WP_014893

Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina

Ihana kesä on taas täydessä terässä.Samoin parhain aika liikkua lasten kanssa kaikenlaisilla välineillä ja varsinkin opetella pyöräilyn taitoja niin teknillisiä kuin liikennesääntöjä.

Opeta pyöräilyn hallinta

Miksi on tärkeää opettaa lapsille pyörän hallintataitoa?Tänään olin osallisena tapahtumassa joka aukaisi silmiäni entistä selvemmin monen asian suhteen.

Olimme pyöräilemässä kaupunkiin ja pysähdyimme jäätelöille.Ella kävi kaupassa, kun odottelimme Elmerin ja Ennin kanssa ulkosalla.Enni käveli pyörätiellä ja olin perässä varmistamassa ettei hän juokse autojen alle ja ole vaarana liikenteelle.Yhtäkkiä kuulin kun kaksi pyöräilijää törmäsi toisiinsa,isä ja tytär.Kauhistelin tilannetta ja kysyin kävikö pahasti?

Isän n.40-50 v reaktio oli jotain järkyttävää. Kaveri ei vastannut minulle mitään,aivan kuin olisin ollut syypää törmäilyyn ja otti hysteerisesti itkevät n.10 vuotiaan tytön syliinsä ja vei kauemmas. Minusta tilanne näytti varsin harmittomalta kolarilta. Tyttö sai mahdollisesti vain pienen asvalttinaarmun käteensä. Verta ei tullut mistään ja vauhti oli tilanteessa nolla.

Jäin miettikää tilannetta jälkikäteen.Mieleeni nousi ihmetteleviä kysymyksiä:
Miksi isä reagoi noin harmittoman näköisessä tilanteessa?Aivan kuin olisi oikeasti tapahtunut jotain dramaattista.Ihan selkeää ylireagoivaa ja -suojelevaa käyttäytymistä.

Mitä olisin itse voinut tehdä toisin? Ei vissiin olisi pitänyt antaa taaperon kävellä tiellä,tutustua maailmaan ja käyttää omia jalkojaan.

Päällimmäisenä asiana jäi kuitenkin käteen ihmetys,että eikö tuon ikäinen lapsi osaa hallita pyöräänsä,eikä tunnista tilannetta,jossa pitää jarruttaa ja osata väistää vastaan tulijoita?

Ei muuta kuin menoksi

Kesäaikaan on erittäin hyvä aika opetella näitä käytäntöjä vähän haastavimmissakin olosuhteissa.Ei hullumpaan hassumpi ajatus lähtä luontopyöräilemään tai ajelemaan kaupungille,jossa joutuu oikeasti ajamaan tarkasti ja hiljaa. Nuo on todella opettavaisia reissuja,kun liikenteessä on muitakin.

Koulumaailmasta olen kuunnellut huolestuneena sitä, kun opettajat ovat kertoneet, että lapsien pyörän hallintataidot ovat huonontuneet. Tämän päivän episodin jälkeen en yhtään ihmettele tätä asiaa, jos vanhemmat reagoivat tapahtumiin tarinan isän mukaisesti, eivätkä testaa lapsen ajotaitoja kunnon tilanteissa.

Lapset oppivat itse kokeillessa asioita,epäonnistumisten ja yhdessä tekemisen kautta.Ei muuta kuin pyörien päälle ja menoksi. Kesä on parasta opetteluaikaa!!

vauvakirjat

Ihanat vauvamuistot talteen

”Äiti, meillä oli tänään yltissä vauva-aika. Sain kotitehtävän, johon pitää kirjoittaa minun kehitysjuttuja ylös”, tuumasi tokaluokkalainen Ella koulusta kotiuduttuaan. Katsoin tehtävälappua ja vaikka olin kirjoittanut ja tallentanut muistiin kaikki hommat, niin en voinut muistin varaan luottaa asioita. Niinpä kävimme hakemassa vauvakirjat ja katsoimme sieltä ne faktat tehtävään.

Tästä sain ajatuksen siihen, että nyt on taas pitkästä aikaan hetki, jolloin on hyvä pysähtyä kirjaamaan ylös kaikkea tapahtunutta. Kaivoin kaapistamme kaikkien lapsiemme vauvakirjat, neuvolakortit ja valitsin parhaimman kynän ja aloin kirjoittamaan ja muistelemaan. Onneksi olin matkan varrella kirjoittanut asioita ylös päiväkirjaan, sillä eihän noita asioita muista enää niin tarkasti.

Vauvamuistojen kirjaamiset tuppaavat vähenemään, kun lapsia tulee lisää

Kun esikoisemme syntyi, sain äidiltäni lahjaksi ihanan vauvakirjan, jota aloin täyttelemään kuin raamattua. Jokainen uusi juttu oli kirjattava ylös. En tyytynyt pelkästään vauvakirjaan, sillä minusta tuntui, että sanottavaa on paljon enemmän. Niinpä aloin kirjoittaa päiväkirjaa Ellan vauva-ajasta ja siihenhän tuli sitten tekstiä ja niitä elämän makuisia tunnelmia kirjailtua ylös, mitä vauva-arki toi tullessaan toimivaan parisuhteeseen.

Kun Elmeri poikamme syntyi kolme vuotta myöhemmin, huomasin olevani tilanteessa, että en ehdi tai jaksa kirjoittaa enää kaikkea niin kirjaimellisesti mitä Ellasta. Arki oli täynnä työtä, kun kahden pikkulapsen kanssa säädettiin mitä milloinkin. Työtä kotona oli paljon ja vähän niitä kirjoitteluun sopivia lepohetkiä. Päätin, että täytän yhteen vauvakirjaan ytimekkäästi ne tärkeimmät jutut ja sitten kirjoittelen päiväkirjaan parin eka vuoden ajan tiiviisti juttuja. No tiiviisti ja tiiviisti. Aina silloin kun muistin. Ja hyvä että kirjoitin. Jälkikäteen katsottuna olihan tuota tekstiä tullut muutama sivu kirjoitettua. Ja voi että noita juttuja on kiva lukea. Ei sitä puoliakaan muista enää. Aika kuultaa muistot. Todellakin.

No nyt kun Enni kuopuksemme syntyi viisi vuotta myöhemmin Elmerin syntymästä, niin taas oli hetki, kun pyysin äidiltäni hyvää vauvakirjaa ja sainkin sellaisen. Sellaisen, johon mahtuisi kirjoittamaan juttuja. Alkuinnostuksissani kirjoitin syntymätarinat ja ristiäiset. Sitten kirja unohtui 5 kk:ksi kaapin nurkkaan. Tuona aikana tapahtuu vauvan elämässä paljon. Paljon niitä tärkeitä hetkiä. Onneksi olin kirjoitellut edelleen päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut nämä tärkeät stepit. Kaikesta ja niistä tunnelmista ja tunteista.

Kultaakin tärkeämmät muistot

Tänään, kun avasin vauvakirjat päivittämistä varten, oli kiva kaivella faktoja muualta kuin muistista :). Ja onneksi noita faktoja oli, sillä nyt lapset saavat isoina katsella miten ovat kehittyneet ja millaisia vauvoja he olivat. Millainen oli heidän synnynnäinen temperamenttinsa ja millaisiksi persooniksi he kasvoivat. Upeita muistoja.

Jäin miettimään kirjoja täyttäessäni, että kyllähän tämä aikaa vaatii ja paneutumista, mutta miksi en tätä tekisi, kun lapset saavat isoina lukea kivoja juttuja itsestään. Ja onhan se harmi, jos kuopuksesta ei ole asioita, joita esikoisesta löytyy ja päin vastoin.

Tässä huomasin, että olin asettanut itselleni riman todella korkeaksi esikoiseni synnyttyä. Olisin voinut selitellä ja olla tekemättä hommia, tai sitten tehdä saman minkä aikaisemminkin. Vaikka aikaa ei olisikaan enää niin paljoa. Pieni uhraus minulta, mutta lapsille sitäkin kivempi muisto. Huomasin, että kaikkea ei tarvi tehdä samallalailla, vaan hommia voi uudistaa. Aika muuttuu, muodot muuttuvat. Näin on käynyt minunkin kirjaamisieni kanssa :). Kuitenkin samanlaiset muistot löytyy kaikista, jossain muodossa :).

Ah, ihanat vauvamuistot. Vauva-aika on niin älyttömän lyhyt ja siinä tapahtuu niin älyttömän paljon. Ihanat muistot on kiva kirjata talteen niin niitä voi katsella sitten kun on isompi.

 

WP_20150604_030

Pihapelit kunniaan!

Tyttäremme on innostunut jalkapallon peluusta ja vanhana futarina on mahtavaa seurata tuota innostusta vierestä. Monena koulupäivänä olen saanut kutsun pelailemaan lähikentällemme jalkapalloa ja mukaan on yhtynyt monta koulukaveria. Jäin miettimään yksi päivä pelailumme jälkeen, että mikä on oikeastaan parempi tapa viettää koululaisten kanssa aikaa, kun pelailemassa ja urheilemassa? Samalla tutustuu koulukavereihin ja pääsee viettämään rennolla tavalla aikaa heidän kanssaan, olemaan yksi heistä.

Ole mukana, yksi leikkijöistä

Lasten varhaispsykologian kurssilla kerrottiin lasten leikeistä aikuisen roolista juuri tämä: aikuisen tulisi olla yksi leikkijöistä, olla läsnä ja mukana. Itselläni tuli niin dejavu, kun pelasin lapsien kanssa ja olin yksi heistä. Sain kuulua jengiin, eikä ketään häirinnyt, että olin Ellan äiti. Huomasin, että todellakin huippua, kun saa olla mukana ja ennen kaikkea, kun otetaan vielä mukaan :).  Parasta oli, kun Ella seuraavana päivänä sanoi minulle, että pojat olivat tuumanneet, että ”sun äiti on hyvä pelaamaan ja neuvomaan” :). Heh, voiko parempaa kommenttia enää saada.

Pihapelit – yksilötaidon salaisuus
Pihapelit ovat nykypäivänä vähentyneet, kun tietokoneet ja muut lystit ovat tulleet nuorten ja lasten vapaa-ajan kuvioihin. Harvemmin näkee, että koululaiset lähtevät luistelemaan tai potkimaan palloa kentälle koulupäivien jälkeen. Mielestäni tuo on todella sääli, kun juuri noista peleistä ne Mikael Granlundit tai Laura Kalmarit syntyvät. Joukkuereeneissä aika yksilölliseen kehitykseen on todella pieni ja jos henkilökohtaista tekniikkaa viitsii käydä reenaamassa omalla ajallaan, niin taidot kasvaa uskomattoman nopeaa.

Positiivisuus – Ilo – Yhdessä tekemisen riemu

On ollut ilo seurata, että pienen futarin mielessä suuntaa ajatus päästä isompien kanssa pelaamaan. Olla parempi ja potkaista lujempaa. Töitä on vielä tehtävänä, mutta kun on motiivatio ja halu on kohillaan, niin mikään ei voi tulla eteen. Positiivinen palaute ja kannustus on se, jota kaikki kaipaavat tekemisilleen. On kyse sitten pienestä tai suuresta. Pihapeleissä parasta oli huomata, että lapset kannustivat toisiaan ja kehuivat! Mahtava asenne oli kaikilla pelureilla ja isommat eivät haukkuneet pienempiä, vaikka eivät vielä ihan samalle tasolle vielä yltäneetkään. Oli mahtava päästä seuraamaan ihan vierestä tuollaista tapahtumaa ja todeta, että pihapelit on oikeasti aivan super kivoja.

Pihapelit ovat oiva juttu kohottaa kuntoa ja nostaa taitotasoa. Samalla yhteisöllisyys kasvaa ja taidot kehittyvät.

WP_013758

Kehityskeskustelut – Mikä tekee keskustelusta hyvän?

Kevät tuo tullessaan kehityskeskustelut niin työpaikoilla, päiväkodeissa kuin myös mahdollisesti kouluissa. Kehityskeskusteluiden ideanahan on keskustella yhdessä menneestä periodista on sitten kyse kevätlukukaudesta tai työjaksosta.

Kuinka valmistautua kehityskeskusteluun?

Kun kehityskeskusteluun valmistaudutaan, kannattaa siihen oikeasti uhrata hetki aikaa. On sitten kyse päiväkodin tai koulun  kehityskeskustelusta, niin on ihan hyvä, jos vanhempi tai molemmat vanhemmat hetken yhdessä miettivät, että mitä me halutaan päiväkodilta tai koululta tietää? Onko asioita, joista emme niin hyvin tiedä ja meidän ehkä pitäisi tietää? Toimiiko päiväkodin ja koulun yhteistyö niin kuin on sanottu, vai onko siinä jotain asioita, jotka voisi tehdä toisinkin?

Lapsen kehitystä kannattaa miettiä ja kirjoittaa ihan vaikka ylös asioita, joita on miettinyt kotona. Olen useasti miettinyt, että kehityskeskusteluun olisi hyvä olla check lista, jonka päiväkoti tai koulu laittaa vanhemmille mietittäväksi ennen keskustelua. Tällöin voisi hyvin saada ajatusta, että millaisia asioita pitäisi miettiä etukäteen. En tarkoita tällaisella check listalla moni sivuista lomaketta, jota täyttäessä alkaa turhautua jo ensimmäisellä sivulla, vaan sellaista lyhyttä tarkistuslistaa, jossa olisi asiat lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyinä.

Mikä on hyvä keskustelu?

Jos keskustelu päiväkodin hoitajan tai opettajan tai työpaikan esimiehen kanssa on vain toteamista kuinka hyvin tai huonosti lapsi pärjää, ei se välttämättä anna mitään. Usein voi käydä niin, että mallilapsesta ei vain löydy mitään rakentavaa sanottavaa, vaikka tuotahan vanhemmat juuri haluaisivat kuulla. Ei kukaan ole täydellinen ja olisi hyvä, jos johonkin voisi kiinnittää huomiota. Samoin jos noita negatiivisen sävyisiä asioita alkaa olla liian paljon ja keskittyminen on niissä, niin pitäisi kääntää kurssi ja keskittyä siihen mikä on hyvää.

Kuulin eilen mieheltäni nelikenttäisestä palautteen anto muodosta. Tämä toimisi loistavasti myös kehityskeskusteluiden pohjaksi. Siinä ideana on se, että sanotaan

1. Mitä kannattaa jatkaa?
2. Mikä kannattaisi jättää pois?
3. Mitä asioita kannattaa korostaa?
4. Mitä asioita kannattaa vähentää?

Tällä nelinkenttäpalautteen annolla saadaan annettua kaikenlaista palautetta ja ennen kaikkea voidaan rakentavassa hengessä keskustella sekä hyvistä että huonoista puolista.

Todistus ei korvaa kunnon aitoa keskustelua

Ekaluokkalaisemme opettaja oli ihana, kun kyselin mahdollisuudesta järjestää kehityskeskustelu myös näin keväällä. Hän totesi, että ”Eihän se todistus kunnon kehityskeskustelua korvaa.” Itse palan halusta tietää, miten tyttäremme toimii tilanteissa, joissa on eri auktoriteetit ja ryhmän paine on päällä. Näistä tilanteista saa kasvattajana uutta näkökulmaa, eikä asioita katsele vain vaaleanpunaisten lasien takaa. Monesti lapsi käyttäytyy ihan erilailla kotona, kuin isoissa ryhmissä ja varsinkin eri auktoriteettien parissa. Ja kaikkein herkullisimpia on kuulla niitä spontaaneja tapahtumia, joissa persoona tulee esiin. Ja olen opettajan kanssa samaa mieltä, ettei todistuksen ruksit kerro minulle yhtään mitään kasvattajana ja pedagogina, että miten hommat oikeasti hoituu.

Kehityskeskustelut ovat useasti muodollisuus, mutta niistä saa paljon irti, jos hetken keskittyy ja valmistautuu niihin. Parasta näissä keskusteluissa on se, että palautetta on mahdollista antaa suuntaan jos toiseen ja kodin ja päiväkodin tai koulun yhteistyö paranee ja syvenee.

WP_014893

Missä on ihmisten valot ja heijastimet?!

Kävelin eräänä syksyisenä ja erittäin pimeänä iltana pyörätiellä ja olin törmätä vastaantulevaan pyöräilijään, jolla ei ollut valoja, eikä pyöräilykypärää päässä. Ei ole ihme, että syksyisin sattuu kevyeen liikenteen ja autoilijoiden törmäyksiä, jos näitä hengenpelastajia ei lapset käytä.

Pyöräilykypärä – Huippu juttu

Itse en enää mihinkään mene ilman pyöräilykypärää. Pään suojaaminen on todella tärkeää ja kun aina ei itse voi niitä onnettomuuksia välttää. Olen useasti katsellut, kun nuoret lapset pyöräilevät ilman pyöräilykypäriä ja miettinyt, että on tää ”kovana” oleminen oikeasti melkoisen vaarallista puuhaa. Olenkin lapsillemme sanonut, että se on ”kovaa” uskaltaa pitää pyöräilykypärää päässä, eikä välitä muista. Kunhan pitää itsestä huolen!

Koululaisten piireissä kulkee tapa lähteä pyöräilykypärä päässä kotoota pois, mutta heti seuraavassa mutkassa kypärä otetaan päästä pois ja laitetaan sarvelle roikkumaan. Olen useamman kerran tuumaillut vastaantuleville lapsille, että nyt on kypärä ihan väärässä paikassa. Näyttäkäähän miten kovia oikeasti ootte!

Heijastimet ja valot pyörissä

Näin syksyiltoina autoillessa huomaa todella miksi heijastimet ja valot pyörissä ovat todella tärkeitä. Autoilijan on todella vaikea huomata pimeitä hahmoja, jotka syöksyvät suojatielle, jos heijastimia tai valoja ei ole käytössä. Pyöräilin eilen itse koulun Halloween juhlista pois mummopyörälläni, jossa ei ollut valoa. Oli aivan kauheaa ja pelotti kyllä suunnattomasti. Ohitin erään ohikulkijan, jolla oli lamppu kädessä. Minun oli pakko kommentoida, että onpa hienoa nähdä noin fiksuja ihmisiä liikenteessä. Itseäni hävetti, kun lamppua ei ollut. Oikeasti ei mihinkään saisi pyörällä lähteä pimeällä, jos nämä turvallisuus asiat eivät ole kunnossa.

Aikuisten esimerkki

Tässä on taas asia, jossa aikuiset voivat näyttää lapsille ja nuorille esimerkkiä. Mikä onkaan sen parempaa, kun näyttää käytännössä miten pyöräillessä jokaikinen kerta kypärä on päässä. Olen lapsillemme sanonut, että emmehän mene luistelemaan tai laskettelemaankaan ilman kypäriä, miksi sitten pyöräilisimme ilman. Pää kun on todella tärkeä ihmiselle ja sitä pitää suojella.

Kaikkien kannattaa tarkistaa onko turvallisuus asiat kunnossa teidän perheessänne. Yksi tai kaksi heijastinta voi pelastaa monelta vaarahetkeltä. Ja ne pyöräilykypärät – opettakaa lapsia pitämään niitä! 

fb_koulu

Taistelu Kuivasojan sivukoulun puolesta!!!

Keskiviikkopäivän aamu meni minulla pieleen, kun luin sähköpostistani Pateniemen päiväkodin vanhempaintoimikunnan johtajan viestin:

”Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun luin aamun Kalevasta, että Kuivasojan koulu lakkautetaan 08/2015! Onko teilllä Kuivasojan koululaisten vanhemmilla asiasta parempaa tietoa?”

Luin sivistys- ja kulttuuripalveluiden osalta palveluverkkotyötä uudistavan työryhmän esityksen asiasta verkosta http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=93a4c561-4f8d-47da-a5d5-ab6f17661e05&groupId=50266, jossa näitä säästöjä oltiin kuvattu yksityiskohtaisesti summien kanssa.

Esityksestä pomppasi esiin Kuivasojan koulun  tapaus:

”Työryhmän enemmistö kannattaa esitystä, jonka mukaan Kuivasojan sivukoulusta luovutaan 8/2015 lähtien. Kustannusvaikutus: säästö tilakustannuksista 131t €/vuosi ja kouluverkon tehostumisesta 60t €/vuosi. Yhteensä n. 200 000 euroa/vuosi.”

”Merikosken ja Pateniemen lukiot yhdistetään. Lukiot yhdistetään hallinnollisesti 8/2016 lähtien. Syntyvän uuden isomman yksikön opetus järjestetään 8/2016 lähtien Merikosken koulukiinteistössä. Kustannusvaikutus: säästö yhdistyvästä hallinnosta (henkilöstökustannuksista) 85 000 euroa/vuosi.”

Ensimmäisenä mielessäni pyörivät seuraavat kysymykset:

  • Miksi aina pienimmistä ja yhteiskuntamme uusista kyvyistä säästetään?
  • Mikä hyöty yhteiskunnalle on lapsien ajamisesta suurkouluihin, isoon massaan, jossa yksilöt ja ongelmat suurenevat?
  • Miksi kaikki idyllisyys ja yhteisöllisyys täytyy hävittää tästä yhteiskunnasta?
  • Miksi työryhmät toimivat näin esitystensä kanssa? Miksi näissä asioissa ei kuunnella ihmisiä ja kartoiteta vaihtoehtoja avoimesti, jolloin asioihin voisi puuttua jo suunnitteluvaiheessa?
  • Ovatko 200 000 e/vuosi säästöt oikeasti tarkkaan laskettu ja punnittu?
  • Mihin ihmeessä Kuivasojan 130 oppilasta tullaan laittamaan, kun Pateniemen lukio lähtee Rajakylästä vasta 08/2016 ja suunnitelma Kuivasojan koulun lakkauttamiselle on jo 08/2015?

Samassa hämmennyksessä jäin pohtimaan asiaa laajemmassa mittakaavassa. Jos oikeasti asia on niin, että säästöjä haetaan, niin onko näitä säästöjä pohdittu joka suunnalta? Nykyiset koulurakennukset Rajakylä-Herukka-alueella ovat täyteen ahdettuja lapsista, alueella asuu todella paljon lapsiperheitä, uusi saha-alue ollaan kaavoittamassa ja ketähän muita kuin lapsiperheitä sinne on rakennuttamassa talonsa? Miten sitten on ajateltu tässä kokonaisuudessa koulumatkojen pidentymiset järjestää, eikö kyydityksistä tule kustannuksia ja kuinka paljon nämä ovat? Miten kouluterveydenhuolto järjestetään, jos Rajakylä/Herukka alueen lapset joudutaan kuljettamaan joko Haukiputaalle tai Tuiraan hammashoitoihin etc. Mitkä kustannukset noista syntyvät?

Henkiset ja aineelliset asiat?!

Ennen kaikkea kun alkaa miettiä niin onko tässä asiassa mietitty niitä henkisiä ja arvollisia asioita pätkääkään? Onko kaikki aina mitattavissa rahassa? Onko vanhemmilta kysytty, että haluaisivatko he kantaa kortensa kekoon säilyttääkseen koulun? Miksi meille ei tarjota mahdollisuutta vaikuttaa ja tehdä osaamme yhteisen hyvän eteen? Mihin ovat kouluissa hävinneet talkoot ja marjanpoimimiset,ne vanhat kunnon säästötoimet?

Kuivasojan koulu on tunnettu yhteisöllisyydestään ja ennen kaikkea idyllisyydestään. Oppilaita on siellä vain 130 ja luokka-asteita 1-4 luokkaan. Vanhemmat oppilaat leikkivät nuorempien oppilaiden kanssa sulassa solussa koulun pihalla. Koulun oppilaiden vanhempiin tutustuu helposti, kun koulussa ei ole satoja oppilaita. Kaverit ovat tuttuja ja kaikki auttavat toisiaan.

Isot koulut, isot ongelmat

Mitä tapahtuu kun pienet oppilaat ajetaan suureen kouluun yli 700 oppilaan yksikköön? Minne häviävät persoonallisuus, kuunnellaanko oppilaita? Miten kiusaaminen tulee lisääntymään, kun koulussa on niin paljon oppilaita, ettei yksinkertaisesti opettajilla riitä silmäparit katsomaan tilanteita koulun pihalla? Myöskään hyvä asia ei ole se, että ensimmäisen luokan oppilaat ovat samassa yhteydessä yläkouluikäisten kanssa. Heidän maailmansa ovat niin erilaiset ja isommat oppilaat eivät ymmärrä ”pikkulasten” mielikuvistusmaailmaa ja heidän leikkejä. Yläkoululaiset ovat jo kovia ja heillä on kovat jutut, joita ei mielestäni alakouluikäisten tulisi nähdä.

Miksi ihmeessä meidän yhteiskunta ajaa mallia, jossa ihmisten on laitostuttava jo pienestä pitäen? Onko tässäkään asiassa ajateltu pitemmälle, esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia ja niiden puhkeamista isoissa yhteisöissä, joissa oppilaita ei kuunnella eikä opettajilla ole aikaa, kun ryhmäkoot kasvavat valtaviksi.

Täytyy sanoa, että olen todella huolissani tällaisesta suunnasta yhteiskunnassamme. Ja ennen kaikkea siihen, että nämä päätökset lyödään meille päätöksinä eteen. Missä on demokratia? Missä on sananvapaus ja missä on yhteisöllisyys?

Lapsilta kysyttäessä he kommentoivat asiaa näin:

  • Äiti, ei kai mun täydy mennä isoon kouluun, mua pelottaa.
  • Koulumatka on pitkä ja pelottava.
  • Häviävätkö meidän majaleikit?
  • Saadaanko me enää tukioppilaita ja tuntevatkohan eskarilaiset enää opettajia jo tarhassa?

Huoli on suuri myös pienten mielissä. Lapset kun käsittelevät yleensä asiat konkreettisesti ja tunne edellä. Eivät he voi ymmärtää näitä aikuisten tekemiä päätöksiä.

NYT TAISTELLAAN KUIVASOJAN SIVUKOULUN PUOLESTA!

Tulemme pistämään päättäjät koville ja vaatimaan vastauksia näihin summiin ja päätöksiin. Kaikki halukkaat voivat osallistua Facebookissa toimivaan ryhmäämme asian puolesta.  Allekirjoittaneeseen saa asian tiimoilla olla suoraan yhteydessä myös. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat taistella hyvän asian puolesta!!

Kuivasojan vanhempaintoimikunnan  Kuikku-tiimin edustaja
Milla Ahola
ahola dot milla ät gmail dot com

Facebook ryhmä: Kuivasojan Koulun Puolesta:
https://www.facebook.com/groups/751045248282080/?fref=nf