peikkoella2

Minä valloitan maailman!

Kun vauva-aika on ohi, alkaa se maailmanvalloitus, jonka jälkeen alkaa vanhemmilla kiire. Taaperoista ei voi hetkeksikkään jättää yksin, sillä tuho on sen mukaista. Isompien sisarusten tavarat saa kyytiä ja ihan varmasti se tärkein tussi löytyy taaperon käteen ja seinät saa samalla uutta maalia. Tai isommat lähtee pihalle ja ulko-ovi jää sekunniksi auki, niin eiköhän taapero mennä viiletä omalla pyörällään jo tuhatta ja sataa.

Minä osaan!!!

Kun kaksivuotias uhkaikäinen päättää pukea vaatteen päälle, niin sehän puetaan. Ei väliä mitenpäin, kunhan se on itse puettu. Lähtöhässäköissä näitä itsepäisiä taaperoita joutuu harhauttamaan jämäkällä asenteella, jotta homma saadaan haltuun. Ruokapöydässä homma sujuu kuin tanssi, ainakin taaperon mielestä. Äiti ja isä voi olla eri mieltä, kun ruuat löytyy lattialta, seinästä ja vaatteilta. Tuossa kohtaa vanhempana on tärkeää muistaa kehua lasta, jos hän yrittää itse. Ei aina voi onnistua ja virheitä tulee isommillekin. Kuhan ruokailusta ei tule leikkiä. Ja mikä tärkeintä, ruoka pitää muistaa syödä pöydän ääressä.

Super-höpö-hassuttelija

Parasta taaperon kanssa elämisessä on se aito elämän ilo ja riemu, mikä tulee pienistä asioista. Ei tarvi kuin leikkiä piiloleikkiä, niin voi että, kun nauru raikaa ja kaikilla on hauskaa. Taaperoiden kanssa touhutessani mietin aina sitä, että miksi aikuisten täytyy muuttua niin vakaviksi ja melankolisiksi. Missä on se taaperoiden iloisuus ja kikatus? Tarviiko asioiden olla niin vakavia ja tärkeitä. Hassuttelu ja höpöttely pitäisi kuulua jokaiseen työpäivään niin aikuisella kuin lapsella.

Nauti hetkestä

Mitä ihailen pienissä ihmisissä on taito iloita hetkestä. Ei tarvi murehtia mistään. Hyvä hiekkakakku riittää. Tuo pieni murunen on lopulta melko iso osa tätä elämää. Kun saat noita pieniä onnen muruja useampia, alkaa kakkusi olemaan melko iso ja lopputulos hämmästyttää aina. Entä mikä ilo pienellä taaperolla on, kun hän saa hyppiä vesilätäkköön? AI ETTÄ!!!

Ei ne pienet asiat, vaan pienet. Tehdään pienistä asioista isoja ja annetaan taaperoiden iloita elämän pienistä iloista. Vanhempana parasta on, kun olet täysillä mukana, etkä hidasta menoa. Positiivisuus, iloisuus ja ennen kaikkea se asenne, että elämme NYT!!

emoticons-154050_1280

Uhmaikä – täynnä tunteita laidasta laitaan

Ihana uhmaikä – se on täällä just nyt. Kaksivuotiaalla Enni-tyttärellämme on uhma alkanut ja rytinällä. Jos asiat eivät mene oman mielen mukaan, niin silloin  heittäydytään  lattialle. Jep ja huudetaan. Uhmaikä kaikessa ihanuudessaan on erittäin tärkeä kehitysvaihe niin lapsen kuin vanhemman elämässä. Lapselle uhma edustaa itsenäistymistä, tunteiden säätelyä ja pettymyksien kokemista. Mannerheimin lastensuojeluliitto määrittelee uhmaiän seuraavasti:”Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.”

Lapsen uhmatessa on tärkeää, että hän ei vie peliä, vaan aikuinen osaa olla aikuinen tilanteessa. Olen itse huomannut, että lapsien uhmakaudet ovat myös vanhemmille kasvun paikkoja. Se, mikä esikoisen kanssa tuntui niin vaikealta, tuntuu nyt kolmannen lapsen kanssa neutraalimmalta. Jäin miettimään tuota asiaa, kun huomasin, että minulla ei pulssi noussut uhmakohtauksen aikana. Olenko sattumoisin myös itse kehittynyt vanhempana? Upeaa huomata, että synnynnäinen temperamenttia voi todellakin muokata ja asioiden suhtautumistapa muuttuu vuosien varrella. Uhma tuli, ja meni, yhtä vauhdikkaasti :). Ja elämä jatkui nauraen ja hymyillen.

Kärkkäränkkänoita

Pieni känkkäränkkänoita käy meillä kylässä  yleensä päiväunien aikaan tai kun nälkä kurnii vatsaan. Tai auta armias, kun pienokaista kieltää asioista, joita hän haluaisi tehdä. Tuossa kohtaa on aikuisen hyvä nostaa päätään ja kertoa pienelle ihmiselle, että ei ole oikein hyppiä sohvalla, maalilla ei sotketa ja ruoan kanssa ei pelleillä. Säännöt on sääntöjä ja säännöt viedään loppuun asti. Piste. Näistä asioista ei känkkäränkkänoidan kanssa aleta keskustelemaan. Meillä känkkäränkkänoita onneksi lentää melko pian naapuriin. Känkkäränkälle huudetaan perään ”moi moi!”. Ja samalla lapselle selitetään, että sinua harmitti ja tuntui pahalta. Sanotetaan tunteita. Noita ihania tunteita, jotka saattavat pistää elämän monessakin kohtaan aika sekaisin. Pienestä pitäen on hyvä oppia tuntemaan eri tunteet ja oppia sanottamaan niitä. Uhmaikäinen kaksivuotias, joka ei vielä puhu, ei osaa tunteitaan sanottaa ja siihen tarvitaan aikuista. Tunnekortit ovat tässä asiassa ihan loistavat apuvälineet.  Löysin nettiä selailessani muutaman mahtavan tunnekorttidokkarin, jotka ovat meilläkin kaksivuotiaan kanssa käytössä:

http://www.kvtl.fi/contentimages/Projektit/Mahti/MAHTI_tunnekortit_tulostusversio.pdf
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/julisteet-ja-kortit/tunnekortit-varhaiskasvatukseen
https://sisalto.oppijailo.fi/pelit/1tsFNG8HtFoH/ilmepeli.pdf

Ilman uhmaa ei voi elää ja toisaalta uhman kanssa voi elää. Kysymys on asenteesta ja pienen ihmisen tunteiden säätelystä ja niiden sanoittamisesta.

read-1710011_1920

Puheenkehityksen ihmeelliset vaiheet

Puheenkehitys on mielenkiitoinen prosessi. Ensin vauva alkaa ääntelemään ja kiljumaan, sitten mukaan tulee jokellus ja mahdollisesti oma kieli. Ensimmäiset selkeät sanat hämmästyttävät aina lähimmäiset. On ollut hauska seurata kaksivuotiaan tapoja, joilla hän tekee itsensä ymmärretyksi, kun vielä sanoja ei ole paljoa käytettävissä. Asioiden jankkaaminen ja äänen korottaminen toimivat monessakin asiassa. Varsinkin huomion saamisessa, mikä on ensimmäinen edellytys yhteisymmärrykseen. Tätähän tekevät isommatkin lapset riehuessaan tai melutessaan esimerkiksi koululuokassa. He haluavat itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi. Mikä onkaan pienelle ihmiselle tärkeämpää kuin se, että hän saa itsensä kuulluksi? Ja vielä, jos hänen tarkoituksiaan ymmärretään, niin ollaan jo  pitkällä.

Kertaus on opintojen äiti

Enni tyttäremme, juuri kaksivuotta täyttänyt pienokainen, harjoittelee kovasti puheen muodostamista. On hauska huomata, että leikeissä oma kieli on kovasti käytössä ja tuttuja sanoja viljellään vähän väliä. Toistaminen on tärkeä elementti kaikessa oppimisessa. Kun toistoja tehdään tarpeeksi monta, niin oppimista tapahtuu. Äiti-sanaa huudetaan niin pitkään ja tarpeeksi kovaa, että äiti ymmärtää Enniä. Jos ei ymmärrä, niin Enni tulee vetämään äitiä lahkeesta ja vetää sinne missä apua kaivataan.

Tänään huomasin käytännössä sen, mitä tarkoittaa, kun lapsi toistaa sanoja eli matkii. Isommat lapsokaisemme eivät ole tätä vaihetta puheenkehityksessä tehneet niin selkeästi, että olisin sen rekisteröinyt. Nyt oli mahtava hetki oivaltaa, että tätä se tarkoittaa. ”Katso tuossa on puu” ja perässä pienokainen lausui ”puu”. ”Taivaalla on kuu” ja Enni toisti ”kuu”. Herkkyyskausista puhutaan paljon lasten kasvattamisessa ja valmentamisessa. Kun lapsella on tiettyyn asiaan herkkyys olemassa, sitä taitoa tulisi kannustaen opettaa. Kotona kaivoin kirjat ja pelit esiin, joissa yksinkertaiset sanat esiintyvät ja päästiin harjoittelemaan helppoja ja tuttuja asioita yhdessä. Kuvakirjojen tavaaminen, mikäli vain keskittymiskykyä on sen verran, auttavat sanojen tunnistamiseen ja symboliikan rakentumiseen. Iltasadut ovat nyt yhä tärkeämmässä roolissa puheenkehityksen kannalta.

Yksilöllinen polku

Lapsien puheenkehitys niin kuin kaikki kehittyminen on kovin yksilöllistä, eikä asioita voi yleistää. Se, missä joku kaksivuotias vasta harjoittelee puhumista, niin toinen on puhunut jo pitkiä lauseita vuoden verran. Toinen taas laukkaa juosten menemään ja kiipeilee sen minkä kerkeää, ja toinen vasta opettelee näitä taitoja. Puheenkehittymisessä parasta on se, että kommunikointitavat lapsen kanssa monipuolistuvat. Kuvakortit ovat tässä vaiheessa oiva apu edesauttaa lasta. Lapsi voi tehdä itsensä ymmärretyksi, kun saa taas uuden keinon ilmaista itseään. Lasta on hyvä auttaa oppimaan ja tarjoamaan niitä kehitykselle sopivia virikkeitä. Taikasana on yhdessätekeminen ja yhdessä oppiminen.

 

Kertaus ja toistaminen ovat edellytys kaikelle oppimiselle. Mitä useammin lapsi toistaa ja testaa asioita, sitä paremmaksi hän siinä tulee. Vanha sanonta ”Kertaus on opintojen äiti” on todellakin totta. 

 

WP_014893

Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina

Ihana kesä on taas täydessä terässä.Samoin parhain aika liikkua lasten kanssa kaikenlaisilla välineillä ja varsinkin opetella pyöräilyn taitoja niin teknillisiä kuin liikennesääntöjä.

Opeta pyöräilyn hallinta

Miksi on tärkeää opettaa lapsille pyörän hallintataitoa?Tänään olin osallisena tapahtumassa joka aukaisi silmiäni entistä selvemmin monen asian suhteen.

Olimme pyöräilemässä kaupunkiin ja pysähdyimme jäätelöille.Ella kävi kaupassa, kun odottelimme Elmerin ja Ennin kanssa ulkosalla.Enni käveli pyörätiellä ja olin perässä varmistamassa ettei hän juokse autojen alle ja ole vaarana liikenteelle.Yhtäkkiä kuulin kun kaksi pyöräilijää törmäsi toisiinsa,isä ja tytär.Kauhistelin tilannetta ja kysyin kävikö pahasti?

Isän n.40-50 v reaktio oli jotain järkyttävää. Kaveri ei vastannut minulle mitään,aivan kuin olisin ollut syypää törmäilyyn ja otti hysteerisesti itkevät n.10 vuotiaan tytön syliinsä ja vei kauemmas. Minusta tilanne näytti varsin harmittomalta kolarilta. Tyttö sai mahdollisesti vain pienen asvalttinaarmun käteensä. Verta ei tullut mistään ja vauhti oli tilanteessa nolla.

Jäin miettikää tilannetta jälkikäteen.Mieleeni nousi ihmetteleviä kysymyksiä:
Miksi isä reagoi noin harmittoman näköisessä tilanteessa?Aivan kuin olisi oikeasti tapahtunut jotain dramaattista.Ihan selkeää ylireagoivaa ja -suojelevaa käyttäytymistä.

Mitä olisin itse voinut tehdä toisin? Ei vissiin olisi pitänyt antaa taaperon kävellä tiellä,tutustua maailmaan ja käyttää omia jalkojaan.

Päällimmäisenä asiana jäi kuitenkin käteen ihmetys,että eikö tuon ikäinen lapsi osaa hallita pyöräänsä,eikä tunnista tilannetta,jossa pitää jarruttaa ja osata väistää vastaan tulijoita?

Ei muuta kuin menoksi

Kesäaikaan on erittäin hyvä aika opetella näitä käytäntöjä vähän haastavimmissakin olosuhteissa.Ei hullumpaan hassumpi ajatus lähtä luontopyöräilemään tai ajelemaan kaupungille,jossa joutuu oikeasti ajamaan tarkasti ja hiljaa. Nuo on todella opettavaisia reissuja,kun liikenteessä on muitakin.

Koulumaailmasta olen kuunnellut huolestuneena sitä, kun opettajat ovat kertoneet, että lapsien pyörän hallintataidot ovat huonontuneet. Tämän päivän episodin jälkeen en yhtään ihmettele tätä asiaa, jos vanhemmat reagoivat tapahtumiin tarinan isän mukaisesti, eivätkä testaa lapsen ajotaitoja kunnon tilanteissa.

Lapset oppivat itse kokeillessa asioita,epäonnistumisten ja yhdessä tekemisen kautta.Ei muuta kuin pyörien päälle ja menoksi. Kesä on parasta opetteluaikaa!!

Kuvan ottanut
Juho Tauriainen
Salama Studio
www.studiosalama.fi

Auvoinen vauvavuosi – Onko se vain lumetta?

(artikkelikuvan ottanut Studio Salama, Juho Tauriainen, www.studiosalama.fi)

Ennen lapsia luin juttuja vauvavuoden ihanuudesta, sen raastavuudesta ja kaikista tunnelmista siltä väliltä. En osannut ajatella, miten paljon vauvan syntyminen oikeasti vaikuttaa hyvään parisuhteeseesi ja normaaliin elämään. Nyt olen kokenut tuon ihanuuden kolme kertaa ja olen melko vakuuttunut, että omalla kohdallani aivoisesta vauvavuodesta ei voida puhua. Seuraavassa syitä miksi vauvavuosi voi olla hankala.

Mies ulkona elämästä

Kun vauva syntyy, on se kiinni äidissä lähes 24 h. Varsinkin jos äiti pystyy vauvaa imettämään, niin silloin tuo symbioosi on vielä tiukempi, johon mies ei pääse väliin. Kun vauva herää öisin useammin kuin 3 kertaa, alkaa se vuoden aikana väsyttää ihan kivasti. Varsinkin, jos yöunet ajoittuvat 00-07 välille ja siihen sellainen 5 kertaa herätyksiä. Voisin sanoa, että melko rankkaa puuhaa. Tuotakaan asiaa en ymmärtänyt oikeasti, kun vasta kun esikoiseni oli 11 kk ja töihin lähtö lähestyi uhkaavaa vauhtia. Pienokaisemme ei nukkunut edelleenkään täysiä unia, oli vielä tississä kiinni ja väsy painoi niin henkistä kuin fyysistä oloa kovastikin. Tuolloin asiaan auttoi positiivinen suhtautuminen ja asiat alkoi järjestymään ja lopulta 13 kk iässä, jolloin töihin palasin, homma oli hallussa.

 Parisuhde vai kämppäkaveriasetelma?

Kun mies on ulkona vauvan hoidosta, joko sen vuoksi, että vauva on niin kiinni äidissä tai sitten sen takia, että mies ei osaa luonnostaan noin pieniä vauvoja hoitaa, voi parisuhde kärsiä. Voi tulla tilanteita, että parisuhde ajautuu kämppäkaveriasetelmaan, jossa arki pyörii vallan mainiosti, mutta se yhteinen parisuhdeaika on lähes nolla. On väsymystä, väsymyksestä aiheutumaa kränää, ajanpuuteongelmia, luovuuden ongelmia etc. Eli ongelmat alkavat pitemmässä juoksussa kasaantumaan kuin lumipalloilmiössä.

Liian pitkään jatkuessaan tilanne saattaa johtaa siihen, että parisuhde kuolee ja ei ole enää järkeä olla yhdessä. Tulee mieleen kysymys: ollaanko me enää me? Tuossa vaiheessa on tärkeää, että pystyy olemaan avoin omista tuntemuksistaan ja jakaa taakkaansa toiselle – halusi toinen sitä tai ei. Vaikeita asioita pitää pystyä katsomaan silmästä silmään, vaikka se kipeää tekisikin. Sanotaanhan, että on hyvä puhdistaa ilmaa ja ilman puhdistaminen monesti kirkastaa ajatuksia ja silloin näkee asioita, joita ei aikaisemmin ehkä pystynyt enää näkemään.

Univelka ja väsymys

Voi, että. Vuosi ilman katkonaisia unia, mahdollisesti jopa useita vuosia. Ei kiva asia. Kun kroppa ei saa levättyä kunnolla, on väsynyt ja väsyneenä kaikki asiat näyttävät harmaammilta kuin ne oikeasti ovat. Asiat saavat usein erilaisia mittasuhteita, kuin mitä ne oikeasti saisivat ja se saattaa hankaloittaa elämää.

Parit kunnon yöunet saavat mielen todella virkeäksi ja tuntuu kuin olisi uudesti syntynyt. Se on jännä, miten suuri vaikutus kunnon yöunilla on koko kehon toiminnallisuuteen ja ennen kaikkea mielen toimintaan. Silloin alkaa nähdä värejä elämässä eikä vain harmautta ja mustaa.

Oma aika – mitä se on?

Oma aika on pienen vauvan kanssa melko minimaalissa. Varsinkin jos lapsia on useampi, niin kyllä tuota omaa aikaa saa hakemalla hakea ja aikatauluttaa ajankäytön melko täydellisesti. Olen huomannut nyt viime vuoden aikana, että jos koittaa saada jotain järkevää aikaiseksi vauvan ollessa pieni, niin täytyy oikeasti kyetä multitaskaukseen (monitehtävyyteen) ja samalla sitten pitäisi vielä koittaa kehittää jotain parisuhdeaikaakin johonkin väliin. Melko haastava kuvio kaikkine muuttujineen.

Toisaalta olen oppinut sen, että kun tehtäviä pilkkoo mahdollisimman pieniin osiin, eikä yritä edes tehdä kaikkea kerralla, silloin voi onnistuakin. Tehtävien suunnittelu on kaiken a ja o. Kun on suunnitelmallinen, saa vähäiset tunnit hyödynnettyä tehokkaasti, kun tietää täsmälleen mitä mä nyt tuona aikana teen ja vielä, kun ei ole vaihtoehtoa olla tekemättä. Tuota taitoa pitäisi opettaa kaikille työttömille ihmisille. Olenkin miettinyt tässä äitiyslomani aikana, että tässä olisi mahtava työ: opettaa ihmisille suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja vielä sitä, että asiat saa oikeasti tapahtumaan, niin ettei polta itseään loppuun ja voi vielä hymyillä sen päälle. Mietinkin, että tätä asiaa pitäisi painottaa CV:ssä, sillä useat kotiäidit ovat älyttömän hyviä näissä asioissa. Kun kotona pyörii lapsi/lapsia, on tehtäviä melko monta, jotka täytyy hoitaa. Se on vain jännä asia, miten asiat saa tehdyksi, vaikka joka toisesta kulmasta huutaa joku ”äitii”.

Äidin perhekeskeisyys

Myönnän itse, että olen todella perhekeskeinen ihminen. Ura on tärkeä, mutta ei niin tärkeä kuin perhe ja sen hyvinvointi. Mietinkin joka päivä, että miten voisin perhekeskeisyyttäni hyödyntää urassani, sillä se on minulle valtava voimavara. Toisaalta jos äiti on kovin perhekeskeinen, voi olla että urakeskeinen mies häipyy kuvioista. Tuossa kohtaa on hyvä pysähtyä ja miettiä, että mitkä ovat ne yhteiset tavoitteet ja näkymät asioiden suhteen? Onko yhtymäkohtia vai pelkkiä risteyksiä? Miten saadaan toinenkin kuvioon mukaan ja vielä niin, että se on hauskaa ja mukavaa?

Mutta sitten ne vauvavuoden hyvät ja aurinkoiset puolet. Kolikollahan on aina kaksi puolta.

Lisää auringon paistetta elämään

Mikä onkaan sen parempaa, kun saada pieni ihminen ilostuttamaan aitoudellaan? Hoitamisen harmaus unohtuu, kun pieni ihmisen alku räväyttää valloittavan hymynsä sinulle. Lapsissa parasta on se aitous, millä he elämää elävät. He elävät hetkessä. Tulevaisuutta ei suunnitella, ei mietitä turhia, eletään täysillä tätä hetkeä. Tuo on asia, jota haluaisin yhä enemmän omaankin elämään. Elää vain tässä ja nyt. Nyt mulla on hyvä olla, miksi murehtia muusta?

Suhteen vahvistaja

Jos selviää kuuluisasta vauvavuodesta parisuhde ehjänä, voi taputtaa itseään olalle. Helppoa se ei varmasti ollut, mutta se on tehnyt varmasti myös hyvää. Kun vaikeuksista selvitään, ja voidaan puhaltaa helpottuneessa tilassa pari kertaa, antaa se suunnattomasti voimaa ja rakkautta lisää parisuhteelle kuin myös perhe-elämälle.

Rakkauspakkaus

Mikä olisi sen parempaa kuin saada lisää rakkautta elämään? Pieni ihminen tekee sitä joka päivä. Tuo läsnäolollaan rakkautta. Hän on todiste siitä, että rakkautta on ja se rakkaus elää sydämessä läpi elämän. Lapset ovat lahjoja <3

Vastuunkanto

Lapsi tuo tullessaan vastuun kantamista. Enää et voi huolehtia vain itsestäsi, vaan sinun täytyy miettiä monen muunkin elämää. Ja tuota mietittävää on ihan tarpeeksi. Lapsi opettaa aikuista vastuulliseksi ja antaa mahdollisuuden olla aikuinen lasten silmissä. Mikä onkaan sen parempaa, kun olla aikuinen lapsen silmissä, kantaa se vastuu, joka on annettu. Välillä tulee tupaan, mutta se myös antaa niin paljon.

Viisautta ja arvokasta kokemusta elämään

Vauvavuosi tuo paljon tullessaan. Se tuo arvokkaita kokemuksia, uusia tuntemuksia, itsetuntemusta ja empatian tunnetta. Pienen ihmisen kasvaessa hänen tarpeensa muuttuvat. Elämänhallintataidot on syytä laittaa toimimaan vuoden aikana, jos ne eivät vielä sitä ole, sillä muuten elämä on yhtä kaaosta. Vastuun kasvaminen on iso asia ja se vastuu on kannettava, kun tälle tielle on lähtenyt.

 

Vaikka vauvavuosi ei olisikaan unelmien täyttymys syystä tai toisesta, se opettaa joka tapauksessa paljon. Se opettaa elämästä, rakkaudesta ja ihmissuhdetaidoista, jotka ovat elämän suola. <3 Rakkauspakkaukset <3 ootte upeita ja ihania, juuri sellaisina kuin olette.

WP_20151119_004

Mitä haluat lapsiesi oppivan?

Luin loistavan artikkelin psykologilta siitä, että arjessa näytämme lapsillemme sen, millaista käytöstä ja asennetta kunnioitamme ja haluamme viestiä eteenpäin. Lapset oppivat arjen touhuissa eniten, vuorovaikutustilanteissa, asenteista ja teoista. Supernanny-ohjelmassa oli jälleen hyvä muistutus siitä, mistä kasvatuksessa on kysymys: kannusta, ole positiivinen, tue lasta ja aseta rajat. Kun jaksaa suhtautua positiivisesti, vastaa lapsikin positiivisesti, eikä taistele vastaan.

Mitä haluan lapsieni oppivan?

Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Touhusin tyttäremme kanssa ompelujuttuja ja koti oli sen näköinen, että siellä on jotain tehty. Yht’äkkiä tyttäremme alkoi siivoilla tavaroita ja viedä niitä oikeille paikoille. Jäin miettimään tilannetta ja  tajusin jotain suurta: tässä on kasvatuksen tulos nähtävissä. Itse olen todella tarkka siivosta ja tavaroiden oikeista paikoista. Jaksan kyllä nipottaa, jos joku asia ei ole oikealla paikalla. Olen myös monta kertaa tuumannut lapsilleni, että äidin tehtävä ei ole siivota heidän jälkiään, vaan he voivat auttaa ja mitä tänään tapahtui :). Juuri tuota. Auttamista, oman osansa tekemistä, tiimipelaamista. Ihan mahtavaa. Kehuin tytärtämme vuolaasti ja hän tuumasi:”Eihän sitä sotkua viiti katsoa kukaan. Mä osaan siivota!”. Jes!

Usein miettii kasvattajana, että mitä arvoja ja asioita haluaa lapsilleen opettaa. Tärkeää on tiedostaa, että tekeekö arjessa näitä arvoja vastaavia asioita. Jos itselle tärkeä arvo on rehellisyys, niin toimiiko rehellisesti muita kohtaan. Jos tärkeää on ajoissa oleminen, niin silloin ei voi myöhästyä sopimistaan ajoista. Näissä asioissa täytyy olla johdonmukainen, ei voi toisella kertaa myöhästyä ja toisella kertaa olla piirun tarkka, vaan täytyy toimia arvojen vastaisesti.

On upeaa huomata, kun oppi ja kasvatus on mennyt perille. Silloin voi taputtaa itseään olalle ja todeta, että ainakin jossain asiassa on onnistunut. Kun noita pieniä onnistumisia seuraa päivittäin lasten touhuissa, voi huomata, että itse asiassa olet onnistunut melko monessa asiassa.

Lapsien kanssa on hyvä muistaa aitous. Käyttäydy kuten haluat heidän käyttäytyvän sinua kohtaan. Opeta heille asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja käyttäydy ja toimi arvojesi mukaisesti.

 

Pomottelulle stop!

”Sun pitää olla hevonen!”
”Tässä leikissä ei voi olla koiraa, kun me ollaan hevosia”

Kuulin puistossa parin tytön leikkivän tällä tavalla. Kuljin ohi ja kävin juttelemassa tytöille. Kysyin, että eikö hevoset tykkää koirista? Tyttö, joka pomotteli leikissä, vastasi:”Kyllä hevoset tykkää koirista. Kerran mä olin ratsastamassa ja …” Tarina jatkui seuraavan pari minuuttia. Kysyin sitten, että ”Miksi teidän leikissä ei voi olla hevosia ja koiria, kun ne tosielämässäkin ovat kavereita?” Tyttö katsoi minua hämmästyneenä ja tuumasi:”Ei ne voi olla, kun tää on MUN leikki ja tässä kaikki on hevosia.” Jatkoin juttelua ja tuumasin, että ”Silloinhan muut eivät voi leikkiä sun kanssa, jos pomottelet heitä. Ei tuollainen ole kivaa. Leikissä kaiken karvaiset ovat sallittuja.” Tyttö sanoi:”Niin, mutta ei yksin ole kiva leikkiä tätä leikkiä, kun hevosia täytyy olla monta.” Vastasin:”Voisikohan tuota kysyä ja sanoa vähän nätimmin? Mitä jos neuvottelisit kaverisi kanssa, että jos hän vähän aikaa on hevonen niin sitten saisi olla koira?” Tyttö katsoi minua kirkkain silmin ja sanoi:”Joo.” Ja leikki jatkui niin, että ensin oltiin hevosia ja sitten oltiin koiria. Ja ennen kaikkea kaikilla oli kivaa!

Ei pomottelulle

Pomottelu on huono asia. Niin työelämässä aikuisten kesken niin kuin myös lasten leikkimaailmassa. Jos joku alkaa tyrannisoida leikkiä, ei siinä ole kiva leikkiä. Kun kävelin puistosta kotiin, mietin, että lasten olisi hyvä oppia neuvottelemaan. Leikissä kukaan ei voi kieltää toista olemasta joku muu, vaan leikin pitäisi sallia erilaisuus ja tapahtumien muuttuminen. Kuten työelämässä ja elämässä yleensä ihmiset ovat erilaisia ja se erilaisuus on useimmiten rikkaus, kunhan sen kanssa osaa elää oikein. Toisen mielikuvitusta ei kannata torpata, vaan joskus voisi olla hyvä kuunnella ja ottaa oppia. Ehkä siellä on jotain, mistä voisi saada itsellekin jotain.

Aikuisten puututtava

Mielestäni on tärkeää, että lasten leikkejä seuraavat aikuiset puuttuvat pomotteluun. Jos lapsi saa tunteen, että hän voi sanoa ihan mitä vain toisille, aiheutuu siitä paljon pahaa. Lopulta käy niin, että leikistä kaverit lähtevät hiljaa pois ja voi jäädä yksin. Koulumaailmassa välitunneilla leikeissä tapahtuu paljon tällaista pomottelua. Silloin on tärkeää, että lapsi johon tämä pomottelu kohdistuu osaa suhtautua siihen oikein, eikä anna toisen pomotella itseään. Mikäli aina lannistuu ja antaa periksi pomottelijalle, ei omaa ääntä tule saamaan esille. Pitää uskaltaa olla erilainen ja sanoa mielipiteensä ja lähteä pois leikistä, eikä anna toisen pomottaa. Lasten tulisi luottaa siihen, että aikuiselle voi kertoa tällaisesta ja aikuinen puuttuu tällaiseen toimintaan. Jos lapsi ei uskalla kertoa tapahtumista kotona tai koulussa opettajalle, ei tilanne mene eteenpäin.

Uskalla olla omaa mieltä

Parasta mitä lapselle voi opettaa, on se, että pitää uskaltaa olla omaa mieltä ja sanoa se. Ei tarvitse lannistua pomottavan lapsen alle. Hyvä itsetunto lähtee siitä, että uskaltaa olla erilainen ja uskaltaa sanoa mitä on mieltä. Vanhempien tulisi kannustaa lapsia olemaan sellaisia kuin ovat, ja olemaan ylpeitä siitä mitä ovat. Ei kaikilla tarvitse olla Mikki Hiiri-penaalia tai farkkuja koulussa. Saa olla vapaasti erilainen, jos se on sitä, mitä lapsi haluaa tehdä.

Pomottelulle tiukka EI. Aikuisten on puututtava tällaisiin tilanteisiin, jos sellaista huomaavat tapahtuvan. Erilaisuus on rikkaus ja tätä rikkautta on tuettava.

tylsaa

Aina ei voi olla vain kiva

Eikö vanhempana olisi mukavaa olla aina kiva, joustava ja tehdä niin kuin toiset tahtoo? Ikävä kyllä se ei lapsia kasvattaessa aina ole mahdollista. Aina ei voi sanoa, että hienoa, jos käytös on jotain muuta. Joskus on oltava vähän ilkeä ja sanottava asia niin kuin se on, ja tuottaa se pettymys, vaikka se ei aina vanhemmasta kivalta tunnukkaan.

Itse koin kaksijakoisen tunteen yhtenä päivänä, kun Ella tyttäremme 8v piirsi piirustusta aikomuksena antaa se kummitädilleni. Ajatus oli mahtava ja olin siitä todella otettu, että tyttö mietti kuinka voisi vanhaa tätiä ilahduttaa. Ella piirsi nopeasti pari ruusua ja näytti työtään minulle. Mietin hetken, että mitä sanoisin, kun piirustus ei minusta ollut sellainen, jonka hän osaa piirtää. Mielestäni työ oli vähän hutaistu. Päätin kuitenkin sanoa mitä olin mieltä ja eihän tyttö siitä tietenkään tykännyt. Selitin, miksi olin sitä mieltä, kun olin. Meni hetki, ja tyttö tuli piirustusta näyttämään. Sain ilokseni todeta, että nyt oli sellainen. Ella ratkaisi asian piirtämällä piirustuksen toiselle puolelle piirustuksen, johon oli panostanut ja lopputulos oli ihan toisenlainen.

Oliko tarvetta?

Tilanteen jälkeen jäin miettimään, että olihan se kurja tuottaa pettymys tytölle, jonka ajatus oli kultainen ja hyvä. Oliko mun tarvetta pilata tytön fiilis? Olisin ihan hyvin voinut tuumata, että hyvä on, hienoa, mutta päätin sanoa mitä mieltä olin. Tuli pahamieli, niin tytölle kuin äidille, mutta lopputulokseen olin tyytyväinen. Tyttö huomasi itsekin mistä kiikasti ja halusi parantaa tekemistään. Tuli tunne, että aivan, ei mun aina pidäkään miellyttää ja sanoa ihan vain sanomisen vuoksi, että hyvä on, jos olen ihan eriä mieltä.

Miten parantaisit työtäsi?

Kuulin mieheltäni loistavan tarinan esimiehestä, jolle tiimiläinen tuli esittelemään raporttiaan. Ennen kuin tiimiläinen pääsi esittämään raporttiaan, jonka oli lähettänyt esimiehelle, esimies kysyi: ”Pystytkö parantamaan työtäsi? Onko se sellainen, johon pystyt?” Tiimiläinen meni hämilleen ja tuumasi, että voisi hän muutamaa asiaa vielä parantaa. Tiimiläinen lähti parantamaan työtään, eikä esitellyt sitä vielä esimiehelle. Tiimiläinen palasi seuraavana päivänä esimiehensä luokse, jolloin esimies kysyi jälleen kerran: Onko raportti nyt sellainen, ettei siihen ole mitään lisättävää tai parannettavaa? Työntekijä mietti hetken ja tuumasi, että kyllä vielä muutaman asian voisi parantaa. Kolmannen kerran kun tiimiläinen tuli raporttiaan esittelemään, esimies kysyi saman asian vielä kerran. Silloin työntekijä tuumasi:”Nyt ei ole mitään parannettavaa.” Esimies tuumasi sitten:”No nyt voin lukea raporttisi.”

Esimies siis kokeili työntekijän omaa harkintaa oman työn jäljestä. Tässä kohtaa esimiehen arvostelu osui oikeaan, sillä raportti parani noiden kolmen päivän aikana entisestään ja ihan itsestään, kun sitä vähän kritisoitiin. Mielestäni tarina osoittaa loistavasti sen, että aina vanhempi/auktoriteetti voi kyseenalaistaa töitä ja kysyä, että miten asiaa parantaisi itse ilman, että esittää vielä kritiikkiä tai kehua. Tuossa kohtaa työn tekijä pääsee miettimään ja arvioimaan itseään ja tekemistään, ennen työn arviointia.

Aina ei voi olla kivaa, eikä pidäkään olla. Parasta on se, jos lapsen annetaan itse oivaltaa, että hän voisi toimia/tehdä asiat paremmin. Jos lapselle syntyy oivallus siitä, miten hän voisi parantaa käytöstään/tekemistään, voi hän ottaa siitä opiksi ja tehdä asiat paremmin.

IMG_0022

Läsnä oleva tilanneherkkä kuunteleminen

Tyttäremme Ella tuli yhtenä päivänä kotiin ja kertoi tapahtumia koulusta. Joku oli sanonut hänelle jotain ja siitä oli tullut pahamieli. Jäin kuuntelemaan asiaa ja mietin, että nyt on tilanne, että tähän pitää puuttua. Ensin pitää selvittää mitä oikeasti on tapahtunut. Lapsien kanssa jutellessa näistä asioista monesti käy niin, että tarina muuttuu kesken kaiken ja yhtäkkiä tilanne on ihan eri mitä se oli keskustelun alussa. Näin olen oppinut, että kuuntele ja ole läsnä. Oikeasti kuuntele ja ole tilanneherkkä.

Väärinkäsitykset – kun kärpäsestä tehdään härkänen

Usein kärhämää aiheuttaneet tilanteet johtuvat siitä, että toinen ajattelee jotain ja ilmaisee ehkä ajatuksensa vähän väärällä tavalla. Vastaanottaja tulkitsee tilanteen taas omasta näkökulmastaan ja soppa on valmis. Sitten kun aika vähän tilanteesta kuluu, ja jos tilannetta ei heti selvitetä niin saattaa alkuperäinen asia muuttaa matkalla muotoaan useamman kerran.

Aikuisena koen tällaisissa tilanteissa, että minun on otettava asiaan ulkopuolinen ote. En saa kokea liian läheltä asiaa. Usein nimittäin käy niin, että saattaa lähtä tarinaan mukaan ilman, että kuulee kaikkia puolia asiassa. Tällöin virhetulkinnat ovat yleisiä.

Vanhempien vastuu

Koululaisten välien selvittely on joskus sellaista salapoliisityötä. Kuka on mitäkin sanonut ja tehnyt ja kun et ole ollut paikalla. Usein opettaja vedetään tähän soppaa mukaan (säälin opettajia), mutta toisaalta pakkohan se on, jos tapahtumat ovat koulussa tapahtuneita. Itse koen, että tässä kohtaa juuri punnitaan vanhempien ja koulun yhteistyökyky ja toisten vanhempien välinen yhteistyö. Kun asioista voidaan puhua positiivisesti ja rakentavasti, ilman kenenkään syyttelyä, saadaan aikaan rakentavaa kasvatusta.

Jäin miettimään tapahtuman jälkeen, että olipas tärkeää olla kuunteleva vanhempi. Ja ennen kaikkea tilanneherkkä. Kun tuntee lapsensa ja hänen kaverinsa, voi hyvin kuvitella mitä siellä on nyt aikuisten oikeasti tapahtunut. Nämä selvittelytilanteet ovat herkullisia kasvatustilanteita ja olen huomannut, että niissä oppii tehokkaasti asioita, jos ne hoidetaan hyvin ja niin ettei ketään syytetä.

Yhteistyö sekä koulun että vanhempien kanssa on tärkeää. Kun yhteinen sävel löytyy helposti ja kaikki pystyy peiliin tarvittaessa katsomaan, on yhteistyö hedelmällistä. Syyttely ei auta ketään, vaan positiivinen ja rakentava kanssakäyminen. Arvostava kuuntelu ja vuorovaikutus kunniaan.

Enni_nukkuu

Uni, tule jo!

Katsoin eilen Marja Hintikan Live-ohjelmaa tv:stä ja ohjelman aihe oli niin tuttu: pienten lasten perheiden univaje. Kun unta ei saa riittävästi, heijastaa se niin fyysiseen kuin henkiseen olotilaasi. Pitkä uneton jakso laittaa ihmisen ihan sekaisin. Kun laittaa silmien luomet kiinni, tuntuu pahalta. Eikö tunnu hassulta? Silloin kun pitäisi alkaa nukkumaan, ei uni tule, kun käyt ihan ylikierroksilla. Ja mikä pahinta niin  silloin alkaa ajatella, että ”mun täytyy nyt nukkua”. Kellon vilkuilu laittaa ahdistuksen päälle vielä rajummin.

Tue puolisoasi

Kun perheessä on pieniä huonosti nukkuvia lapsia, on parisuhde koetuksella. Yhteistä kiireetöntä aikaa ei tunnu löytyvän ja kun sitä joskus sitten löytyy, on ensimmäisenä mielessä, että nyt täytyy nukkua. Niin hullunkurista. Silloinkaan kun on hetki olla rakkaansa kanssa, niin ajatukset pyörivät levähtämisestä, pään selventämisestä. Tuota se väsymys ikävä kyllä teettää. Useampi huonompi yö, tai pidempi jaksoinen nukkumattomuus vaikuttaa ihmiseen ja mielialaan. Tällöin puolisolta kysytään jaksamista, kärsivällisyyttä ja vielä kerran kärsivällisyyttä.

Ilo irti pienistä hetkistä

Voi, että miltä tuntuu se tunne, kun saat yhtäkkiä nukkua vaikka 4 tuntia putkeen! Unelma! Tunne, kun olet täydessä vireystilassa ja valmiina tekemään mitä vain. Tuo tunne on sellainen, joka kantaa pitkälle. Silloin jaksaa pinnistellä, vaikka ahdistaisi, huolet painaisi tai muuten olisi murheita. Sisällä vellova hyvänolon tunne siitä ilosta, että kroppasi on saanut levätä on enemmän kuin sata jänistä. Nämä ovat pieniä – mutta suuren suuria – ilon hetkiä vauvaperheessä.

Aika paremmasta koittaa vielä

Pienten lasten perheessä uskoa koetellaan.  Uskoa siitä, että huomenna tai jossain tulevaisuudessa päivä on aurinkoisempi ja parempi. Sitä on vain uskottava ja jaksettava. Pienten ihmisten hyvinvoinnin tähden :). Onneksi jokainen uusi päivä on taas mahdollisuus ja se voi olla parempi entä eilinen. Ainakin jos siihen jaksaa uskoa.

<3 Usko, Toivo, Rakkaus <3

suomi

Oi Suomi, kotimaa sä kultainen <3

On jälleen aika vuodesta hiljentyä ja miettiä sitä, mitä tarkoittaa, että saamme asua ihanan rauhallisessa Suomen maassa kaukana pohjolassa. Mitä tarkoittaa, että meillä on oma itsenäinen Suomi ja ihana siniristilippu, jota arvokkaana kantaa saamme? Sotaveteraaneille saamme hattua nostaa, rohkeille miehille ja naisille, jotka taistelivat sotatantereella meille oman maan. On mahtavaa sanoa, että olen suomalainen.

Rauha maassa- ihmisillä hyvä tahto

Kun saat asua maassa, jossa on rauhaisaa, olet etuoikeutetussa asemassa. Maailmalla tapahtuu tällakin hetkellä paljon pahaa. Ihmisiä tapetaan, soditaan, pommit lentävät. Pahat ihmiset haluavat sotaa ja levittää julmuutta maailmaan. Ei sellaista pieni ihminen voi ymmärtää. Miksi haluta pahaa? Miksi ihmisten tulee kärsiä ja kohdata tuollaista julmuutta? En, vaan ymmärrä.

Kiitollisuus- ihana asia

Olen niin onnellinen siitä, että saan kasvattaa lapsemme Suomessa. Puhtaassa ja ihanassa ilmastossa, jossa onneksi vielä saamme viettää neljää ihanaa vuodenaikaa. Vihreät metsät ja siniset järvet. Lumiset kinokset. Värikkäät puut. Kevään aurinko ja ilo. Suomen kieli on upean erilainen. Kielemme taipuu niin moneen ja useasti itsekin ihmettelee, millaisia sanoja kielessämme on ja miten kieltämme voimme rikastuttaa. Kalevalan kaltaiset teokset ovat upeaa luettavaa. Vanha suomenkieli nostaa päätään, murteet rikastuttavat meitä ja erilaiset kansat värittävät kulttuuriamme. Mämmi, Sisu, Sauna ja Salmiakki ovat suomalaisuutta parhaimmillaan.

Olkaamme onnellisia, että saamme asua Suomessa! Tänään on juhlapäivä. Onnea 98 vuotias Suomi!

WP_20151201_031

Joulun aika – lasten parasta aikaa

”Joulu on taas, joulu on taas” kaikuu lasten suusta, kun joulukalentereja sai alkaa avaamaan ensimmäisenä päivänä joulukuuta. Taas on se aika vuodesta, jolloin odotetaan jotain niin kovasti. Nimittäin joulua. Joulu on ihanaa aikaa lasten kanssa. Lasten usko joulupukkiin, tonttuihin ja satuihin on niin aitoa. Kirjeitä kirjoitellaan pukille ja toivotaan mitä milloinkin.

Näin aikuisena joulu merkitsee perheen yhdessä oloa, ihania elämyksiä ja tunnelmaa. Ennen kaikkea joululomaa odottaa ja sitä, että perhe saa olla hetken yhdessä ilman arjen kiireitä. Ihan niin  kuin tänäkin vuonna. Joululomaa odottaa aikuinen niin kuin lapsi joulupukkia. Parasta on se, että saa vain olla ja nauttia läheisten seurasta kaikessa rauhassa.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan

Materialistisessa maailmassa harvoin ihmiset jäävät miettimään sitä henkistä puolta ja niitä asioita, jotka ovat oikeasti materiaalia ja rahaa tärkeimpiä. Mitä merkitsee se, että saa elää rauhassa omassa kodissa ilman pelkoa sodasta ja ammuskelusta? Mitä merkitsee se, että saan elää ja olla elossa? Mitä merkitsee se, että lähelläni on ihmisiää, joille olen tärkeä? Jokaiselle olisi hyvä pysähtyä edes jouluna miettimään henkisiä asioita, joita ei voi mitata rahassa. Mitä itselle terveys merkitsee? Elänkö niin, että mahdollistan terveellisen elämän? Onko asioita, joita minun tulisi muuttaa, jotta olisin onnellisempi? Nämä ovat niitä elämän asioita, jotka joko kannattelevat tai painavat maahan. Useimpaan asiaan voi itse vaikuttaa kumpaan suuntaan asiat painautuvat.

Joulukalenteri – pienin askelin kohti isompaa tavoitetta

Joulun aika lapsien seurassa on ihan mahtavaa. Rakastan sitä odottamisen riemua, jännityksen tunnetta ja jokapäiväisiä keskusteluja mikä olisi hyvä juttu ja mikä ei. Joulukalenteri on tärkeä juttu odottamiseen ja jokaisen luukun jälkeen ollaan taas lähempänä jotain isompaa. Joulukalenterin ideaa kannattaisi hyödyntää tavoitteiden saavuttamisessa muissakin asioissa. Kun jokapäivä pienin askelin etenee kohti tavoitettaan, niin jonain päivänä saavuttaa sen isoimman asian – Tavoitteen.

Toivon sydämeni pohjasta jokaiselle oikein rauhallista ja kiireetöntä joulun odotusta. Toivon, että kukaan ei stressaannu jouluostoksilla ollessaan, vaan saa siitä rauhan ja mukavan fiiliksen itselle. Joulun tavoite ei täyty, jos siitä joutuu stressaamaan, vaan asioista tulisi pystyä nauttimaan. On mahtavaa ostaa ja tehdä lahjoja lähimmäisille, jotka ovat tärkeitä. Lahjoissa AJATUS on se tärkein asia.

vauvakirjat

Ihanat vauvamuistot talteen

”Äiti, meillä oli tänään yltissä vauva-aika. Sain kotitehtävän, johon pitää kirjoittaa minun kehitysjuttuja ylös”, tuumasi tokaluokkalainen Ella koulusta kotiuduttuaan. Katsoin tehtävälappua ja vaikka olin kirjoittanut ja tallentanut muistiin kaikki hommat, niin en voinut muistin varaan luottaa asioita. Niinpä kävimme hakemassa vauvakirjat ja katsoimme sieltä ne faktat tehtävään.

Tästä sain ajatuksen siihen, että nyt on taas pitkästä aikaan hetki, jolloin on hyvä pysähtyä kirjaamaan ylös kaikkea tapahtunutta. Kaivoin kaapistamme kaikkien lapsiemme vauvakirjat, neuvolakortit ja valitsin parhaimman kynän ja aloin kirjoittamaan ja muistelemaan. Onneksi olin matkan varrella kirjoittanut asioita ylös päiväkirjaan, sillä eihän noita asioita muista enää niin tarkasti.

Vauvamuistojen kirjaamiset tuppaavat vähenemään, kun lapsia tulee lisää

Kun esikoisemme syntyi, sain äidiltäni lahjaksi ihanan vauvakirjan, jota aloin täyttelemään kuin raamattua. Jokainen uusi juttu oli kirjattava ylös. En tyytynyt pelkästään vauvakirjaan, sillä minusta tuntui, että sanottavaa on paljon enemmän. Niinpä aloin kirjoittaa päiväkirjaa Ellan vauva-ajasta ja siihenhän tuli sitten tekstiä ja niitä elämän makuisia tunnelmia kirjailtua ylös, mitä vauva-arki toi tullessaan toimivaan parisuhteeseen.

Kun Elmeri poikamme syntyi kolme vuotta myöhemmin, huomasin olevani tilanteessa, että en ehdi tai jaksa kirjoittaa enää kaikkea niin kirjaimellisesti mitä Ellasta. Arki oli täynnä työtä, kun kahden pikkulapsen kanssa säädettiin mitä milloinkin. Työtä kotona oli paljon ja vähän niitä kirjoitteluun sopivia lepohetkiä. Päätin, että täytän yhteen vauvakirjaan ytimekkäästi ne tärkeimmät jutut ja sitten kirjoittelen päiväkirjaan parin eka vuoden ajan tiiviisti juttuja. No tiiviisti ja tiiviisti. Aina silloin kun muistin. Ja hyvä että kirjoitin. Jälkikäteen katsottuna olihan tuota tekstiä tullut muutama sivu kirjoitettua. Ja voi että noita juttuja on kiva lukea. Ei sitä puoliakaan muista enää. Aika kuultaa muistot. Todellakin.

No nyt kun Enni kuopuksemme syntyi viisi vuotta myöhemmin Elmerin syntymästä, niin taas oli hetki, kun pyysin äidiltäni hyvää vauvakirjaa ja sainkin sellaisen. Sellaisen, johon mahtuisi kirjoittamaan juttuja. Alkuinnostuksissani kirjoitin syntymätarinat ja ristiäiset. Sitten kirja unohtui 5 kk:ksi kaapin nurkkaan. Tuona aikana tapahtuu vauvan elämässä paljon. Paljon niitä tärkeitä hetkiä. Onneksi olin kirjoitellut edelleen päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut nämä tärkeät stepit. Kaikesta ja niistä tunnelmista ja tunteista.

Kultaakin tärkeämmät muistot

Tänään, kun avasin vauvakirjat päivittämistä varten, oli kiva kaivella faktoja muualta kuin muistista :). Ja onneksi noita faktoja oli, sillä nyt lapset saavat isoina katsella miten ovat kehittyneet ja millaisia vauvoja he olivat. Millainen oli heidän synnynnäinen temperamenttinsa ja millaisiksi persooniksi he kasvoivat. Upeita muistoja.

Jäin miettimään kirjoja täyttäessäni, että kyllähän tämä aikaa vaatii ja paneutumista, mutta miksi en tätä tekisi, kun lapset saavat isoina lukea kivoja juttuja itsestään. Ja onhan se harmi, jos kuopuksesta ei ole asioita, joita esikoisesta löytyy ja päin vastoin.

Tässä huomasin, että olin asettanut itselleni riman todella korkeaksi esikoiseni synnyttyä. Olisin voinut selitellä ja olla tekemättä hommia, tai sitten tehdä saman minkä aikaisemminkin. Vaikka aikaa ei olisikaan enää niin paljoa. Pieni uhraus minulta, mutta lapsille sitäkin kivempi muisto. Huomasin, että kaikkea ei tarvi tehdä samallalailla, vaan hommia voi uudistaa. Aika muuttuu, muodot muuttuvat. Näin on käynyt minunkin kirjaamisieni kanssa :). Kuitenkin samanlaiset muistot löytyy kaikista, jossain muodossa :).

Ah, ihanat vauvamuistot. Vauva-aika on niin älyttömän lyhyt ja siinä tapahtuu niin älyttömän paljon. Ihanat muistot on kiva kirjata talteen niin niitä voi katsella sitten kun on isompi.

 

WP_008448

Liikunnan kokonaisvaltaiset vaikutukset

Opetushallituksen työryhmän ”Liikunta ja Oppiminen – 2012” tilannekatsauksessa on havaittu, että fyysisellä liikunnalla kesken koulupäivän ja sen jälkeen on edistäviä hyötyjä lasten tiedollisiin toimintoihin. Liikunnalla on edistävä vaikutus muistin toimivuuteen, tarkkaavaisuuteen ja tiedonkäsittely- ja ongelmaratkaisutaitoihin. Myös kouluajan ulkopuolella liikkuminen ja urheiluseurojen harjoituksiin osallistuminen ovat vaikuttaneet positiivisesti koulumenestykseen. Ryhmässä oppiminen, rutiinien noudattaminen ja terveelliset elämäntavat edistävät koulumenestystä ja kurinalaisuutta koulutyössä.

Liikunnan ja oppimisen yhteyttävät selittävät ns. välittävät tekijät, jolloin liikunta ei suoranaisesti vaikuta oppituloksiin, vaan jonkin toisen, usein psykososiaalisen tekijän, kuten oppilaan minäkäsityksen kautta. Liikunta vaikuttaa positiivisesti aivojen aineenvaihduntaan, rakenteisiin ja toimintaan. Kun oppilas/lapsi liikkuu ripeästi, hänen aivoissaan lisääntyy verenkierto, hapensaanti ja välittäjäaineiden määrä ja lisäksi hermosolujen väliset yhteydet vahvistuvat. Liikunta lisää aivojen tilavuutta ja aktiivisuutta aivokuoren eri osissa, joissa tutkimusten mukaan tiedolliset taidot kehittyvät yhdessä motoristen taitojen kanssa. Kun lapsi liikkuu, vähenee ylimääräinen rasvakudos, korkea verenpaine laskee, luukudos vahvistuu ja sydän ja verenkieltoelimistö saavat verta pumpattavaksi ja näin vahvistuvat.

Liikunnan edistävät vaikutukset

Liikunnalla on edistävä vaikutus lasten terveydelle, sillä se parantaa fyysistä kuntoa ja jaksamista, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, vahvistaa tuki- ja liikuntaelimistöä sekä vähentää ahdistuksen ja masennuksen oireita. Kun lapsi oppii uusia motorisia taitoja, hänen itsetunto ja fyysinen kunto kohenevat ja lapsi sosiaalistuu. Koska ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus, on liikunnallisten elämäntapojen omaksumisella myönteisiä vaikutuksia lapsen terveydelle.

Koulu on lähes jokaiselle lapselle paikka, missä he viettävät suuren osan arkipäivästään. Mikäli oppitunneilla ja välitunneilla panostetaan liikunnallisia toiminnallisuutta, saadaan lasten vireys- ja oppimistasoa nostettua. Kouluissa onkin hyvä miettiä tuntijakoa, välituntien pituutta ja välitunneilla oppilaiden aktivoimista. Koulun ohella perheellä on tärkeä rooli lapsen liikunnallisen elämäntavan viriämiseen. Mikäli perhe tukee lasta liikkumaan, on lapsen helpompi omaksua liikunta elämäntavakseen, eikä pakkopullaksi. Yhdessä tekeminen ja liikkuminen edistävät niin lasten kuin aikuisten terveyttä.

Liikunta osana koulupäivää

Tilannekatsauksessa esitellään useita tutkimuksia, joissa kouluissa on tutkittu liikunnan lisäämistä päivään ja sen vaikutuksia oppimiseen. Tutkimuksien tuloksissa on selvinnyt, että liikunnan lisäämisellä on selkeitä vaikutuksia äidinkielen ja matematiikan arvosanoihin. Tutkimuksessa Donnelly. J (2009) lisäsi 90 minuuttia liikuntaa kouluviikkoon niin, että oppituntien aikana oli toiminallisia 10 minuutin jaksoja, joissa oppilaat liikkuivat ja oppivat asioita.

Tiedollisia toimintoja, kuten tiedon vastaanottamista, tallentamista, käsittelyä ja käyttöä, voidaan parantaa liikunnan avulla. Kun oppimistilanteihin liitetään koulupäivän aikana liikuntahetkiä, saadaan parannuksia tiedollisten tehtävien suorittamiseen. Castelli kollegoineen (2011) tutki asiaa koulupäivän jälkeisen liikuntakerhon avulla. 9 kk kestäneessä tutkimuksessa Castelli järjesti 9 vuotiaille lapsille liikuntakerhossa 40 minuuttia reipasta liikuntaa, jonka jälkeen heille tehtiin kahta eri testiä. Toisessa tehtävässä lasten tuli yhdistää mahdollisimman nopeasti pallot, joissa oli joko kirjaimia tai numeroita. Yhdistämisessä käytettiin aakkos- ja numerojärjestystä. Toisessa tehtävässä lapsille näytettiin mustalle paperille eri väreillä kirjoitettua värien nimiä. Tehtävässä lasten tuli nimetä väri, mikä oli kirjoitettu välittämättä tekstin väristä. Liikuntakerhoon aktiivisesti osallistuneet lapset pärjäsivät vaativammassa toiminnanohjausta vaativassa tehtävässä paremmin, kuin lapset, jotka eivät olleet liikkuneet.

Sosialistuminen – ryhmätyötaidot – erilaiset ihmiset

Terveydellisten hyötyjen lisäksi liikunta lisää sosiaalista vuorovaikutusta ja sosiaalisten taitojen oppimisen mahdollisuutta. Kun lapsi harrastaa jotain, hänen kyky kuunnella ja noudattaa ohjeita kehittyy. Liikunta tarjoaa myös väylän tunteiden purkamiseen ja niiden käsittelyyn, jotka ovat keskeisiä sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä. Liikunnan harrastaminen kehittää myös ryhmätyöskentelytaitoja, itseohjautuvuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. Tämä voi selittää osaltaan liikunnallisesti aktiivisten lasten hyviä oppimistuloksia. Tutkimuksissa vuorovaikutus on jäänyt liikunnan ja oppimisen välisen suhteen tutkimuksissa varsin vähäiselle huomiolle.

Kun liikunnasta tulee lapsille elämäntapa, saadaan siitä kaikki hyöty irti. Liikkuminen alkaa koulupäivän aamusta, jolloin kouluun mennään. Tuossa tilanteessa valitaan, liikkuuko lapsi itse vai ajetaanko lapsi kouluun. Pienistä askelista ja teoista kasvaa kokonaisuus. Kun liikunnalliset elämäntavat ovat arkipäivää, muodostuu siitä tapa, josta ei halua eroon.

WP_008949

Isouskriisi

Isouskriisi.Se on meillä nyt.Viisivuotiaamme Elmeri on oivaltanut,että häneltä odotetaan että hän on iso monessa asiassa,mutta kun hän ei vielä halua olla niin iso.Seisahduin hetkeksi miettimään asiaa Elmerin kanssa,kun hän kysyi minulta:”Miksi pienten täytyy kasvaa isoiksi?”

Maailman meno on melko huimaa.Pienen on kasvettava pienestä äidin ja isän pallerosta isoksi koululaiseksi ja valloitettava maailma.Pärjättävä omilla siivillä. Tätähän koululaiselta odotetaan. Viisivuotias on vielä leikki-ikäinen hurmuri tai prinsessa, jolla ei pitäisi olla mitään kiirettä kasvaa isoksi.Välillä saa olla vielä pieni ja nauttia siitä kun joku hoivaa.

Keskustelumme jälkeen otin Elmerin syliini ja sanoin:”Saat sinä olla vielä pieni <3″.Mitä pahaa siinä on,jos se tuo lapselle turvan ja turvallisen kasvuilmapiirin.Kummasti kuitenkin se isous nostaa päätään ja kas kumma kuinka iso pienestä lapsesta tuleekaan. Kyllähän lapsilta pitää vaatia tiettyjä asioita kasvatuksellisesti,mutta aina joskus on syytä tarkistaa onko vaatimukset pienelle liian kovia.

Lapset ovat lapsia hetken. Niin tuttu ja kulunut sanonta, mutta joka kerta niin totta.

Leikkikää  lapset, riemuitkaa, elämän haasteet odottavat ja ovat teitä varten vasta, kun olette valmiita niihin.

kello

Mikä onkaan parasta lomalla?

Syysloma takanapäin ja monta ihanaa ajatusta jälleen takataskussa. Myös opettavaisia sellaisia. Vietimme lomamme kotosalla lasten kanssa touhuten kaikenlaista kivaa yhdessä. Sellaista puuhaa, mitä emme olleet pitkään aikaan kerenneet arkitouhuiltamme tekemään. Kun paneuduimme askartelu- ja esitystouhuihin tajusin, että mikäs oikeastaan on sen parempaa, kun rauha-koti-mukavatekeminen-yhdessäoleminen. Yksinkertaista ja niin siistiä.

Kukaan ei saa jäädä yksin

Askartelutuokioittemme aikana sain huomata, että paras kun antaa puitteet ja antaa lasten määrätä suunnan. Oli upea havaita, että mielikuvitus on mahtava työkalu, kun sen antaa lentää. Vielä kun ideoihin lähtee mukaan, niin lopputulos on ihana. Saimme idean toteuttaa nimittäin Halloween aiheisen nukketeatterin ja sitä ideoidessamme oli kiva huomata, että tarinaan tuli syvällinen tarina. Lapset nimittäin keksivät, että tarinassa kukaan ei saa jäädä yksin ja näin punainen lanka alkoi syntyä tarinallemme. Kun tarina sai luitten ympärille lihaa, samalla saimme loistavat keskustelun aiheet lapsien kanssa. Lapset olivat suruissaan, kun tarinamme päähenkilö oli niin yksinäinen. Elmeri, 5 v, tuumasi hellyyttävästi: ”Eihän kukaan saa jäädä yksin. Kaikilla pitäisi olla kaveri, jonka kanssa leikkiä”. Näinpä! Tämän keskustelun jälkeen tarinastamme tulikin hyvin iloinen.

Pienet ilot – Suuret tunteet

Viikon aikana oli mukava huomata taas se tosiasia, että lapset eivät loppujen lopuksi kaipaa mitään muuta kuin AIKAA. Sitä laatuaikaa, jonka saavat vanhempien kanssa viettää. Tuohon laatuaikaan riittää vallan hyvin oma koti ja tärkeät ihmiset. Ei haitannut äitiäkään, että koti oli myllin mallin, kun lapsien mielikuvitus pääsi valloilleen. Saimmepa hyvän syyn siivota yhdessä :).

Samalla huomasimme lasten kanssa, että nämä pienet ilot sisältää paljon suuria tunteita. Tunteita pettymyksestä oivallukseen, että kaikki on lopulta hyvin, kuin ilon suureen nauruun ja räikeään helinään. Kaikki tunteet, olivat ne iloisia tai surullisia, oli kokemisen arvoisia ja opettivat meitä jälleen paljon elämän rikkaudesta.

Aika. Laatuaika. Yhdessä. Ilman kiirettä.  Sitä se Loma on parhaimmillaan.

WP_20150604_030

Pihapelit kunniaan!

Tyttäremme on innostunut jalkapallon peluusta ja vanhana futarina on mahtavaa seurata tuota innostusta vierestä. Monena koulupäivänä olen saanut kutsun pelailemaan lähikentällemme jalkapalloa ja mukaan on yhtynyt monta koulukaveria. Jäin miettimään yksi päivä pelailumme jälkeen, että mikä on oikeastaan parempi tapa viettää koululaisten kanssa aikaa, kun pelailemassa ja urheilemassa? Samalla tutustuu koulukavereihin ja pääsee viettämään rennolla tavalla aikaa heidän kanssaan, olemaan yksi heistä.

Ole mukana, yksi leikkijöistä

Lasten varhaispsykologian kurssilla kerrottiin lasten leikeistä aikuisen roolista juuri tämä: aikuisen tulisi olla yksi leikkijöistä, olla läsnä ja mukana. Itselläni tuli niin dejavu, kun pelasin lapsien kanssa ja olin yksi heistä. Sain kuulua jengiin, eikä ketään häirinnyt, että olin Ellan äiti. Huomasin, että todellakin huippua, kun saa olla mukana ja ennen kaikkea, kun otetaan vielä mukaan :).  Parasta oli, kun Ella seuraavana päivänä sanoi minulle, että pojat olivat tuumanneet, että ”sun äiti on hyvä pelaamaan ja neuvomaan” :). Heh, voiko parempaa kommenttia enää saada.

Pihapelit – yksilötaidon salaisuus
Pihapelit ovat nykypäivänä vähentyneet, kun tietokoneet ja muut lystit ovat tulleet nuorten ja lasten vapaa-ajan kuvioihin. Harvemmin näkee, että koululaiset lähtevät luistelemaan tai potkimaan palloa kentälle koulupäivien jälkeen. Mielestäni tuo on todella sääli, kun juuri noista peleistä ne Mikael Granlundit tai Laura Kalmarit syntyvät. Joukkuereeneissä aika yksilölliseen kehitykseen on todella pieni ja jos henkilökohtaista tekniikkaa viitsii käydä reenaamassa omalla ajallaan, niin taidot kasvaa uskomattoman nopeaa.

Positiivisuus – Ilo – Yhdessä tekemisen riemu

On ollut ilo seurata, että pienen futarin mielessä suuntaa ajatus päästä isompien kanssa pelaamaan. Olla parempi ja potkaista lujempaa. Töitä on vielä tehtävänä, mutta kun on motiivatio ja halu on kohillaan, niin mikään ei voi tulla eteen. Positiivinen palaute ja kannustus on se, jota kaikki kaipaavat tekemisilleen. On kyse sitten pienestä tai suuresta. Pihapeleissä parasta oli huomata, että lapset kannustivat toisiaan ja kehuivat! Mahtava asenne oli kaikilla pelureilla ja isommat eivät haukkuneet pienempiä, vaikka eivät vielä ihan samalle tasolle vielä yltäneetkään. Oli mahtava päästä seuraamaan ihan vierestä tuollaista tapahtumaa ja todeta, että pihapelit on oikeasti aivan super kivoja.

Pihapelit ovat oiva juttu kohottaa kuntoa ja nostaa taitotasoa. Samalla yhteisöllisyys kasvaa ja taidot kehittyvät.

jalkapalloperhe

Ruuhkavuodet ovat täällä

Ruuhkavuosi-sana tuli heti mieleeni, kun aloin kirjaamaan lasten harrastuksia, koulu- ja tarhajuttuja ja omia menoja kalenteriini. Oma kalenteri piti tehdä, johon kaikkien menot sai mahutettua. Siihen sitten miettiminen kuka menee minnekin ja kenen kanssa ja millä mennään. Mites sitten talvella, kun ei enää liikkuminen pyörillä onnistukkaan? Olen luullut, että ruuhkavuodet ovat silloin, kun lapset ovat pieniä, mutta nythän ne vasta alkavat, kun lapset ovat kouluikäisiä ja aloittavat harrastustoiminnat ihan tosissaan. Ei ihme, että vanhemmat saavat venyä näiden vuosien aikana. Ja useaan suuntaan. Pienten kanssa eläminen oli oikeastaan melko helppoa, silloin riitti koti ja puisto. Nyt tarvitaan jo vähän enemmän menoa ja meininkiä ja kaveriporukkaa ympärille.

Lasten tukeminen tärkeintä

Kun täyttelin kalenteria mietin samalla, että parasta tässä on se, että pääsemme tukemaan lapsia siinä missä mitä he haluavat tehdä ja mistä ovat kiinnostuneita. Vanhemmilta vaaditaan paljon, kun pitää toimia niin huoltajina, auton kuljettajina, pyykin pesijinä, kannustajina. Mielenkiintoisen kuviosta tekee se, kun miettii, että milloinhan sitä itse kerkeää tekemään omia hommia :). Päädyin siihen, että ehkä sitten muutaman vuoden kuluttua. Nyt on aika antaa aikaa lapsille ja olla heidän tukenaan.

Aika rauhoittumiselle

Samalla kun kalenteria täyttelin, minulle oli tärkeää, että viikossa on myös hengähdyspäiviä, jolloin ei ole mitään ohjelmaa. Nuo ovat tärkeitä hetkiä, jolloin saa olla kotona ja tehdä jotain ihan rauhassa. Latauspäiviä, joilla kerätään energiaa taas hektisiin päiviin. Ja mikä tärkeintä kun menoa ja meininkiä on paljon, niin muistaa nukkua ja rentoutua ja syödä terveellisesti.

Kun sain kalenterin sumplittua järkeväksi, tuumasin, että ruuhkavuodet saa tulla. Minä olen valmis, kun lapsetkin ovat. Vanhempana haluan tukea lapsia ja olla heidän unelmissaan läsnä. Ovat ne sitten mitä tahansa :).

Lapset ovat lapsia vain hetken. Ruuhkavuosien aikana on tärkeää antaa heille aikaa, kannustaa ja tukea. Pienet hetket ovat niitä isoja hetkiä, jotka lapsi muistaa läpi elämän.

Enni_nukkuu

Se tärkeä UNI

Kesälomien loppusuoralla on syytä taas tarkistaa, että mitkä ne arkirutiinit olivatkaan. Meillä ainakin kesälomalla on nukkumisrytmit vaihtuneet pari tuntia myöhemmäksi ja nyt koulujen alkaessa saa taas totutella aikaisempaan rytmiin. Mikäpä sen tärkeämpää kasvavalle nuorelle kuin riittävä uni.

Rauhallisuutta iltoihin

Lapset rauhoittuvat nukkumistouhuihin rauhallisin menoin. Heti huomaa, jos illalla on ollut liian paljon hälinää ja touhua, niin nukkumaan meneminen on tuskaista puuhaa. Meno ja touhu päivän aikana ei haittaa ja sitä pitääkin olla, jotta lapsi saa energiat purettua ja liikuttua suosituksiakin enemmän. Muistan hyvin, kun meillä oli aikoinaan jalkapalloreenit iltamyöhään, niin meni muutama tunti reenien päätyttyä, kun kroppa kävi vielä melkoisilla ylikierroksilla. Ei uni tullut, kun energiaa oli ihan liiaksi asti. Sama asia on lapsillakin, jos iltatouhut ovat liian villejä. Ei kukaan nukahda, kun mielenpäällä on sata eri asiaa.

Arkirutiinit – ihana asia

Koulun alkaessa huomaa, että miten oikeastaan on ihana palata taas arkirutiinien pariin. Kun opiskelut alkavat, saa uutta fiilistä ja itsestä taas enemmän irti. Lapsille rutiinien muodostuminen on tärkeä asia, sillä kun nuorena oppii rytmittämään läksyjen teon, liikunnan, syömisen ja riittävän unen saannin, niin pärjää niillä eväillä aikuisenakin. Itse pidän kovasti siitä, kun syksy tulee ja haasteet työ- tai opiskeluelämässä alkavat. Saa taas laittaa aivot raksuttamaan loman jälkeen toden teolla ja saa myös silloin aikaiseksi asioita, jotka lomalla eivät olleet mielessäkään. Ja tätähän varten juuri loma oli – aivojen nollaamiseen ja levähtämiseen, jotta syksyllä jaksetaan painaa taas täysillä.

Taataan lapsille riittävän unen saanti, sillä se on avain jaksamiseen syksyn pimetessä. Kun nukkuu tarpeeksi, on energinen heti aamusta ja jaksaa painaa täysillä päivän.

salamastudiokuva2

Lapsikuvista helmimuistoja

Lapsikuvat, ne ihanat muistot pienistä rakkaista, kun he ovat vielä pieniä palleroisia. Enni-vauvastamme otettiin ensimmäiset kunnon studiokuvat, kun hän oli vasta 6 päivän ikäinen. Tuolloin New Born- kuvaus oli mainio, kun vauva nukkui, söi välillä ja sitten jatkettiin taas kuvauksia. Saimme taltioitua mahtavia ilmeitä ammattikuvaajan, Juho Tauriaisen Studio Salama ottamana.

Innovatiiviset kuvaukset

Päätimme toistaa kuvauksen uudestaan, kun Enni on 3 kk ikäinen. Mielenkiintoista tällä kertaa kuvauksessa oli se, että vauva osasi jo vuorovaikuttaa ja se toi kuvaamiseen omat haasteensa. Kuvausasennot, jotka toimivat New Born- kuvauksessa eivät olleetkaan enää niin helppoja toteuttaa. Onneksi innovatiivinen kuvaaja löysi juuri tämän ikäiselle vauvalle loistavat kuvakulmat. Vauva viihtyi kuvauksissa juuri niin kauan, kun masu oli täynnä ja uni ei painanut silmiä. Kun uni iski, kuvaukset loppuivat siihen. Oli ihana huomata, että Juho ”Salama” osasi käsitellä kuvausta lapsen mukaisesti. Ei ollut kiire, välillä voitiin hieman syödä, röyhytellä ja sitten taas jatkettiin. Jos neiti ei jostain asennosta tykännyt, uusi kuvausasento otettiin kehiin. Ja jälleen saatiin ihanat otokset pikkuneidistä :). Ja unihan se tuli kuvauksien jälkeen maireasti.

Homma haltuun ilon kautta

Ella, 7v, pääsi myös kuvattavaksi. Tällä kertaa kauppiaan roolissa, sillä vauhtitenavana hän on perustanut kaupan ja pitäähän kauppiaalla olla omat edustavat kauppiaskuvat. Oli ilo seurata, miten Juho otti kuvaustilanteen haltuun. Innokas äiti sai suosiolla jäädä kuvausverhojen toiselle puolelle kuuntelemaan touhua, ja ohjeistukset annettiin ammattilaisen suusta. Kuvauksia oli mahtava seurata verhojen takana ja kuunnella millaisella otteella ammattilaisvalokuvaaja ottaa tilanteen haltuun. Positiiviset ja kannustavat sanat kuvattavalle, ilo huulilla ja huumori mielessä. Ella ei tainnut kuvaamista paljon jännittää, kun hän totesi aina asennon vaihdon yhteydessä, että otetaan lisää kuvia. Aivan, silloin kun  homma toimii, niin lapsikin innostuu ja on luonteva kuvissa.

Ilo ja positiivisuus – avaimet onnistumiseen

Lapsien kasvatustyössä korostetaan positiivisuutta ja kannustamisen tärkeyttä. Tästä sain oivan esimerkin tänään, kun kuuntelin kuvauksen kulkua. Kannustamalla kuvaaja sai Ellan hymyilemään ja rentoutumaan. Jos joku juttu ei onnistunut, kuvaaja otti tilanteen haltuun ja sitten kokeiltiin jotain ihan muuta. Positiivisuuden, huumorin ja ilon kautta hoidettiin kuvaustuokio loppuun. Ja kun ihailin kuvauksien raakaversioita, en voinut kuin hymyillä. Kuvista välittyi juuri tämä sama tunnelma, minkä olin verhon takana kokenut.

Ammattilaiset ovat ammattilaisia. Kiitoksia Juho ”Salama” Tauriaiselle mahtavista kokemuksista ja ennenkaikkea siitä, että kuvaustilanne oli niin leppoinen ja positiivinen. Lapset nauttivat kuvauksista ja me vanhemmat nautimme kuvauksien tuloksista.