tylsaa

Aikuisetkin mokaa

Lapsille tulee opetettua käyttäytymissääntöjä tai kuinka tulisi toimia sosiaalisissa tilanteissa. Aikuiset ovat esimerkkejä, jotka käyttäytymisellään näyttävät mallia lapsille. Mitä sitten tapahtuu, kun aikuinen käyttäytyy kuin kolmevuotias pahoittaessaan toisen mielen? Osaako vanhempi myöntää käyttäytyneensä huonosti ja kertooko sen myös lapsille? Mielestäni on tärkeää, että aikuinen osaa sanoa ääneen munanneensa tai toimineensa väärin. Kaikkihan mokaa joskus, niin lapset kuin aikuiset. Kun omista virheistään ottaa oppia, niin ehkä ei päätä hakkaa toista kertaa enää seinään päin.

Pieni mutta tärkeä sana

Lapsien kanssa on kiva keskustella tapahtumista jälkikäteen. Joskus kun olen mokannut, niin kerron lapsillekin, että nyt äiti mokasi. Mielestäni on hyvä asia nostaa esille, etteivät vanhemmatkaan ihmiset osaa aina käyttäytyä oikein ja tärkeää noissa tilanteissa on se, että asian osaa myöntää. Joskus anteeksi pyytäminen voi pienille lapsille olla vaikeaa. Tähänkin asiaan vanhemmat voivat näyttää esimerkkiä, sillä jos he toiminnallaan pahoittavat jonkun toisen mielen, niin anteeksi pyytämisen kauttahan sitä pienillekin ihmisille opetetaan, miten tilanne saadaan korjattua. Ja mikä parasta pienelle lapsella on kuin nähdä käytännössä esimerkin voimalla, miten asiat saadaan ratkottua ja miten yksi pieni sana voi riittää.

Yhdessä asioiden kokeminen rikastuttaa

On kyse sitten iloisista tai surullisista asioista, niin yhdessä niiden kokeminen ja asioiden puntaroiminen on tärkeää. Kun lapsi huomaa, että vanhempi on läsnä niin iloisissa kuin surullisissa asioissa, mahdollistaa se hedelmällisen ilmapiirin keskusteluille. Ja mikäs sen parempaa kuin päästä yhdessä keskustelemaaan tuntemuksista ja kokemuksista, joista jokaisella on oma näkemys.

Esimerkin voima on suuri voima.

the happy family

Ole lähellä – Se riittää

Pieni vauva, joka syntyy  maailmaan, tarvitsee hoitajia pärjätäkseen ja kasvaakseen isommaksi ja vahvemmaksi. Kun pieni vauva itkee pahaaoloa, on usein vanhemmalla myös pahaolla. Kysymys ”Mitä voisin tehdä helpottaakseen pienen oloa?” pyörii mielessä, kun kokeilee kaikenlaisia keinoja, ja kun tuntuu, ettei mikään riitä. Hikipisarat nousevat, pulssi nousee, epäonnistumisen tunne valtaa mielen. Onneksi vauvalle kuitenkin tärkeintä on se, että olet oikeasti läsnä, pidät sylissä ja hellit häntä. Ymmärrät hänen pahaaoloa ja koitat auttaa häntä. Jo pieni ihminen on onnellinen saamastaan vastakaiusta, hellyydestä ja lämmöstä, joita hänelle tarjoat. Ja kun vauva lopulta rauhoittuu syliisi ja nukahtaa, on läsnäolollasi ollut suuri merkitys.

Ole läsnä

Tyttäremme jalkapallopelejä seuratessani olen oppinut arvostamaan yhä enemmän omia vanhempiani. Sitä kuinka he jaksoivat kannustaa ja olla läsnä, kun pelasimme. Oli keli mikä tahansa. Itse olen kokenut, että ei se aina niin herkkua ole, kun tuuli tuivertaa ja vettä sataa ja olet ihan jäässä. Inhottavan olotilan  pelastaa ajatus siitä, että on läsnä. Annan tukeni ja läsnäoloni, täydellisesti.

Huvipuistossa ollessamme koin saman asian vanhempana. Kun lapsemme juoksivat laitteista toisiin, minulle oli tärkeää olla vilkuttamassa ja katsomassa miten heillä menee ja vastata heidän vilkutuksiin ja ”äiti”-huutoihin. Kun näin heidän onnellisen ilmeen siitä, kun äiti vilkuttaa ja on intona katsomassa, niin miten voin olla katsomatta. Pienelle voi jäädä huno muisto näinkin ”pienestä” asiasta, ja sen muistaa aikuisenakin, jos äiti ja isä eivät kiinnostuneetkaan.

Autat, kun teet parhaasi

Pienen vauvan kivun tunteen tai surussa kylpevän ihmisen kanssa tärkeintä on se, että tarjoat apuasi. Olet valmis kuuntelemaan, ymmärtämään, olet empaattinen ja pystyt sukeltamaan toisen tunne-elämään. Kun itkevän vauvan ottaa syliin ja pitää varmoin ottein kiinni, on usein tehnyt jo riittävästi – vaikka se ei aina tunnu siltä.

Surullisen ihmisen kohtaaminen voi olla vaikea tilanne ja siinäkin tilanteessa toista auttaa parhaiten, kun ei jätä kaveria yksin. Mikä sen pahempaa kuin riutua pahassa olossa yksin. Läsnäolon merkitystä ei voi ylikorostaa, sillä sen merkitys vaikuttaa niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin.

Ole läsnä – Anna apusi – Auta tarvitsevia. Pieni teko, voi olla suuri teko.

Kuvan ottanut
Juho Tauriainen
www.studiosalama.fi

Laita happinaamari ensimmäiseksi itsellesi

Kuvan ottanut Juho Tauriainen, Studio Salama

Luin Pauliina Rauhalan Taivas Laulu-kirjan, joka laittoi ajattelemaan naisen roolia äitinä. Kirjan tarinassa Vilja-äidin mieli järkkyi äitiyden paineen alla, kun hänellä oli tekemistä paljon, kaksoisraskaus oli ultrassa todettu ja hänen piti jaksaa, vaikka hän ei jaksanut. Sosiaalinen paine ja ”kaiken pitää olla hyvin”-ajatus, alkoi tuntua raskaalta mielessä. Kun mietin kirjan sanomaa, mieleeni tuli lentokoneen turvasääntö happinaamarin laitosta. Siinä kehotetaan laittamaan happinaamari ensin itselle ja sitten vasta lapselle.

Miksi näin?

Äidit helposti sortuvat huolehtijarooliin, jossa on huolehdittava kaikista muista paitsi itsestään. Ruokapöydässä ensin huolehditaan, että kaikilla muilla on ruoka-annokset kunnossa ennen kuin itselle otetaan annos. Monesti saattaa käydä niin, että yhtäkkiä huomaakin, että onko itse muistanut syödä, kun kaikista muista on tullut taas huolehdittua. Lentokoneen säännöt siis varmistavat, että myös huolehtijatyypit tulevat pelastetuksi.

Huolehtimalla itsestäsi huolehdit myös muista paremmin

Kun muistaa hetken pysähtyä ja huolehtia itsestään, on voimavaroja huoltaa muitakin paremmin. Joskus tähän tarvitaan apua lasten isältä, ystäviltä tai sukulaisilta, jotta tämä onnistuu. Äidin ei ole aina niin helppo irtaantua tilanteista, lähteä vain ja olla pois. Itsekeskeisyys on käsitteenä outo, kun lapsen synnyttyä on saanut vastuun myös toisesta ihmisestä ja hänen hyvinvoinnista. Huolehtija helposti jättää omat tarpeensa sivuun, jotta toisilla olisi hyvä olla hänen lähellä. Omien tarpeiden kuunteleminen on välillä tärkeää, jotta omat voimavarat eivät lopu ja ettei itselle käy kuten Rauhalan kirjan Vilja-äidille.

Huolehtijoiden on hyvä muistaa lentokonesääntö – Ensin happinaamari itsellesi, sitten vasta lapselle. Joissakin tilanteissa tuon säännön muistaminen, voi  kummasti helpottaa tilannetta ja tehdä asioista helpompia. Huolehtimalla itsestäsi huolehdit myös muista paremmin.

 

 

kello

Minuuttiaikataulu – kyllä, kyllä keretään!

Harjoitukset alkavat toisella puolen kaupunkia tunnin kuluttua. On kerettävä syödä, laitettava lapset valmiiksi sadekelin harjoituksiin ja pakattava saunakassi mukaan. Kello lyö, minuutit etenevät ja kiire puskee päälle. Miten selvitä tästä jokapäiväisestä kaaoksen tunteesta?

Olen huomannut, että olen äitinä alkanut miettimään organisoimista entistä tehokkaammin. Mitä useampi lapsi, sen organisoidumpaa hommien täytyy olla, muuten pakka leviää täysin käsiin. Ennakoimalla välttää kiireen tunteen, vaikka kiire tulisikin. Kun kassit on pakattu valmiiksi ja tavarat löytyvät oikeilta paikoilta, ollaan jo puolessa välissä ja ajoissa päästään lähtemään.

Miten ehtiä ajoissa paikalle?

Pienen vauvan kanssa eläminen ja reissuun lähteminen on aina oma hommansa. Kuitenkin siinäkin pystyy ennakoinnilla varautumaan kaikkeen viime hetken säätöön. Ainahan on kuitenkin vaarana, että joku lapsista sotkee juhlapaitansa viime hetkellä tai kakka on sopivasti housuissa. Varavaatteet on syytä olla aina reissuissa mukana.

Kun jonnekin on lähdettävä, täytyy lähtötilannetta miettiä hyvissä ajoin, jotta asiat sujuisivat mahdollisimman jouhevasti. Usein huomaa, että hui kauhea, kun tuota tavaraa tarvitaan taas mukaan monta kassia, mutta varauduttava on kaikkeen.

Passi ja hammasharja – laukku pakattuna?

Mieheni reissuun lähtö on mainiota katsottavaa, kun hän pakkaa muovipussiinsa tarvitsemansa tavarat: parit vaihtovaatteet, dödö, partavälineet, hammasharja + tahna ja menoksi. Äitinä saan miettiä useamman kerran, että onko eväät mukana, onko kaiken sään varustus pakattu mukaan, entä mitä jos matkapahoinvointi yllättää kesken matkan? Lähtöhässäkässä olen aina viimeinen joka lähtee kotoota. Aivan kuin kapteeni, joka jättää viimeisenä laivan, kun se on uppoamassa. Pakkohan se on aina tarkistaa, että tulihan kaikki tarpeellinen mukaan ja mielessä pyörii miljoona varmistettavaa asiaa. Check listat ovat hyvä apu usein lähtöhässäköihin. Toisaalta arkisen elämän tilanteihin ei paljon check listoja voi tehdä, kun näitä tilanteita on niin paljon. Silloin täytyy luottaa vain organisointikykyynsä ja hoitaa homma kotiin. Joskus koti on kuin pommin jäljiltä sieltä lähdettäessä, mutta onneksi se on vain koti ja siivohan on ihan tervettä :).

Hyvällä ennakoimisella ja asioiden tehokkaalla organisoimisella monta lähtötilannetta saadaan rauhoitettua. Minuutit ovat monesti tiukassa arkisessa aherruksessa, mutta harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin.

jalkapalloperhe

Älä pelaa liian pitkään

Näin facebookissa Metsokankaan 4- ja 8-luokkalaisten tekemän opettavaisen videon tietokonepeleistä ja siitä, ettei ole terveellistä pelata liian kauan. Näytin videon lapsillemme, kun tuntuu aina välillä, että pelikoneet ovat niin mieluisia. Pidimme videon katselun jälkeen mielenkiintoisen keskustelun lapsiemme kanssa.

”Mitä tapahtuu, jos pelaa liian pitkään?”, kysyin lapsiltamme.
”Unohtaa kaverit. Se olisi kyllä melko tylsää, silloin olisi aika yksin. Eihän ne pelikoneen ukkelit sulle vastaa. Ainakaan silleen oikeesti”, tuumasi 7-vuotias tyttäremme Ella.
”Niin ja jos pelaa vain, niin mitä sitten tekee muilla leluilla. Mä ainakin haluan leikkiä legoillani”, kommentoi puolestaan 4-vuotias Elmeri poikamme.
Jatkoimme keskustelua ja kysyin:”Tiedättekö miksi käymme pyöräilemässä ja ulkoilemassa?”
”No, että kunto kasvaa!”, Ella vastasi välittömästi.
”Koska ei saa pelata liian pitkään”, lisäsi Elmeri.

Keskustelun käytyäni olin sitä mieltä, että lapset ovat ymmärtäneet jotain todella tärkeää.

Ystävät ja leikkien mielikuvitus

Pelailu on kivaa, minäkin pidän siitä, varsinkin kun sitä ei tee liian kauan. Joskus on ihan kiva hetkeksi pysähtyä ja pelata joku kiva seikkailupeli, mutta mieluummin kyllä pelaan lautapelejä. Siinä on sitä oikeanlaista jännitystä ja mikä sen parempaa, kun  lähteä lähikentälle pelaamaan vaikka jalkapalloa. Se vasta jännää peliä on :).

Ystävien merkitys elämässä on iso ja se, että sosiaalista elämää pitää yllä on tärkeää. Lapset viihtyvät kavereiden kanssa ja haluavat usein kavereistaan leikkiseuraa. Ihmiset ovat sosiaalisia ja kaipaavat toisia ihmisiä. Yksin ei ole kiva olla. Kun pelailut jättää vähempään, ehtii kavereitakin näkemään ja oikeasti vaihtamaan ajatuksia.

Lapsien mielikuvitus on huikeaa ja varsinkin kun siihen antaa sopivasti virikkeitä. Usein mitään sen ihmeempää ei tarvita, kun heittää ajatus legomaailmasta tai satumetsästä, niin kas kummaa, kun alkaa tapahtumaan. Eikä aikuista tarvita leikkien ohjaamiseen.

Liikunnan tärkeys

Nykypäivänä puhutaan paljon lapsien liikkumattomuudesta ja ylipainosta. Ongelmien ydin on usein siinä, ettei lapset ole tottuneet liikkumaan ja tekemään omilla lihaksillaan töitä. Nykyään ei asuinpaikkojen lähellä enää sellaisia metsiä, joissa me pienenä leikittiin Tarzania ja Robin Hoodia. Mielestäni parasta on se, että lähtee retkeilemään lapsien kanssa ja etsii uusia seikkailuja, vaikka vähän kauempaa. Mikäs sen parempaa, kun pyöräillä useampi kilometri, käydä uudessa puistossa ja nauttia yhdessäolosta. Ihan huikeeta kesätekemistä!

Suosittelen katsomaan Älä pelaa liian pitkään– musiikkivideon ja näyttämään sen myös lapsille. Video sisältää todella tärkeän sanoman siitä, ettei pelikonemaailma saa ottaa otetta oikeasta todellisuudesta ja elämästä. Nautitaan ulkoilemisesta, liikkumisesta ja ystävistä!

sydan

Rakas isäni <3

On kulunut kolme vuotta pysähdyttävästä hetkestä, jolloin sain uutisen rakkaan isäni kuolemasta. Olimme lapsien kanssa ortodoksisella perheleirillä ja muistan vieläkin tuon tuskan tunteen, kun äitini ilmoitti minulle raskaan uutisen. En kyennyt asiasta puhumaan, vaan suljin asian itseeni leirin ajaksi. Tuo oli kauheaa, kun sisällä velloi kamala suru enkä kyennyt siitä puhumaan.

Kotimatkallamme sain puhuttua mieheni kanssa asiasta, jolloin suru sai ensimmäisen kerran valtansa ja voi sitä itkun määrää. Tunne rinnassa tuntui pakottavalta ja kamalalta. Jokainen  muisto isästäni tipautti silmistäni muutaman lisäkyyneleen ja tuntui ettei itkulle tule loppua.

Konkreettiseksi isän kuolema tuli siinä, kun ensimmäistä kertaa jouduin asiasta kertomaan jollekin ulkopuoliselle. Soitin nimittäin kummitädilleni, joka oli ollut isäni työkaveri monen vuosikymmenen ajan. Kun puin ensimmäisen kerran sanoihin, että isäni on kuollut. Oikeasti kuolllut, en näe häntä enää koskaan, tuli minulle todella paha olo. Surutyöni alkoi ja se tuntui fyysisesti. Minua oksetti, heikotti ja minulla oli todella paha olla.

Onneksi pääsin tekemään surutyötä hautajaisten muistokirjoitusta kirjoittaessani. Sain koota ajatuksiani siihen, mitä tykkään tehdä ja mikä on minulle luonnollista. Sain viettää useita tunteja ajatuksieni kanssa ja ennen kaikkea niiden kauniiden muistojen kanssa, joita isäni kanssa sain elämäni aikana viettää.

Nyt kun isän kuolemasta on kulunut kolme vuotta, pystyn kirjoittamaan asiasta ilman kyyneleitä. Suru ja kaipuu ei ole hävinnyt minnekään, mutta ne ovat muuttaneet muotoaan. Surutyö on jatkunut ja jatkuu yhä. Muistan isäni aina, kun katson taivaalle ja joka aamu, kun herään. Ilman häntä, ei olisi minua. Mikä ihana ajatus, jota saan kantaa jokaikinen päivä elämässäni.

Isäni oli  mies, joka ei tehnyt pahaa kärpäsellekään.

Isäni oli mies, joka tuki minua jokaisessa asiassa, johon ryhdyin. Hän oli suurin fanini, suurin kannustajani ja tukeni. ihan kaikessa. Olin ylpeä, kun sain tehdä isäni tyytyväiseksi, sillä niin paljon hän minun ja sisarusteni eteen oli tehnyt. Se tunne saa minut vieläkin niin iloiseksi ja onnelliseksi. Muistan aina sen isän ilmeen, kun  joukkueemme oli voittanut pelin. Muistan aina sen ilmeen, kun koulun kevätjuhlassa esiinnyin ja näin isäni katsomossa. Muistan aina sen ilmeen, kun esikoisemme syntyi ja isäni tuli Ellaa katsomaan. Voi, että kun muistan nuo hetket, enkä aio niitä unohtaakaan, sillä ne saavat sisälleni valon syttymään siitä rakkaudesta, jota isääni kohtaan tunsin.

Isälläni oli motto, jota arvostan todella paljon. Hän tahtoi lähimmäisilleen hyvää. Hän oli AINA valmis auttamaan, eikä odottanut, että saisi vastakaikua. Tuo asia on sellainen, jota tahdon itsekin tehdä. Olla valmis auttamaan, kun sitä tarvitaan. Tehdä hyvää ympärilleen, tehdä ihmiset iloiseksi.

Voi rakas isä kuinka ikävä minulla onkaan sinua. Kun sinusta puhun ääneen, tunnen sen kaipuun ja rakkauden tunteen, joka minulla on aina. Kun puhun siitä, miten ylpeä olit minusta, tulee aina itku. Voiko oikeasti enempää vanhemmaltaan toivoa, kun sitä, että on hyväksytty ja rakastettu?! En olisi voinut saada enempää isältäni. Uskomattoman hienoa. Uskomattoman hienoa olla minä ja saada kantaa isääni sisimmässäni, sillä muistoistani häntä ei kukaan pois ota. Onneksi. Muistoihin voin aina palata, kun minulla on isääni ikävä. Kuvia voin aina katsella.

Muistopuheeni isäni hautajaisissa:

Isäni rakkaani,sä mun omani

ISÄNI

Isäni, en koskaan ois halunnut tällaista sulle kirjoittaa, en hautajaisissa sua ikinä hehkuttaa. Liian aikaisin lähdit luotamme, muistot sinusta sydämeen talletamme. Susta lempeä ja herttainen kuva on mulla, koskaan et suuttunut sä edes kunnolla. Aikataulut oli tärkeitä aina sulle, myöhästymisestä tuli kova paikka myös mulle. Aina olit meitä muita hoputtamassa, kun jonnekin olimme menossa. Tarkka ja säntillinen olit sä mies, nyt luokse enkelten johti ties.

Kun kaverini muistelivat sinua, tuli mieleen monta juttua. Äidin kanssa aina kentän laidalla omissa tuoleissa istuitte, kahvia joitte ja joukkuettamme kannustitte. Jos teitä ei näkynyt pelissä, niin puutetta oli heti tunnelmassa. Maajoukkueen mukana kuljitte, siten kunnon faniuttanne myös osoititte. Suuret saavutukset me yhdessä koettiin, myös surut ja ilot jaettiin. Kentän laidalta kun sut näin, se mulle tärkeintä oli vain. Tunteen ylpeyden kasvoistais näin, siitä suuren ilon mä sydämeeni sain. Sä kannustit tavallasi omalla, olemalla aina paikalla. Ikävä kova on mulla sua, mun omaa rakasta fania.

Telemarkmatkoja useita yhdessä koluttiin, kerran sukset kynttilälläkin voideltiin. Huippuja muistoja on reissuistamme mulla, kova kannustamisen hinku oli sulla. Norjan mökistä nauhat puserooni haimme, samalla kun mitalit kaulaan sieltä saimme.

Sveitsiin mahtavalla laivalla matkustettiin, monta upeaa ihmistä tavattiin. Whistlerissä ajoit autoa sata lasissa, jotta kilpailussa oltais paikalla oikeassa ajassa. On nauruja useita noilta reissuilta muistossa, sinä autonkuskina ja kannustamassa hiki hatussa.
Yhdessä paljon ehdittiin kokea, monta eri maatakin koluta. Autolla ajo sulta huipusti onnistui, pikaliimallakin autonrenkaat kerran paikattiin. Autonkuskina olit verraton, kilometrejä mittarissa miljoona on. Pitkiä matkoja tykkäsit ajella, nallekarkkeja syödä samalla. Autokoulun opena olit itse rauhallisuus, mukana maltti ja tasaisuus. Valmis olit aina kaikkeen mukaan lähtemään, uutta ja rohkeaa kokeilemaan. Kuunnella sä jaksoit aina, ei silloin sulla kiire paina. Sydän suuri oli sulla, paras isä oli mulla.

Kärppäpelikaveri sä mulle olit, aina innokkaana mukaan tulit. Oli laji mikä tahansa, aina halusit tv:stä sitä töllätä. Äidin kanssa muodostitte tiimin loistavan, toinen toista näin teidän tukevan. Yhdessä matkustitte ympäri maailmaa, kokien kaikenlaista mahtavaa. Ei tylsää sun elämä ollut koskaan, aina menossa olitte äidin kanssa jonnekinpäin maailmaa. Elämästä kerkesit nauttia, asuntovaunu, asuntoauto ja mökki elämäänkin tutustua. Luonnosta pidit kovasti, kävelitte äidin kanssa aina niin reippaasti.

Aina parhaasi yritit, kun meitä auttaa koitit. Aina tulosta ne ei tuottanut, mutta luovuttaa et koskaan halunnut. Tietokonejuttuja värkkäsit monia, kirjoitit ja teit kauniita juttuja. Lahjaksi upean cd-muiston teiltä äidin kans sain, arvaamattoman arvokkaan muiston siis susta talteen sain. Paljon huomaan itsessäni sinua, ylpeänä saan kantaa niitä ominaisuuksia aina mukana. Rautiontien yläkerrassa mulle salat tietokoneisiin opastit, työelämään mua kovasti kannustit. En rauhallisempaa opea tiedä mä missään, ei hermo sulla mennyt mistään. Opittavaa on mulla sinusta, tulisipa yhtä hieno joskus myös minusta.

Pappa ihana sä olit, lapset kovasti susta pitivät. Ellan kommentteja papasta:” Pappa oli kiva, reipas, ihana. Huippu pappa! Papan kanssa oli kiva lasketella ja luistella. Papan huone oli siisti.”

Elmerin muisteltimia papasta:” Pappa, tra tra” Kovasti papan kanssa Elmerikin ehti traktoreita vahdata Kaukovainiolla kyläilessään. Kuvasta papan tunnistaa ja osoittaa:”Pappa!”

Rakas isäni sä olet mun, isin oma tyttö mä olen sun. Suhun luottaa mä sain, tukeasi sulta aina hain. Et hylännyt mua minnekään, nyt taivaassa seurailet vaan. Mä vilkutan sulle kanssa lapsosteni, pappa/isä sä rakkain oot ain. Et minnekään sä häviä mun elämästä, tähtenä merkkinä olet taivaassa. Lämpösi, naurusi, katseesi tunnen, sun eleesi edessäni nään. Isäni, rakkaani, olet mielessäni ain. Mä sua ikinä en unhoita. Siivet annoit mulle tähän elämään, kovan hingun elää omaa elämää. Luonteestas värkkäämisen, periksiantamattomuuden sain, siitä ylpeä mä olla voin vain. Lepää rauhassa rakas isäni. Jään sua ikuisiksi ajoiksi kaipaamaan, muistot susta elää aina sydämessäin.

Suurella kunnioituksella ja Rakkaudella oma tyttäresi Milla

http://www.youtube.com/watch?v=DIs5wPyLEhU&feature=related

the happy family

Kesäloma saapuu – ja se ihana loman suunnittelu

Istahdin yksi päivä tietokoneeni äärelle ja aloin jälleen kerran miettiä, että mitä mukavaa me tänä kesänä tehtäisiin perheen kesken. Yrittäjän vaimona olen tottunut hoitamaan meidän loma-asiat alusta loppuun ja mielipiteitä on turha paljon kysellä. Kun on hyvän suunnitelman tehnyt ja esittää sen miehelle, niin yleensä se myös saa hyväksynnän. Vaikka joka kerta lopulta kiroan sitä, että taas sain kaiken yksin tehdä, niin olen huomannut, että lopulta tuossahan oppii paljon. Kysehän on asioiden organisoinnista, suunnitelmallisuudesta ja suunnitelman toteuttamisesta.

Kesäloma – perheen laatuaikaa

Kesäloma on meidän perheessä vuoden kohokohta. On vihdoin aika nauttia muutama viikko perheen parissa ilman arjen paineita.  Kun lähdin miettimään ja suunnittelemaan reissuamme, sain taas sellaisen energiaryöpyn päälle. Ja kaikkein parasta siinä on se, että tiedän, että saamme mahdollisuuden olla perheen kanssa ilman kodin tuomaa työpainetta. Mikä sen parempaa!

Aikaa nauttia

Kesäloma tuo tullessaan kärpäset ja auringon, toivottavasti. Ennen kaikkea se tuo lasten iloiset ilmeet ja ulkoilemisen riemun. On ollut mahtava nähdä nyt kesän lähestyessä, että ihmiset ovat löytäneet tiensä ulos ja lenkkipoluille. Olen nähnyt kävelylenkeilläni ollessani usean  kerran pariskuntia hymy huulessa urheilemassa ja lapsia vanhempien kanssa touhuamassa. Jotenkin tulen aina niin hyvälle tuulelle, kun näen lapsien ja vanhempien liikkuvan yhdessä. Se on sitä aitoa riemua ja tekemisen iloa!

Nautitaan tulevasta kesästä satoi tai paistoi. On sinulla lomaa tai ei, niin kesä on aina kesä ja siitä kannattaa nauttia. Valo ja kirkkaus vievät huolet pois ja on mahdollisuus uusille tuulille. Upeaa kesää kaikille!

Kuivaverianalyysi – tehokas tapa selvittää elimistösi kunto

Olin kuullut paljon hyvää kuivaverianalyysistä ja pääsiäisenä sain lahjaksi mieheltäni kuivaverianalyysin. Olin innoissani, sillä olin juuri synnyttänyt vauvan ja kroppani tuntui olevan vielä melko sekaisin. Nyt olisi oiva tilaisuus nähdä toimiiko kuivaverianalyysi, sillä ongelmia kropassani oli havaittavissa selvästi.

Analyysi kotikäyntinä – Upeaa palvelua

Anu Höijer tuli tekemään meille kotiin analyysin. Mielestäni palveluna kotikäynti oli mahtava. Anu toi mukanaan tarvittavat tarvikkeet ja kuivaverianalyysi oli otettu muutamassa minuutissa. Parasta mielestäni näytteenotossa oli se, että Anu kertoi todella yksityiskohtaisesti mitä näytteenoton kanssa tehdään ja millaisia asioita siitä analysoidaan. Samalla pystyin kyselemään minua askarruttavia asioita. Minulle tuli heti jo näytteenottotilaisuudessa tunne Anun ammattitaidosta ja jäin mielenkiinnolla odottamaan tuloksia. Sain jo alustavasti muutamia hyviä vinkkejä, joilla voisin parantaa elämänlaatuani.

Yksityiskohtaiset analysoinnit sähköpostiin

Tulokset sain muutaman päivän kuluttua sähköpostiini. Näytteeni oli analysoitu todella perusteellisesti ja pidin erityisesti siitä, että Anu tarjosi yksityiskohtaisen kirjallisen palautteen jokaisesta löydöksestä, joita näytteestäni löytyi. Analyysi oli selkokielinen ja se oli helppo ymmärtää. Termit olivat selitetty auki ja sain varteen otettavia vinkkejä, joilla veren puhtausarvoa saataisiin nostettua ylöspäin.

Kuivaverianalyysin tulokset yllättivät

Mikä parasta tuloksista näkyi sekä odottamani ongelmakohdat (mahan toimivuus, väsymys) että yllättävät ongelmakohdat (pohkeiden jumi, niskahartiaseudun jumi, limaisuus elimistössä). Kun luin analyysiä, huomasin, että pohkeeni olivat täysin jumissa kuin myös niska-hartiaseutu. Tulokset laittoivat ajattelemaan, että pienillä muutoksilla voin parantaa vereni laatua ja samalla kohentaa terveyttäni. Koska synnytyksestäni oli kulunut vain viikko, päätin, että otan uuden näytteen parin kuukauden kuluttua, jotta näen onko muutoksilla, joita olen tehnyt ollut vaikutuksia vereni puhtausarvoon.

roski

Ei kiitos roskittamiselle!

”Äiti, mä tein tänään hyvän päivän työn. Poimin maasta roskia ja vein ne roskikseen. Miksi ihmeessä ihmiset roskaavat luontoa, kun roskikset on keksitty?” Kysyi ekaluokkalaisemme Ella, kun koulusta palasi perjantaipäivänä. Yhdyin täysin tyttäremme ihmettelyyn, sillä en vain voi ymmärtää, miksi heittää roskia kauniiseen luontoon.

Roskittamisesta pitäisi sakottaa

Olimme Amerikassa perheeni kanssa lomailemassa ja ihmettelin, kun siellä oli niin siistiä. Näin samalla kyltin, jossa luki, että roskittamisesta sakotetaan. Ihan oikein! Näin pitäisi Suomessakin olla. Jos jollakin on otsaa heittää roskat luontoon, niin saisi kyllä maksaa siitä.

Eilen kävelessäni luontopolulla, jäin kauhusta katselemaan ympärilleni. Yhteen kohtaan luontopolulla oli heitetty pussillinen roskia, jotka olivat levinneet metsään. En voinut katsoa tuota sotkua, vaan kaivoin kassistani ehjän pussin ja keräsin roskat talteen. Samalla mietin, että tässä on taas yksi kasvatuksen paikka, joka pitäisi kotona ottaa tosissaan. Kenellä on oikeasti oikeus sotkea luontoa?

Puuttuminen voi auttaa

Puistoilimme lastemme kanssa lähipuistossamme ja näin muutaman pojan heittävän kylmästi karkkipaperit maahan. Marssin poikien luo ja sanoin, että samalla vaivalla voi kerätä roskat ja viedä ne muutaman metrin päässä olevaan roskikseen. Pojat katsoivat ihmeissään hetken ja veivät roskat. Kysyin pojilta, että miksi he roskat maahan heittivät? Pojat vastasivat:”Se on ihan normaalia.” Jäin juttelemaan poikien kanssa hetkeksi asiasta ja pojat vaikuttivat lopulta oikein fiksuilta. Lopulta pojat tuumasivat:”Ensi kerralla viemme roskat roskiin.” Toivon kovasti, että näin tapahtuisi, sillä leikkikenttien roskaaminen on vastuutonta puuhaa ja pienet lapset saavat todella huonoa mallioppimista.

Asenne – kaiken a ja o

Asenteesta jauhetaan joka paikassa. Kun asenne on kunnossa, pelaat paremmin. Kun asenne on kunnossa, pärjäät koulussa. Kun asenne on kunnossa, toimit sääntöjen mukaan. Asenne, se kaiken ratkaiseva, asenne.

Asenteen merkitystä ei siis voi korostaa, sillä se vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseemme. Tähän asenteeseen voi kasvattajana vaikuttaa, sillä mitä nuorempana asiat omaksuu ja oppii, sen helpompi niitä on oikeasti elämässä toteuttaa.

Puhdas luonto on ihana ja arvokas asia, jota kannattaa arvostaa. Pieni teko ihmiseltä, on iso teko luonnolle.

WP_013758

Kehityskeskustelut – Mikä tekee keskustelusta hyvän?

Kevät tuo tullessaan kehityskeskustelut niin työpaikoilla, päiväkodeissa kuin myös mahdollisesti kouluissa. Kehityskeskusteluiden ideanahan on keskustella yhdessä menneestä periodista on sitten kyse kevätlukukaudesta tai työjaksosta.

Kuinka valmistautua kehityskeskusteluun?

Kun kehityskeskusteluun valmistaudutaan, kannattaa siihen oikeasti uhrata hetki aikaa. On sitten kyse päiväkodin tai koulun  kehityskeskustelusta, niin on ihan hyvä, jos vanhempi tai molemmat vanhemmat hetken yhdessä miettivät, että mitä me halutaan päiväkodilta tai koululta tietää? Onko asioita, joista emme niin hyvin tiedä ja meidän ehkä pitäisi tietää? Toimiiko päiväkodin ja koulun yhteistyö niin kuin on sanottu, vai onko siinä jotain asioita, jotka voisi tehdä toisinkin?

Lapsen kehitystä kannattaa miettiä ja kirjoittaa ihan vaikka ylös asioita, joita on miettinyt kotona. Olen useasti miettinyt, että kehityskeskusteluun olisi hyvä olla check lista, jonka päiväkoti tai koulu laittaa vanhemmille mietittäväksi ennen keskustelua. Tällöin voisi hyvin saada ajatusta, että millaisia asioita pitäisi miettiä etukäteen. En tarkoita tällaisella check listalla moni sivuista lomaketta, jota täyttäessä alkaa turhautua jo ensimmäisellä sivulla, vaan sellaista lyhyttä tarkistuslistaa, jossa olisi asiat lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyinä.

Mikä on hyvä keskustelu?

Jos keskustelu päiväkodin hoitajan tai opettajan tai työpaikan esimiehen kanssa on vain toteamista kuinka hyvin tai huonosti lapsi pärjää, ei se välttämättä anna mitään. Usein voi käydä niin, että mallilapsesta ei vain löydy mitään rakentavaa sanottavaa, vaikka tuotahan vanhemmat juuri haluaisivat kuulla. Ei kukaan ole täydellinen ja olisi hyvä, jos johonkin voisi kiinnittää huomiota. Samoin jos noita negatiivisen sävyisiä asioita alkaa olla liian paljon ja keskittyminen on niissä, niin pitäisi kääntää kurssi ja keskittyä siihen mikä on hyvää.

Kuulin eilen mieheltäni nelikenttäisestä palautteen anto muodosta. Tämä toimisi loistavasti myös kehityskeskusteluiden pohjaksi. Siinä ideana on se, että sanotaan

1. Mitä kannattaa jatkaa?
2. Mikä kannattaisi jättää pois?
3. Mitä asioita kannattaa korostaa?
4. Mitä asioita kannattaa vähentää?

Tällä nelinkenttäpalautteen annolla saadaan annettua kaikenlaista palautetta ja ennen kaikkea voidaan rakentavassa hengessä keskustella sekä hyvistä että huonoista puolista.

Todistus ei korvaa kunnon aitoa keskustelua

Ekaluokkalaisemme opettaja oli ihana, kun kyselin mahdollisuudesta järjestää kehityskeskustelu myös näin keväällä. Hän totesi, että ”Eihän se todistus kunnon kehityskeskustelua korvaa.” Itse palan halusta tietää, miten tyttäremme toimii tilanteissa, joissa on eri auktoriteetit ja ryhmän paine on päällä. Näistä tilanteista saa kasvattajana uutta näkökulmaa, eikä asioita katsele vain vaaleanpunaisten lasien takaa. Monesti lapsi käyttäytyy ihan erilailla kotona, kuin isoissa ryhmissä ja varsinkin eri auktoriteettien parissa. Ja kaikkein herkullisimpia on kuulla niitä spontaaneja tapahtumia, joissa persoona tulee esiin. Ja olen opettajan kanssa samaa mieltä, ettei todistuksen ruksit kerro minulle yhtään mitään kasvattajana ja pedagogina, että miten hommat oikeasti hoituu.

Kehityskeskustelut ovat useasti muodollisuus, mutta niistä saa paljon irti, jos hetken keskittyy ja valmistautuu niihin. Parasta näissä keskusteluissa on se, että palautetta on mahdollista antaa suuntaan jos toiseen ja kodin ja päiväkodin tai koulun yhteistyö paranee ja syvenee.

Kuvan ottanut
Juho Tauriainen
Salama Studio
www.studiosalama.fi

New born-kuvaus – mahtava kokemus ja muisto vastasyntyneestä

Olin sairaalassa vastasyntyneen vauvamme kanssa, kun sain mieheni BNI yritysverkoston valokuvaajalta Juho Tauriaiselta, Studio Salama , mielenkiintoisen tarjouksen. Hän kyseli halukkuuttamme kuvata vastasyntynyt kotonamme. Olin heti myyty. Miten mahtavaa saada ammattitaitoisen valokuvaajan kuvia muutaman päivän ikäisestä vauvastamme. Omalla kameralla otetut kuvat eivät vedä vertoja ammattilaisen ottamille ja kun aiemmin olemme lapsista ottaneet ”oikeita” mallikuvia 6 kk ja vuoden ikäisenä, niin miksi ihmeessä noita ei ottaisi heti vastasyntyneestä. Mielestäni tämä idea oli aivan upea ja innostuin.


Kotikuvaus – Miten kätevää

Oli torstaipäivä, kun Juho saapui valokuvaustavaroineen kotiimme. Vauvan rytmin mukaan olimme sopineet kuvauksen loistavasti niin, että vauva oli juuri herännyt ja syönyt ennen kuin aloitimme kuvaukset. Juho värkkäsi kuvauspaikan kuntoon, asetti valaistukset, taustan, kuvien lisämateriaalit ja ohjeisti samalla minua, millä tavalla kuvia ottaisimme. Hauskaa oli se, ettei valokuvaaja häiriintynyt kommenteistani. ”Voi kun hellunen”, ”Miten ihana ilme”, ”Katso tänne, vauvaa, äiti täällä” jne. Montaa hetkeä en varmaan hiljaa ollut :).

WP_017553

Monipuolisia kuvia – Vauvan ehdoilla

Kuten vauvan hoidossa nykypäivänä sanotaan, pitäisi imetyksen ja asioiden sujua vauvan ehdoilla. Imetetään, kun vauva sitä haluaa, hoivataan ja annetaan syliä. Samoilla periaatteilla sujui new born-kuvauksetkin. Kun vauvalla oli nälkä, syötin hänet ja sitten taas jatkettiin kuvauksia. Kuvia otettiin useista eri asennoista, eri tavoilla ja erilaisilla välineillä. Aluksi kuvattiin vaatteet päällä, sitten nakuna, sitten lampaantaljan päällä, äidin käden päällä, harson kanssa jne. Kuvaustilanteet vaihtuivat kätevästi ja Juho neuvoi hienosti koko ajan.

Upeita muistoja
 

Kun kuvaukset olivat ohi, jäimme odottelemaan koeotoksia. Olipas mahtava fiilis päästä näkemään millaisia kuvia Juho oli saanut aikaiseksi pienokaisestamme. Upeaa oli se, että jokaisesta kuvasta oli mahdollista saada värillinen, mustavalkoinen, sepia tai joku muu kuva. Samoin rajauksia pystyttiin säätämään haluamallamme tavalla. Oli hienoa huomata, että yhteistyö perheen ja valokuvaajan välillä toimi loppuun asti ja näin lopputuloksesta voitiin olla tyytyväisiä.

Kuvan ottanut Juho Tauriainen www.studiosalama.fi

Kuvan ottanut
Juho Tauriainen
www.studiosalama.fi

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Nyt kotimme on täynnä vasta syntyneen kuvia. Voi kuinka ihana katsella kuinka pienokaisemme kasvaa ja samalla ihailla 6 päivän ikäisiä kuvia. Olen niin iloinen, että Juho otti yhteyttä ja sovimme kuvauksista, sillä monta upeaa muistoa olisi jäänyt saamatta.
the happy family

Puhu äänellä jonka kuulen

”Miksi sä itket, kun naapurissa jonku lapsi nauraa?”
”Miksi sä itket, kun joku radiossa rakkaudesta laulaa?”
”Puhu äänellä jonka kuulen. Sanoilla, jotka ymmärrän. Runoilla, jotka käsitän.”

Näin laulaa Happoradio laulussaan ”Puhu äänellä jonka kuulen”. Laulun sanat kertovat paljon tärkeitä asioita vuorovaikutuksesta. Puhutko äänellä jonka kumppanisi, lapsesi, ystäväsi kuulee?

Usein saattaa jäädä miettimään, että miksi minua ei ymmärretä? Enkö osaa viestittää asioita oikealla tavalla? Onko käytössäni kieli, jota toinen ei oikeasti käsitä eikä ymmärrä? Mitä teen väärin?

Kun miettii pientä vauvaa, joka itkee rauhattomasti ja koittaa saada itseään ymmärretyksi, voi vanhemmilla usein olla tunne, että en ymmärrä mitä vauva minulle koittaa sanoa. ”Kunpa ymmärtäisin paremmin” on ajatus, kun lohduton itku jatkuu ja jatkuu, vaikka koitat kaikkesi. Noissa lohduttomissa tilanteissa kannattaa miettiä sitä, että tärkeää on, että olet läsnä. Yrität ymmärtää ja kuunnella toista ja vastata hänen pahaan oloonsa, vaikka itsestä tuntuisikin toiselta.

Sama asia pätee parisuhteessa. Kun haluaa ymmärtää ja kuunnella toista, voi samalle kielen tasolle päästä kumppanin kanssa. Apulannan laulussa ”Mitä kuuluu” lauletaan juuri tästä ongelmasta, kun toista ei ymmärretä ja puhutaan ihan eri kielillä. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä sitä, että tiedänkö oikeasti mitä toiselle kuuluu? Puhummeko samaa kieltä?

Mitä lapsi koittaa sinulle viestittää?

Kun lapsi itkee, on tärkeää mennä lapsen tasolle ja koittaa ymmärtää miltä hänestä tilanteessa tuntuu. Voi olla, että aikuisesta tilanne tuntuu turhanpäiväiseltä, mutta pelko tai suru lapselle on täyttä totta, johon täytyy vastata, muuten lapsi voi pelätä tunteitaan, eikä uskalla niitä enää näyttää vanhemmalle. Hyvä esimerkki on nukkumaan meneminen ja se, että pimeys voi pelottaa lasta. Tuota pelkoa ei kannata väheksyä, vaan tehdä lapselle turvallinen tunne siitä, ettei mitään pahaa tapahdu ja aikuiset ovat läsnä, jos sitä tarvitsee.

Suru ja pelko ovat vahvoja tunteita, joita kannattaa lapsen kanssa käsitellä. Lapsi ymmärtää asiat omalla tavallaan ja tarvitsee usein konkreettisia keinoja surunsa näyttämiseen ja sen kokemiseen. Pahaaoloa on hyvä oppia purkamaan turvallisessa ympäristössä ilman, että sitä paheksutaan.

Vuorovaikutustaidot koulumaailmassa

Koulumaailmassa vuorovaikutuksella on todella iso merkitys. Opettaja voi vuorovaikutustaidoillaan osoittaa oppilailleen, että on lähestyttävä ja inhimillinen, eikä vain auktoriteetti, joka määrää mitä opitaan ja milloin. Oppilaat kaipaavat usein kuuntelijaa ja ymmärtäjää. Oppilaiden monimuotoisuus asettaa opettajalle haasteita ja tässä on tärkeää ymmärtää vuorovaikutustaitojen tärkeys. Kun oppilaille puhuu heidän ymmärtämällään kielellä, syntyy yhteys joka on hedelmällinen molempiin suuntiin.

Vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita pitäisi harjoitella niin kotona, koulussa, parisuhteessa ja työpaikoilla. Näiden sosiaalisten taitojen avulla pääsee pitkälle ja ne kantaa läpi elämän. Koitetaan puhua kielellä, jota toinenkin ymmärtää.

WP_017383

Vuosi – takana suuria myllerryksiä ja suunnatonta iloa

Viime vuonna tähän aikaan elin elämäni kauheinta aikaa. Mieheni makasi teho-osastolla ja tietoa huomisesta ei ollut. Piti jaksaa odottaa maltillisesti minuutti minuutilta ja tunti tunnilta. Vierestä seuraaminen oli kamalaa, kun ei voinut tehdä mitään. Tunteet heittelehtivät suuntaan jos toiseen ja kovana täytyi lapsien takia olla, vaikka vaikeaa se olikin.

Nyt kun vuosi on kulunut tuosta hurjasta kokemuksesta, voin  sanoa, että ihmisenä olemme kasvaneet mieheni kanssa paljon. Pienet vastoinkäymiset eivät lannista, vaan niistä jaksaa ponnistella ylös, vaikka aluksi saattaisikin hiukan masentaa. Kun joku asia loppuu, voi se tarkoittaa myös sitä, että uusi mahtavampi juttu saa alkunsa. Tähän ainakin minä uskon. Kaikella on todellakin  tarkoituksensa ja tuolla  yläkerrassa on jotain elämää suurempaa.

Näin pääsiäisenä sitä pysähtyy ortodoksina miettimään elämän kokonaisuutta. Sitä, että elämässä on hyvä olla myös hieman henkisyyttä kaiken tämän maallisuuden keskellä. Isäni, joka enkelinä taivaassa lentelee, muistuttaa minua tästä henkisyydestä. Lapsien kanssa lähetämme terveiset enkelillemme taivaaseen, kun hautuumaalla käymme pappaa moikkaamassa. Mielestäni on todella tärkeää, että tällainen henkisyys elää myös lapsien elämässä, jolloin elämää voidaan ymmärtää kokonaisuutena.

Tänä pääsiäisenä olen erittäin kiitollinen ja onnellinen. Vuosi on ollut todella rankka, mutta sen lisäksi siinä on ollut mukana suurta onnea. Syyskuussa saimme maailman ihanimman uutisen: ”Odotan lasta!” Rakkautemme hedelmä, merkki tulevaisuudesta, elämän jatkumisesta. Ihan uskomaton fiilis <3. Samalla uutinen laittoi oman elämäni tärkeysjärjestyksen jälleen uuteen uskoon. Nyt oli hetki aikaa tehdä sitä mistä todella tykkään ja tehdä asioita itseni eteen. Ihan mahtava syksy oli :). Sain itselleni pedagogisen pätevyyden, aineopettajan pätevyyden sekä pääsin näyttötutkintomestarikoulutukseen. Ja mikä parasta, pieni prinsessa syntyi elämäämme. IHAN MAHTAVAA!

tyyny_edesta

Kritiikki – Saako sitä antaa?!

Usein puhutaan siitä, että rakentavaa kritiikkiä pitää antaa, mutta sitten kun sitä antaa niin saattaa käydä niin, että palaute ei olekaan sellaista, mistä kuulija pitää. Pedagogisella opiskelumatkallani olen törmännyt tähän ongelmaan useaan otteeseen. Kun oppijat ovat erilaisia, kaipaavat he myös erilaista palautetta. Joku kaipaa kritiikkiä suoraan ja päin naamaan, toiselle sen saa antaa silitellen ja kolmannelle voi olla, että sanot asian miten vain, niin se on vaikea asia vastaanottajalle.

Lapset ja palaute

Lasten kasvatuksessa on mielestäni tärkeää antaa suoraa palautetta niin positiivisista kuin myös negatiivisista asioista. Jos lasta aina silittelee, voi se antaa lapsella väärän käsityksen omista kyvyistään. Toisaalta, jos aina on kritisoimassa pienimpiäkin juttuja, lapsen itsetunto saa kolauksen, eikä hän tunne koskaan olevan riittävä. Tämän vuoksi onkin järkevää antaa negatiivisen sävyinen rakentava kritiikki positiivisen palautteen kautta. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?! Taas näitä kasvatustieteiden höpötyksiä, joita on käytännössä vaikea toteuttaa. Ei välttämättä, mietitäänpä asiaa hetki.

Jos lapsi on tehnyt huonon teon, esimerkiksi kiusannut kaveriaan hoidossa tai koulussa, tulee hänen kanssaan asiasta puhua ja keskustella. Se, että lasta lähdetään heti syyttelemään negatiivisesti ei välttämättä auta lasta tilanteessa. Voikin olla parempi tapa miettiä, että mikä sai lapsen kiusaamaan toista. Mikä oli takana oleva ajatus? Joskus sisäinen pahaolo, voi purkautua negatiivisella tavalla ja jos tähän sisäiseen pahanolon tunteeseen pääsee kiinni, voi lasta auttaa ja mahdollistaa hänelle tuki.

Sijaisena ollessani jäin miettimään sitä, miten rikkaita erilaiset persoonat luokassa ovat. Sekalainen porukka, jossa oli persoonia jokaiseen lähtöön. Toinen oli äänessä koko ajan, toinen tarkkaili hiljaisesti asioita, kolmas oli omissa maailmoissaan ja niin edespäin. Opettajana oli mielenkiintoista saada yhteys jokaiseen näistä erilaiseen oppijaan. Tämän vuoksi piti juuri etsiä noita keinoja, jolla saisi positiivisuuden kautta herätettyä oppilaiden huomion ja antamaan negatiivisen käytöksen palautteen myös rakentavalla positiivisuudella.

Aikuiset ja palaute

Aikuisena huomaa, että  puhutaan sitten lapsesta tai aikuisesta, niin samat asiat pyörivät taustalla, miksi esimerkiksi palautteen antaminen voi olla vaikeaa. Koetaan, että toinen suuttuu tai ottaa nokkiinsa, eikä tykkää minusta enää. Voi olla, että aikuisella on huono itsetunto ja sen takia on vaikea antaa palautetta, koska tuntuu, että siinä samalla antaa myös palautteen itsestään. Tämänhän ei ole rakentavassa kritiikissä se pointti, sillä asiastahan sitä kritisoidaan, eikä ihmisestä. Lasten kanssa tämä on iso juttu, joka pitää muistaa. Lapsi ei ymmärrä, että hänen tekonsa ja persoonansa ovat eri asioita, ja jos aikuinen ei osaa määritellä palautetta niin, että se koskee lapsen tekoa, niin lapsi kokee, että hän on huono, hänen persoonansa.

Proseminaarityötä kirjoitellessani meidän piti opponoida vertaisarvioijana toisen työtä. Mietin opponointia tehdessäni, että paneudun tähän kunnolla. Kommentoin pikku tarkasti asioista, joista minulla oli sanottavaa. Kun olin kirjoittanut opponointini, jäin miettimään, että olinkohan liian ankara. Toisaalta mielestäni kerroin vain asioista, jotka minun mielestäni voi korjata ja samalla kehuin loistavista asioista, joita oli paljon. Jännitin minkälaisen vastaanoton palautteeni saa, ja ihan turhaan. Opponointiparini oli mielissään siitä, että uskalsin sanoa asioista ja kerroin pienistäkin asioista paneutuneesti mielipiteeni. Ja mikä parasta, sain takaisin samanlaista palautetta :). Jes!

Hyvä palaute sisältää aina jotain positiivista.

temperamentti2

Temperamentit ohjaamassa persoonallisuuden kehitystä

”Tykkäätkö olla ryhmän mukana, mutta et ottaa aktiivisesti roolia siinä.”
”Pidätkö asioiden tutkimisesta ja faktojen kaivelusta?”
”Oletko ihminen, joka kaipaa vaihtelua elämääsi ja sosiaalisia kontakteja?”
”Pitääkö asoiden tapahtua juuri niin kuin on päätetty ja niille määritellyillä aikarajoilla?”

Kuulostiko joku määritelmä tuttuimmalta? Kirjoittelin proseminaarityötäni temperamenteista ja siitä, miten persoonallisuutemme rakentuu biologisen temperamentin ja ympäristön päälle. Oli mielenkiintoista paneutua Tony Dunderfeltin nelijakoon, jossa temperamentit jaettiin neljään eri väriin: siniseen, punaiseen, keltaiseen ja vihreään.

Kuvaukset väreistä ja millaisia oppijoita eri väriset ihmiset ovat:

Tony Dunderfeltin värit Oppijana värityyppi on
Vihreät Rauhallinen, mukautuva ja yhteistyöhaluinen. Voi olla arka ja hiljainen oppilas. Ei ilmaise helposti omaa kantaansa asioihin. Ryhmässä kaikkia kannustava, ystävällinen ja pidetty jäsen.
Siniset Analysoiva, harkitseva ja perusteluja asioille etsivä. Täydellisyyden tavoittelija. Ei kovin avoin tai aloitteellinen, voi olla ”hissukka”, joka jää ryhmien ulkopuolelle.
Punaiset Ajattelee käytännönläheisesti, pyrkii järkeilemään opittavat asiat. Päämäärätietoinen, tehokas ja energinen. Ryhmätehtävissä kantaa vastuuta, mutta saattaa olla itsekeskeinen ja ”jyrätä” tahtonsa läpi eikä ota aina muiden ajatuksia huomioon.
Keltaiset Ulospäinsuuntautunut ja vilkas, puhuu paljon. Innostuu helposti uusista asioista. Ryhmässä sovittelijan ja auttajan roolissa, monesti se, joka laitetaan esiintymään ryhmän puolesta.

Kukaan ihminen ei ole vain yhtä väriä, vaan meissä sekoittuu useasti kaksi tai jopa kolme väriä eri painotusastein. Yhtä väriä emme tunnusta lainkaan omaksemme.

Lapset ja temperamentti

Kun pieni lapsi syntyy, häntä ohjaa temperamentti, jota ei ole kasvatus vielä muokannut. Jos lapsi on perinyt vanhemmiltaan aktiivisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden, on lapsella helppo ottaa kontaktia muihin ihmisiin. Jos taas lapsi on perinyt sisäänpäinsuuntautuneisuuden ja matalan aktiivisuuden, niin lapsi on ujo sosiaalisissa tilanteissa.

Temperamentti ei kerro lapsen toiminnasta ihan kaikkea. Kun lapsi kasvaa, muovautuu hänen persoonallisuutensa biologisen temperamentin päälle ja tähän vaikuttavat kasvatus, ympäristö ja ympäristöstä saama palaute.  Kasvatuksen avulla on mahdollista muokata temperamentin piirteitä ja lievittää niitä. Näin esimerkiksi ujon lapsen tapauksessa vanhemmat voivat kannustaa lasta ottamaan kontaktia ja tarttumaan tilaisuuksiin. Räjähdysalttiin lapsen kanssa taas pitää opetella tunteiden säätelyä ja niiden ilmaisemista.

Kaikki ovat yksilöllisiä – persoonia

Parasta temperamenttitietoisuudessa on se, että se ei määrittele millainen lapsesta kasvaa. Lapsen persoonallisuus muuttuu läpi elämän ja esimerkiksi vaikea vauva saattaa myöhemmässä vaiheessa olla päämäärätietoinen nuori aikuinen. Oikein ujosta lapsesta saattaa kasvaa vaikuttava aikuinen, joka pärjää hienosti sosiaalisissa tilanteissa.

Olenkin usein miettinyt, että on se jännä, kun lapsemme ovat niin energisia ja eivät paikallaan pysy. Eipä tuota tarvi paljon miettiä, kun katsoo itseään ja miettii millainen itse on ja millaisia arvoja lapsille antaa. Biologia on taustalla jylläävä voima, jota sopivasti ympäristön virikkeillä voidaan muokkailla.

Kannustakaamme lasta olemaan sellainen kun on. Kasvatuksella voimme vaikuttaa siihen, millaisia arvoja, kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja lapsi omaksuu omaan persoonaansa.

Neljävuotiaan uhmaikä – rajoja ja rakkautta

On kyllä ollut ihana huomata, että pojallamme on alkanut oikein rytinällä nelivuotiaan uhmaikä. Rajoja kokeilaan koko ajan, viimeiseen asti. Rajojen asettamisen tärkeys on tullut todella tutuksi tässä lähiaikoina.

Rajat ovat rakkautta

Kun jaksaa muistaa, että rajat luovat rakkautta, on jo melko pitkällä. Joskus tiukkapipoisena oleminen ei ole niin hauskaa, mutta kun sitä jaksaa johdonmukaisesti noudattaa, saavuttaa sillä lopulta voiton. Nelivuotias ei vain voi määrätä asioita perheessä. Ei vain voi!

Nipottamisen hyvä puoli

Kun säännöistä jaksaa toitottaa kyllästymiseen asti, tulet huomaamaan, että kyllä ne menevät vielä perille, vaikka kyseessä olisikin vähän itsepäisempi yksilö. Tärkeää on se, että joka kerralla pätee samanlaiset säännöt ja jos jonkun säännön sanoo, niin se myös pätee, loppuun asti. Hyvä esimerkki nipottamisen toimimisesta on lasten lelujen siivoaminen. Kun vanhemmat pitävät huolen, että lapset tietävät mihin tavarat kotona laitetaan, niin enemmin tai myöhemmin se alkaa kantaa hedelmiä ja näistä hedelmistä pääsee nauttimaan.

Rajaton lapsi heijastaa pahaa oloa

Kun lapsi on rajaton, heijastaa hän usein käyttäytymisellä pahaaoloaan. Pieni ihminen voi mennä kovastikin sekaisin siitä, jos hän esimerkiksi saa aina periksi. Mitä käy sitten paikassa, jossa on laitettava rajat, ihan jokaiselle. Näin esimerkiksi kouluissa ja kerhoissa. Jos lelupäivänä on määrä tuoda yksi lelu tai muutama pienempi asia, niin hoitoon ei voi vain viedä kokonaista legolaatikkoa, junarataa tai kymmentä kirjaa. Näissä asioissa ei voi antaa periksi, sillä hoitajilla on muuten kauhea työ asian kanssa hoitopaikassa.

Uhmaikä – kasvamisen aikaa

Uhmaikäisen lapsen kanssa täytyisi muistaa se, että lapsi ei ole paha, vaikka huonosti käyttäytyykin välillä. Näissä hetkissä on hyvä keskustella lapsen tasolla asioissa ja antaa hellyyttä ja rakkautta. Käyttäytyä voi joskus väärin, mutta paha ei ole kukaan. Positiviiset puolet esiin niin hyvä tulee.

Kasvaminen ei aina ole helppoa ja se olisi syytä muistaa vaikeissa kasvatusasioissa. Aina ei voi saada periksi ja vanhempien on laitettava rajat, jottei homma ryöstäydy ihan käsistä. Rajat ovat rakkautta.

Sivusta katsojat – Tehkää jotain!!

Ekaluokkalaisemme Ella tuli kotia koulusta ja kertoi minulle mielenkiintoisen tarinan, jonka he olivat koulussa käyneet läpi. Opettaja oli kertonut kiusaamistilanteesta, jossa oli ollut kiusattu, kiusaajat, kiusaajia komppaavat lapset ja sitten sivusta seuraajat, jotka eivät olleet tehneet mitään. Kysyin Ellalta, että mitä tapahtuma opetti hänelle, hän tuumasi: ”On väärin kiusata ketään. Ei saa mennä kiusaamiseen mukaan, jos joku höystää sinua mukaan. Jos näet sivusta kiusaamisen, asialle täytyy uskaltaa tehdä jotain.” VAU! Olipas opettaja osannut asian tuoda mahtavasti esille ekaluokkalaisille, sillä tuossahan se tärkein tulikin.

Sivullisten pitää toimia

Usein kasvatuksellisissa asioissa kuin myös juuri näissä inhottavissa kiusaamistapauksissa on kyse useasti siitä, että asian näkee ja tiedostaa moni ihminen, mutta harva uskaltaa toimia. Usein lapset pelkäävät kiusaajia ja sitä, että he saavat juoruakan maineen, jos menevät kertomaan opettajalle. Tämä on mielestäni asia, joka täytyy ottaa lapsien kanssa vakavasti puheeksi. Jos näet toisen tekevän väärin, kerro siitä ihmeessä. Jos et uskalla opettajalle kertoa, kerro se vanhemmillesi. Älä pidä tietoa itselläsi.

Pelko – tunne, joka vallitsee

Muistan hyvin kun olin neljäsluokkalainen ja luokallamme oli poika, joka oli raju ja hän käyttäytyi ilkeästi. Eräänä päivänä näin koulussa, että hän käytti nuuskaa ja menin siltä seisomalta kertomaan asiasta opettajalle. Turhia miettimättä. Sen jälkeen alkoikin pelottaa. Muistan hyvin vieläkin, kun menin nopeasti pyörätelineelle koulun jälkeen ja pelkäsin koko ajan. Lähdin täysillä ajamaan pois koulusta. Seuraavana päivänä pelotti vieläkin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja lopulta olin ylpeä itsestäni, että uskalsin kertoa asiasta. Tuosta jäi mieleeni vaan se pelon tunne, joka lapsilla voi toisia lapsia kohtaan olla. Se pelko on todellista, raastavaa ja saattaa lamaannuttaakin lapsen. Joskus lapsi saattaa keksiä tekosyitä, ettei kouluun halua mennä ja syynä voi olla juuri pelko. Tämän takia on todella tärkeää puhua lapsille näistä tilanteista ja neuvoa miten tulisi toimia. Vanhemmat kun ovat lapsen tukena ja turvana ja jos kommunikointi on avointa, niin lapsi uskaltaa näistä peloistaan myös avautua.

Kuuntele lapsiasi, tarkkaile käytöstä. Jos jokin asia mietityttää, kysy siitä. Joskus pelkoa on vaikea kertoa ja sen kertominen jännittää. Lapsen on hyvä tietää, ettei hän ole yksin, vaan häntä autetaan. Yhdessä saamme enemmän aikaan.

Kova, kovaa vasten

Olimme poikamme kanssa keskustelleet useasti siitä, että ketään ei saa lyödä. Sanalliset keinot eivät enää riittäneet, kun taas tuli kerta, jolloin siskoa piti ihan tahallaan lyödä pari kertaa napakasti ilman syytä. Ei auttanut, kun ottaa poika tiukkaan syliin ja kertoa napakasti, mitä se tarkoittaa, kun toista ihmistä satuttaa. Täytyy sanoa, että oli muuten mielenkiintoinen keskustelu.

Kova, kovaa vasten

Joskus kasvattajana joutuu tilanteisiin, joissa ei voi kun laittaa kova kovaa vasten ja ottaa lapselta luulot pois. Se, että aikuinen näyttää kaapin paikan näissä tilanteissa on todella tärkeää. Törmäsin kerran puistossa tilanteeseen, jossa mielestäni isä toimi oikein hienosti. Hänen nelivuotias poikansa oli ottanut risuja metsästä ja huitoi niillä lamppuja ja muita lapsia. Isä komensi ja kielsi lasta, mutta mikään ei näyttänyt tehoavan. Isä lampsi lapsen luo ison risun kanssa totisena ja kysyi, että mitäs tällä tehdään? Lyödäänkö tälläkin toisia? Poika katsoi itku silmässä isäänsä ja totesi:”Ei se sattuu!” Isä katkaisi kepin useaan pikkuosaan ja sanoi:” Juuri näin! Me emme lyö ketään, koska se sattuu!” Poika otti oman risunsa ja katkaisi senkin palasiin ja tuumasi:”Ei lyödä ketään.” Tämän episodin jälkeen poika leikki puistossa nätisti, ilman risuja ja huitomisia.

Jäin miettimään tilannetta kävellessämme pois puistosta. Miten hienosti isä osasi ilman väkivaltaa ottaa tilanteesta luulot pois pojalta, hän sai pojan kuuntelemaan ja uskomaan tarinansa. Jotain ihmeellistä tapahtui tuossa hetkessä,sillä poika ymmärsi mistä oli kyse.

Myönnä jos teet virheen – kukaan ei ole täydellinen

Usein kasvattajana toimii ensin ja sitten vasta jää miettimään, että olisikohan tilanteen voinut ratkoa toisin. Mielestäni on hyvä, jos pystyy myöntämään itselle, että nyt en onnistunut ja täytyy ottaa opiksi. Mielestäni myös se, että tilanteen voi lapsille myöntää, on hyvä asia. Vanhemmatkin voivat käyttäytyä huonosti ja jos sen osaa näyttää katuvasti lapsille, niin ehkä hekin oppivat tilanteesta jotain. Tässä kuitenkin täytyy huomata se ero, että anteeksi ei saa mennä pyytelemään tekonsa tarkoitusta, sillä yleensähän se on ollut ihan oikea. Tapa millä asian on hoitanut, ei vaan ole välttämättä ollut oikea tilanteeseen nähden. Kun huonosta käyttäytymisestä osaa ottaa itseensä ja parantaa käytöstään seuraavalla kerralla, ollaan jo pitkällä.

Lapsille rajat ovat rakkautta

Lapset kaipaavat rajoja. He kokeilevat jatkuvasti mitä saa tehdä ja missä se raja oikein menee. On ollut äitinä mielenkiintoista seurata lasten psykologista kasvua tässä mielessä ja huomata miten erilailla 4 vuotias ja 7 vuotias käyttäytyvät. Usein sanotaan, että koululaiset ovat helpossa vaiheessa, eikä heitä silloin niin helposti huomata, kun he ovat nin reippaita ja osaavat käyttäytyä, kun taas sitten tällainen uhmaikäinen rajojaan kokeileva nelivuotias kyllä tekee kaikkensa saadakseen huomion, jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Arkisissa tilanteissa olen huomannut, että on todella tärkeää huomioida tasapuolisesti molempia ja vaikka pienemmän toilailut olisivat negatiivissävyisiä, niin nostaa hänestäkin se positiivinen puoli esiin ja kehua hyvissä jutuissa. Näin usein ne negatiivisemmat asiat jäävät piiloon.

Aikuisten täytyy joskus olla kovia. Se on ihan ok, kunhan muistaa millä tavalla sen tekee. Ja tärkeintä on ottaa virheistä oppia, kaikkihan me ollaan täällä oppimassa, eikä valmista tule koskaan. Tsemppiä!

WP_015957

Perheen yhteiset harrastukset – Mikä voimavara!

Mikä onkaan sen kivempaa, kun tehdä perheenä yhdessä jotain. Niin, että kaikilla on kivaa ja jokainen nauttii tekemisestä. Tällaisiä perheen yhteisiä harrastuksia kun löytää perheelleen, niin volaa. Harrastus voi olla käytännössä ihan mitä vain: legojen rakentamista, pelien pelaamista, urheiluharrastuksia, käsitöitä, kulttuuria. Pääasia, että kaikki tekee sitä yhdessä.

Lapset harrastuksiin – Aikaa itselle

Lapsia kuljettaessani harrastuksiin, jäin miettimään, että mikä on ihmisillä syy harrastuksiin viemisessä. Osalla syyt ovat urheilullisia ja lapsen kiinnostuksesta lähteviä, osalla taas enemmän sitä, että saa vähän omaa aikaa, kun lapset juoksevat tai touhuavat jonkun muun kanssa. Itse olen allerginen sille ajatukselle, että veisin lapsia harrastuksiin, jotta pääsen itse helpommalla. Mielestäni lapsella täytyy olla halu tehdä harrastustaan ja sinne pitää itse olla vapaaehtoisesti lähtemässä joka viikko, jos sellaiseen ilmoittaudutaan. Samalla harjoitellaan sitoutumista päätettyyn asiaan.

Perheen keskeistä laatuaikaa

Perheen yhteisten harrastusten tärkeyttä ei voi ylikorostaa. Varsinkin kiireisessä nykymaailmassa lasten ja vanhempien yhteinen aika on kortilla ja silloin usein miettii, että tiedänkö mitä lapsilleni kuuluu, kun tuskin ehdin heitä näkemään? Jos näin käy, täytyisi hälyytyskellojen soida. Varsinkin kouluikäisten lasten kanssa voi tätä käydä helpostikin. Lasten harrastukset vievät paljon aikaa, varsinkin jos harrastaminen on kilpailupohjaista ja reenien määrä voi helposti nousta 4-5 kertaa viikossa. Tällöin olisi tärkeä pysähtyä ja miettiä, että mitä me tehdään yhdessä perheenä ja mikä on se meidän juttu.

Laatuaika – tehokasta ajankäyttöä tärkeimpien ihmisten kanssa. Miksei tuota laatuaikaa käyttäisi niin, että kaikki nauttivat siitä ja saavat energiaa siitä. 

WP_012896

Oletko valmis pistämään itsesi likoon?!

Vanhemmuus – mikä ihana asia. Aina se ei siltä tunnu ja joskus tuntuu, että saat oikeasti tehdä töitä niska limassa vanhemmuutesi kanssa. Kuinka monesti olet ollut tilanteessa, jossa mietit, että teen tämän lasteni vuoksi, vaikka itse ei nappaisi yhtään? On tilanteita, joita joutuu hoitamaan, vaikka ei itseä nappaisi, mutta sen tekee toisen eteen.

Uhraatko omaa aikaasi?

Lasten kasvaessa on paljon asioita, joita lasten kanssa pitäisi tehdä ja mitä taitoja lapsille tulisi opettaa. Koululaisen vanhempana tiedän, että koulussa lapset eivät ehdi saamaan sellaista henkilökohtaista opetusta mitä toivoisi ja sen vuoksi on todella tärkeää, että olen itse valmis kantamaan vastuuni esimerkiksi lasten koulukäynnistä. Jos en vanhempana ole kiinnostunut läksyistä, päivän tapahtumista, mitä koulussa tapahtui tai mitä koulussa tullaan tekemään, olen täysin pihalla kasvattajana.

Wilma kouluissa – hyöty vai haitta?

Usein kuulee juttuja, joissa vanhemmat olettavat koululta liikaa. He olettavat, että koulun tehtävä on tehdä heidän lapsistaan kunnon kansalaisia. Wilma-viestintäväline on nykypäivänä kätevä, mutta osaan kuvitella miten ärsyttävä tapa se on ottaa yhteyttä opettajaan. Miten helppoa on lähettää viesti jos toinenkin opettajalle, ihan vain tarkistaakseen jonkun asian. Tuossa on yksi asia, jota itse kartan täysin. Otan yhteyttä vain, jos oikeasti on ilmoitettavaa tai kysyttävää. Lapseen täytyy luottaa ja myös hänelle antaa vastuuta. Esimerkiksi jos vaate unohtuu kouluun, niin mielestäni on lapsen tehtävä tarkistaa asia seuraavana päivänä ja sitten vasta mahdollisesti kysellä opettajalta asiasta.

Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja opettaa

On asioita ja taitoja, joita vanhempien tulisi lapsilleen opettaa. Hyvä esimerkki on esimerkiksi hiihto- tai luistelutaito. Kun liikuntatunnilla koululaiset menevät hiihtämään, niin opettajalla on järkyttävä työ jos osa lapsista ei ole pitänyt hiihtosuksia koskaan jaloissaan. Ei kateeksi käy opettajaa tuossa tilanteessa. Kun yhteistyötä tehdää koulun  ja muiden kasvatustahojen kanssa, niin yhdessä saadaan aikaan tuloksia, jotka kantavat läpi elämän.

Vanhemmuus on vastuun kantamista ja itsensä uhraamista. Joskus asiat eivät tunnu aina niin miellyttäviltä, mutta ne on vain tehtävä. Asioiden luistaminen tarkoittaa vain sitä, että ne löytää edestäpäin ja pian.