole järkevää tuhlata kaikkia rahoja mitä käsiinsä saa, vaan kerää niitä ja käyttää ne sitten järkevällä tavalla.

WP_003909

Sisarkateus

”Äiti mitä minä saan, kun Ella sai mekon?”

”Ostetaan sulle sitten, kun löydetään jotain tarpeellista.”

”Mutta, Ella sai ja minä en saanut. Epistä!”

Sisarkateus on asia, joka on monessa eri asiayhteydessä voimassa meillä. On kyse sitten jonkun asian ostamisesta, tai syntymäpäivästä tai ketä äiti halaa ensin, aina tulee kiistaa siitä, kumpi saa nyt olla ensin ja kumpi jäi nyt enemmän tai vähemmän paitsioon. Joskus tilanteet hiukan huvittavat, mutta kun niitä alkaa miettiä enemmän, huomaa usein sen miten tärkeää on todellakin kohdella tasapuolisesti jokaista yksilöä. Aina siihen ei pysty ja varsinkin kun elämäntilanteet muuttuvat, niin se ei aina ole edes mahdollista.

Ole tasapuolinen

Vanhemmat voivat tehdä osansa sisarkateuteen. Mikäli lapset kokevat, että heitä kohdellaan tasapuolisesti ja jokainen saa oman huomionsa omalla vuorollaan ei kränää synny niin helposti sisarusten välille. On tärkeää huomioida jokaista lasta vuorollaan 100%:sti, ettei aina joudu kilpailemaan vanhempien huomiosta ja siitä, että saa äänensä kuuluviin.

”Ella aina keskeyttää!” Tuumaa Elmeri 4v, kun isosisko ei anna hänelle vuoroa kertoa asioista. Noissa tilanteissa huomaa, miten tärkeää on se, että pienimmällekin suodaan kerronnan mahdollisuus, vaikka kerronta ei olisikaan välttämättä niin rikasta ja järkevää kuin vanhemmalla sisaruksella. Elmerille on tärkeää, että hänenkin sanomat ovat tärkeitä ja tämän vuoksi olemmekin jakaneet vuorot niin että, jokaiselle suodaan mahdollisuus ja kun joltain kysytään, niin hän vastaa.

Asiat muuttuvat

Tasapuolisuus on asia, jonka huomaa vanhetessa. Se on todella tärkeää, että ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti ja kaikki kokee olevansa samanarvoisia. Kuitenkin on tilanteita, joissa ei voi ajatella tasapuolisesti esimerkiksi jos elämässä tapahtuu jotain kovin yllättävää, työpaikka menee tai joku sairastuu. Silloin ei välttämättä ole enää mahdollista tehdä asioita samallalailla kuin ennen ja se on ihan ok.

Vanhemmat voivat ottaa käyttöönsä tiettyjä periaatteita, joita koittaa noudattaa tasapuolisesti tilanteista riippumatta. Kyse voi olla esimerkiksi syntymäpäivistä tai rippilahjasta. Asian ei tarvitse olla edes mitenkään iso, kunhan jokainen saa sen ja se on jokaisen yksilön etuoikeus omalla vuorollaan. Jokaista lasta kun kohdellaan samanarvoisesti, ei sisarkateus pääse jylläämään.

Sisarkateutta voi pienentää toimimalla tasapuolisesti. Jos jokainen lapsi kokee olevansa tärkeä, ei sisarkateus pääse jylläämään. Vanhemmat voivat tehdä sopimuksia lasten kanssa, jossa tasapuolisuutta korostetaan ja jokainen huomaa, että on ihan yhtä arvokas kuin sisarensa. Pienet asiat merkitsevät, keskittykäämme niihin.

panther

Ota luonto pois heti lapsilta! (vieraspostaus)

C-juniorina vuonna -95 olimme Pietarsaaressa jalkapalloturnauksessa. Otteluumme pietarsaarelaista joukkuetta vastaan oli asetettu erotuomariksi yli 50-vuotias jämäkän oloinen harmaatukkainen mies. Ottelu ehti vanheta vain yhden peliminuutin, kun saimme vapaapotkun pietarsaarelaisten rikottua meitä. Vastustajan pelaaja kyseenalaisti tuomiota muutamalla sanalla (lue: tulkutti).

Tuomari huusi isolla äänellä: “Kymppi tänne, kymppi heti tänne!” Ja nosti keltaisen kortin.

Tuomari otti siis joukkueen mielipidevaikuttajalta luonnon pois samantien ja tämän seurauksena ottelun aikana kukaan ei tulkuttanut tuomarille. Tässä kohtaa on hyvä muistaa se, että itselläni on tapana kommunikoida tuomareiden kanssa varsin voimallisestikin otteluissa, mutta tällä kertaa ymmärsin, että jos niin teen, siimaa ei ole yhtään, vaan kahden tulkutuksen jälkeen minut poistettaisiin kentältä.

Tänä päivänä taitaa olla niin, että lapsia paapotaan enemmän kuin aikaisemmin. Kasvatusmetodit ovat menneet yhä verbaalisempaan muotoon, ainakin hyväksyttävät sellaiset. Osa vanhemmista “lässyttää” ja “maanittelee” lapsilleen pitkiä siivuja koettaen suostutella heitä yhteen sun toiseen.

Ehkä tietty suostuttelu voi olla paikallaan, mutta itse tykkään kyllä tyylistä, joka on lähempänä tuota erotuomarin linjaa. Lapsen on kunnioitettava aikuisen auktoriteettia. On sääntöjä ja normeja, joiden mukaan kuuluu elää. Olen joutunut puuttumaan usein näiden lässyttäjävanhempien lasten epäsopivaan käyttäytymiseen eri tilanteissa.

Voin sen sanoa, että tietääkseni ei ole tullut vastaan yhtään tilannetta, jossa minulla olisi mennyt murot uikkareihin. En vedä ihan tuolla tuomarin tyylillä, vaan useimmiten sanon asian ensin suostuttelevammin, mutta mikäli ensimmäinen viesti ei mene perille, seuraavaksi napsahtaa nk. keltainen kortti ja sen jälkeen todellakin puutun peliin niin, että toiminta muuttuu.

Äitini on toiminut vuosikymmeniä ammatikseen lastenhoitotyössä. Jotkut vanhemmat saattavat kysyä, onko heidän lapsellaan ADHD tai jotain. Äitini mukaan usein kysymys ei ole sellaisesta, vaan kyseessä on entivanhoin termein “kuriton penikka”. Ja kurittomalta penikalta pitää ottaa luonto pois ja asettaa selvät rajat juuri niinkuin tuo erotuomari teki meille wannabe koville jätkille eli näytti kaapin paikan samantien.

Kaverini isä otti tällaiselta kurittomalta penikalta jokunen vuosi sitten luonnon pois. Poika oli syytänyt lumipalloja pienten lasten päälle ja äitinsä pehmeät pyynnöt lopettaa toiminta menivät kuuroille korville. Kaverini isä astui poikaa lähemmäksi ja sanoi jämäkästi: “Ne lumikopit tipahtaa nyt!” Ja niin lumikopit todellakin tipahtivat maahan ja pienempien kiusaaminen loppui siihen.

Kun tarvitaan rajoja, aikuisen tehtävä on silloin ottaa luonto pois ja näyttää, että nyt on vain yksi vaihtoehto, miten toimitaan. Olen todella painavasti sitä mieltä, että lasten on kunnioitettava vanhempia/aikuisia.

Luonto pois heti, kun epäkohtia ilmenee, on vanhankansan viisautta ja toimii tänäkin päivänä!

Juha ”Vauhtipyörä”  Ahola

ellalahja1

Kiitollisuus – hyveenä kaunis

Kiitollisuus on kaunis asia.

Osaavatko lapset olla kiitollisia pienistä jutuista tässä materiaalisessa maailmassa?

Nykyaikana lapset ovat tottuneet saamaan paljon kaikkea, on leluja, on vaatteita,on sitä sun tätä. Kun vanha mummo kutoo villasukkia iltojensa iloksi ja ajatellen lapsenlapsiaan, niin osaavatko lapset ja vanhemmat arvostaa tätä tekoa oikeasti? Itse olen tottunut käsitöitä tekemään ja tiedän mikä vaiva niissä on. Villasukat eivät synny tuosta vaan, vaan niihin täytyy käyttää aikaa ja keskittyä niiden tekemiseen.

Kun anoppini tekee villasukkia ja antaa joka vuosi lapsille uudet sukat, valtaa sydämeeni kaunis kiitos anoppiani kohtaan. Nämä ihmiset ovat todella arvokkaita lähelläsi, sillä he auttavat omalla panoksellaan suuresti arkielämän kiireessä. Kun lapsilla on syntymäpäivät, niin miten he osaavat arvostaa saamiaan lahjoja? Avataanko lahjat kiireellä ja heitetään nurkkaan, koska toisesta paketista tuli parempi lahja? Tai hoksaako lahjan saaja ylipäätään kiittää lahjasta sen käsiin saatuaan, sillä lahjan antaja saattaa jopa ”jäätyä” odottamaan kiitosta kyseiseen tilanteeseen luontevana.

Olen monesti miettinyt, että mikä on antamisen tarkoitus. Itse olen oppinut siihen, jo pienestä pitäen, että lahjat tehtiin itse eikä rahalla mälskätty. Siskoni kanssa meillä oli suunnittelupalavereita ja mietimme mitä kaikille tekisimme. Lahjat eivät olleet koskaan mitään tuulesta temmattuja, vaan aina mietittiin käytännöllisyyttä ja sitä, että niistä olisi käyttäjälle jotain hyötyäkin. Tästä ajasta on elämääni jäänyt muisto, joka kantaa elämässäni edelleen. Antamisen hienous on asia, joka saa minut aina niin hyvälle tuulelle. Ei ole merkitystä miten arvokas asia on rahallisesti, vaan se mikä sen antamisen idea on.

Sama asia laittaa ihmisen tekemään isoja juttuja, vaikka helpommallakin voisi päästä. Jouluruokailussa voisi tyytyä muutamaan ruokalajiin, mutta asiaan vihkiytynyt ja antamisen lahjalla siunattu ihminen tekee lajeja toista kymmentä. Ihan vain antamisen ilosta. Itse olen opettanut lapsille, että täytyy olla kiitollinen jokaisesta asiasta mitä elämässä tapahtuu. Se, että saamme hengittää ja olla elossa, on iso asia, josta saa olla kiitollinen joka päivä. Se, että ruoka on pöydässä ruoka-aikana ja läsnä on ihmisiä, jotka välittävät.

dreamstimefree_121048

Yhteiskunnallinen kasvatus, tapahtuuko sitä?!

Olin lapsieni kanssa pulkkailemassa. Mäellä oli tyttöjengi, jonka kielenkäyttö herkisti korvani. Sanoin tytöille, että tuollainen kielenkäyttö ei ole sopivaa ja onko heidän mielestään järkevää puhua noin rumasti. Tytöt myöntäilivät asiaa. Laskimme lasten kanssa vielä muutaman mäen ja kun olimme pois lähdössä kuulin samasta jengistä edelleen kiroilua ja huonoa kielenkäyttöä. En enää mennyt asiasta sanomaan, kun olimme jo niin kaukana.

PUUTTUAKO TILANTEISIIN?

Read more

dreamstimefree_13750540

Paljonko on paljon? Lapsille pitää tehdä selväksi, ettei ilmaiseksi saa mitään!

Kävimme tyttäreni 6v kanssa mielenkiintoisen keskustelun liittyen rahan käyttöön.

”Äiti, lupasit ostaa mulle 3 euron yllätyksen?”
”Mutta tämän maksaa 5 euroa. Sovitaan niin, että maksat omista viikkorahoistasi 2 e, niin homma on sovittu.”

Tyttäreltäni pääsi isot krokotiilin kyyneleet ja hän ei millään olisi hyväksynyt, että hänen pitäisi luopua omista rahoistaan. Kerroin hänelle miten maksamme ihan joka asiasta mitä teemme: autolla ajosta, kodissa asumisesta, ruuasta, vaatteista, kaupassa tavaroista, sähköstä, puhelimista etc. Tyttäreni tuumi:

”Mutta kaupassa on ilmaisia lelulehtiä.”

Jep, mutta kauppias on niistä maksanut. Aina on joku, joka on jostain ilmaisestakin maksanut.

Rahankäytön ongelmista on puhuttu paljon. Nuoret ihmiset pelkäävät muuttaa pois kotoa, kun eivät osaa rahaa käsitellä oikeassa mittasuhteessa. Työntekemisen kulttuuri unohtuu nuorilta, jos he eivät pääse kesätöihin ja kotona ei opeteta työnteon kulttuuria. Kasvatuksellisesti asenne:

”Aina ei voi vain saada asioita, pitää jotain tehdä niiden eteen”

on oikein opettavainen. Lapsille on hyvä opettaa kotihommia jo pienestä pitäen, sillä silloin ei vielä kauheaa vastustusta kuulu. Tyttäreni kanssa ollaan sovittu esimerkiksi joka viikkoisesta huoneen siivoamisesta, sängyn petaamisesta, astioiden viemisestä tiskikoneeseen ja leikkien siivoamisesta. Pieniä, mutta isoja juttuja, jotka hyvin tehtynä ja valvottuna voivat kantaa läpi elämän.

Katsoin kerran kuningaskuluttaja-ohjelmaa ja siinä puhuttiin erään nuoren rahankäytön ongelmista. Nuori oli ottanut helppoja vippilainoja tuhansien eurojen edestä, eikä ollut hajuakaan, että ne pitäisi maksaa takaisin ja vielä korkojen kera. Laskupino, kun tuli kotiin, niin kaverilla itku pääsi ja äiti tuli auttamaan. Nykypäivänä pikavipit ovat useamman nuoren ihmisen turma, mikäli ei ymmärrä yhtään niistä aiheutuvia kuluja. Tässäkin on vanhemmilla suuri vaikutus. Se, miten opetamme lapsillemme rahankäyttöä, heijastuu heidän elämäänsä myöhemmässä vaiheessa. Onko aina ok ostaa kauppareissuilta leluja lapsille, kun he niitä vinkuvat, vai onko ihan ok kävellä pois ja sanoa, että tänään me ei osteta leluja.

Olemme mieheni kanssa ihan tarkoituksella opettaneet lapsille sen, että kauppaan mennään katsomaan leluja. Joka kerta käydään leluhyllyjen edessä ihastelemassa ja katselemassa, vaikka mitään ei ole tarkoitus ostaa. Sitten on ihan kiva joskus, kun olemme yhdessä sopineet jostakin asiasta niin käydä ostamassa lelu. Ja joskus on ihan kiva yllättää, vaikka mitään ei ollakkaan sovittu.

Rahankäyttö on taito, jota osaa vain, jos sen merkityksen ja vaikutuksen ymmärtää.

suomi

Itsenäisyys – Mitä se merkitsee?

Olin pöyristyä itsenäisyyspäivänä, kun kuulin kahakoista mitä juhlien johdosta Tampereella tapahtui. Mikä ihme nykynuorisoa (*) vaivaa? Miksi itsenäisyyttä ei osata kunnioittaa? Suomen lipun polttaminen kuvastaa mielestäni juuri sitä, millä tavalla nuoriso itsenäisyydestä ajattelee: ”Ihan sama”, ”mitä tuossa nyt on ihmeellistä?” (ja lähdetään ryyppäämään, kun on ”vapaapäivä”). Kun nuorilta kysytään mikä on itsenäisyys, he eivät osaa sitä välttämättä edes määritellä. Ei ole käsitystä siitä, kun asiat ovat huonosti ja sitä, mitä tarkoittaisi, jos joku meitä hallitsisi.

Olen päässyt juttelemaan sotaveteraanien ja Martta-ihmisten kanssa. On ollut silmiä avaavaa kuunnella ja koittaa ymmärtää sodan aikaista elämää. Silloin ei ollut ruokaa tarpeeksi, ei ollut sähköjä, ei ollut lämpöä, kaikesta piti itse vastata ja ennenkaikkea asenteen piti olla oikea.

Miltä olisi tuntunut elää jatkuvassa pelon tunteessa ja kuulla sotalentokoneiden lentävän talon yli ja samalla miettiä, että tuleeko huomista ollenkaan?

Suomi on todella hyvä maa asua. Tämä on tullut ilmi itselleni, kun olen matkustellut ympäri maailmaa ja nähnyt millaista elämä voisi olla muualla. On hienoa, että lapsemme saavat kunnon neuvolahoitoa, pääsevät ilmaiseen kouluun, yhteiskunta on rakennettu huolehtimaan ihmisistä, on sosiaali- ja työttömyystukia, äitiys- ja vanhempainvapaita. Olen jäänyt matkoilla useasti miettimään, miten siisti maa Suomi on. Meillä on metsiä, järviä ja on lääniä missä asua. Kiinassa käydessäni ja varsinkin maaseudulla kulkiessani huomasin, miten ahtaassa ihmiset voivatkaan asua, kun ihmisiä on todella paljon.

Itselleni Suomi merkitsee paljoa ja varsinkin se itsenäisyys, jonka isoisämme ja iso-isoisämme ovat taistelleet meille. On kunnia asia olla suomalainen ja kantaa suomen lippua ja puhua suomen kieltä. Kumpa vain nuorisommekin ymmärtäisi tämän hienouden, eikä alentuisi tuollaisiin mielenosoituksiin ihan vääristä asioista.

”Arvot – Tavat – Kunnioitus”

(*) Ei toki voi yleistää kaikkiin nuoriin.