MiksiPuhutKuuroilleKorville

Lapsen tulee kestää kova kritiikki ja myös huutaminen

Mikä meitä X- ja Y-sukupolven taitteilla syntyneitä vaivaa?

Poikamme tulee treeneistä kotiin ja sanoo, että valmentaja korotti ääntään ja huusi niin laitamme välittömästi valmentajalle viestiä, että nyt poika on pahoittanut mielensä.

Otimmehan huomioon samalla, että valmentaja sanoi aiheesta, kun oma kullannuppumme oli jo yli tunnin ajan pelleillyt harjoituksissa ja tartuttanut huonoa asennetta muihin pelaajiin? Asenne pojalla oli huono läpi harjoitusten, eikä hän korjannut sitä rakentavilla huomautuksilla.

Mekö odotamme, että 16 pelaajaa valmentavan valmentajan pitäisi ottaa poika kentän laidalle ja käyttää kallista treeniaikaa siihen, että käy jonkin psykoterapeutti Maaret Kallion ”positiivisen kautta” (lue: lässynlässy) -keskustelun pojalle, ettei vain poika pahoita mieltään? Meidän kullannuppu menee muiden edelle eikö?

Herätys! Valmentaja valmentaa koko joukkuetta eikä vain yhtä pelaajaa, vaikka pyrkii yksilöllisesti kohtaamaan kunkin. Joukkueen, ryhmän, valmentaminen on erilaista kuin yksilöurheilijan valmentaminen. Eikä valmentajalla ole intressiä käyttää energiaansa turhaan huutamiseen pelaajille, jos treeni sujuu kuten pitää ja kaikki tekevät hommia hyvällä asenteella.

En sano, että ihmisille pitäisi antaa kritiikki huutamalla, eikä millään tavalla ilkeästi. Mutta kun rapatessa vaan roiskuu välillä. Poikamme tulee saamaan kritiikkiä myös koulussa ja tulevassa työpaikassaan – myös aiheetta. Pomo saattaa huutaa – aiheesta tai aiheetta! Työkaveri saattaa huutaa – aiheesta tai aiheetta.

Eikö pojan pidä oppia kestämään myös kova ja aiheeton kritiikki niin, että hänellä ei kasetti leviä samantien antoipa kommenttia pelikaveri, työkaveri, pomo tai kuka tahansa? Aiheettoman kritiikin voi jättää omaan arvoonsa.

Koetetaan nyt hyvänen aika antaa valmentajien hoitaa oma työnsä ja älkäämme odottako, että he olisivat jotain täydellisiä Maaret Kallioita joka tilanteessa ja joka hetkessä. Ei siihen pysty edes itse Maaret Kallio. Varmasti hänelläkin tunteet räiskyvät omien lastensa kanssa. Aivan! Me olemme vain ihmisiä!

Enkä tarkoita, että kenenkään valmentajan tulee tarkoituksella tylyttää ketään. Ne, jotka ovat harrastaneet joukkueurheilua tietävät, mistä puhun.

Eräällä valmentajakurssilla parikymppiset kasvatustieteen opiskelijatytöt olivat yrittäneet ottaa teini-ikäisiä poikia hanskaan treeniin aloittamiseksi. Eihän siitä tullut mitään siitä piiperryksestä. Kokeneempi naisvalmentaja komensi voimakkaalla äänellä, mihin poikien pitää tulla riviin niin pojat seisoivat hetken päästä rivissä kuin köyhän talon porsaat ja tiesivät, kuka johtaa.

Valmentajan pitää ottaa paikkansa ja ansaita auktoriteettinsä ja se ei vain onnistu oikeassa elämässä joukkueurheilussa pelkällä ”positiivisella psykologialla”. Kaapin paikka pitää näyttää aina tarpeen tullen, että pelaajat tietävät, kuka johtaa. Kärpästen herra -ilmiö tapahtuu juuri silloin, kun kukkahattutäti yrittää johtaa joukkuetta liian pehmeästi.

Sinä täydellisyydenharhainen ja täydellinen kasvattaja, ei muuta kuin hyppää valmentajaksi ”huutajan” tilalle ja tuo osaamisesi joukkueen hyväksi äläkä huutele puskista. Muussa tapauksessa anna valmentajalle työrauha ja puutu vain todellisiin epäkohtiin, jotka Suomen laissa täyttävät rikoksen tunnusmerkit kuten kunnianloukkaus. Ja kysy pojaltasi seuraavan mielensäpahoittamisen hetkellä, että kerropa oma osuutesi, mistä huutaminen johtui ja toisekseen, koetapa kestää kritiikki myös.

P.S. Onneksi nämä nk. huutamiset ovat harvinaisempia, mutta todellakin ihmetyttää, että ollaanko me ruuhkavuosivanhemmat oikeasti sitä mieltä, että ikäviä tunteita ei saa syntyä ollenkaan harrastusten parissa? 

Juha Ahola
– n. 25 vuotta takana futista joukkueessa, n. 10 vuotta futsalia
– 10 vuotta pelaaja-valmentajana aikuisissa futis/futsal
– 3 vuotta junnuvalmentajana, kun olin 13-15 vuotias
P.S. Eipä tule mieleen, että kukaan valmentaja kymmenistä valmentajistani olisi huutanut niin ”kovaa”, että olisin pahoittanut mieleni, mutta sen muistan, että huutoa on ollut luonnollisesti.

WP_013758

Kehityskeskustelut – Mikä tekee keskustelusta hyvän?

Kevät tuo tullessaan kehityskeskustelut niin työpaikoilla, päiväkodeissa kuin myös mahdollisesti kouluissa. Kehityskeskusteluiden ideanahan on keskustella yhdessä menneestä periodista on sitten kyse kevätlukukaudesta tai työjaksosta.

Kuinka valmistautua kehityskeskusteluun?

Kun kehityskeskusteluun valmistaudutaan, kannattaa siihen oikeasti uhrata hetki aikaa. On sitten kyse päiväkodin tai koulun  kehityskeskustelusta, niin on ihan hyvä, jos vanhempi tai molemmat vanhemmat hetken yhdessä miettivät, että mitä me halutaan päiväkodilta tai koululta tietää? Onko asioita, joista emme niin hyvin tiedä ja meidän ehkä pitäisi tietää? Toimiiko päiväkodin ja koulun yhteistyö niin kuin on sanottu, vai onko siinä jotain asioita, jotka voisi tehdä toisinkin?

Lapsen kehitystä kannattaa miettiä ja kirjoittaa ihan vaikka ylös asioita, joita on miettinyt kotona. Olen useasti miettinyt, että kehityskeskusteluun olisi hyvä olla check lista, jonka päiväkoti tai koulu laittaa vanhemmille mietittäväksi ennen keskustelua. Tällöin voisi hyvin saada ajatusta, että millaisia asioita pitäisi miettiä etukäteen. En tarkoita tällaisella check listalla moni sivuista lomaketta, jota täyttäessä alkaa turhautua jo ensimmäisellä sivulla, vaan sellaista lyhyttä tarkistuslistaa, jossa olisi asiat lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyinä.

Mikä on hyvä keskustelu?

Jos keskustelu päiväkodin hoitajan tai opettajan tai työpaikan esimiehen kanssa on vain toteamista kuinka hyvin tai huonosti lapsi pärjää, ei se välttämättä anna mitään. Usein voi käydä niin, että mallilapsesta ei vain löydy mitään rakentavaa sanottavaa, vaikka tuotahan vanhemmat juuri haluaisivat kuulla. Ei kukaan ole täydellinen ja olisi hyvä, jos johonkin voisi kiinnittää huomiota. Samoin jos noita negatiivisen sävyisiä asioita alkaa olla liian paljon ja keskittyminen on niissä, niin pitäisi kääntää kurssi ja keskittyä siihen mikä on hyvää.

Kuulin eilen mieheltäni nelikenttäisestä palautteen anto muodosta. Tämä toimisi loistavasti myös kehityskeskusteluiden pohjaksi. Siinä ideana on se, että sanotaan

1. Mitä kannattaa jatkaa?
2. Mikä kannattaisi jättää pois?
3. Mitä asioita kannattaa korostaa?
4. Mitä asioita kannattaa vähentää?

Tällä nelinkenttäpalautteen annolla saadaan annettua kaikenlaista palautetta ja ennen kaikkea voidaan rakentavassa hengessä keskustella sekä hyvistä että huonoista puolista.

Todistus ei korvaa kunnon aitoa keskustelua

Ekaluokkalaisemme opettaja oli ihana, kun kyselin mahdollisuudesta järjestää kehityskeskustelu myös näin keväällä. Hän totesi, että ”Eihän se todistus kunnon kehityskeskustelua korvaa.” Itse palan halusta tietää, miten tyttäremme toimii tilanteissa, joissa on eri auktoriteetit ja ryhmän paine on päällä. Näistä tilanteista saa kasvattajana uutta näkökulmaa, eikä asioita katsele vain vaaleanpunaisten lasien takaa. Monesti lapsi käyttäytyy ihan erilailla kotona, kuin isoissa ryhmissä ja varsinkin eri auktoriteettien parissa. Ja kaikkein herkullisimpia on kuulla niitä spontaaneja tapahtumia, joissa persoona tulee esiin. Ja olen opettajan kanssa samaa mieltä, ettei todistuksen ruksit kerro minulle yhtään mitään kasvattajana ja pedagogina, että miten hommat oikeasti hoituu.

Kehityskeskustelut ovat useasti muodollisuus, mutta niistä saa paljon irti, jos hetken keskittyy ja valmistautuu niihin. Parasta näissä keskusteluissa on se, että palautetta on mahdollista antaa suuntaan jos toiseen ja kodin ja päiväkodin tai koulun yhteistyö paranee ja syvenee.

panther

Helpompi puhua sivusta kuin tarttua toimeen

On ollut mielenkiintoista seurailla eri yhteisöjen toimintamalleja. Kuinka ihmiset ovat ”mukana” yhteisissä asioissa, mutta kuitenkaan kun on tekojen aika, niin montaa ihmistä ei innosta tehdä mitään. On outoa, että paikalle tai noihin joukkoihin vääntäytyy mukaan, jos sille ei ole mitään annettavaa.

Mies valkoisen ratsun selässä

Luin Earl Nightingalen Asenne-kirjasta ”Mies valkoisen ratsun selässä”- luvun, jossa kerrottiin siitä, että kun ihminen menee työpaikaan niin työnantaja odottaa, että hän pystyy tarjoamaan jotain uutta työpaikalleen. Ei ihmistä palkata töihin, jos hänellä ei ole mitään annettavaa ja tätähän usein työnhaussakin toitotetaan. ”Kerro mikä olet miehiäsi/naisiasi, korosta osaamistasi!”.

Tämä asia tulee hyvin esille näissä erilaisissa ryhmissä. Usein paikalla on ihmisiä, joilla ei ole mitään annettavaa, tai se mitä pystytään antamaan on negatiivinen ilmapiiri. Olen usein ihmetellyt sitä, että miksi ryhmän energisyyttä ja hyvää ilmapiiriä pitää negatiivisen sävyisillä kommenteilla pilata. Kommentteja on kyllä helppo antaa, mutta itse ei olla valmiita laittamaan itseään likoon.

Roolit kuntoon tiimin sisällä 

Työelämässä toimiva tiimi koostuu usein erilaisista tekijöistä, joilla on erilaiset roolit. Kun näitä erilaisuuksia osataan yhdistellä järkevällä tavalla, saadaan tiimi toimimaan loistavasti keskenään. Jos tiiminjohtajalla ei ole kykyä nähdä näitä ihmisten erilaisuuksia ja heidän kykyjään, niin usein tiimi ei toimi. Ja hyvä johtaja on sellainen, joka ei kommentoi koko ajan, kun toinen suorittaa omaa juttuaan. Hän antaa rauhan toimimiselle ja kommentoi jälkikäteen, jos on jotain kommentoitavaa. Mikä onkaan sen rasittavampaa, kun saada kommentteja koko ajan, vaikka asiat on sulla oikein hyvin hallussa?!  Noissa tilanteissa usein ihminen haluaa päästä pätemään, vaikka ei ole käytännössä valmis mihinkään.

Toimiva yhteisö / ryhmä / tiimi toimii, jos kaikki ovat valmiita tuottamaan siihen lisäarvoa. Ei ole kenenkään etu, että vain muutama tekee ja muut katsovat vierestä, kun hommiin pitäisi tarttua yhdessä.

fb_koulu

Taistelu Kuivasojan sivukoulun puolesta!!!

Keskiviikkopäivän aamu meni minulla pieleen, kun luin sähköpostistani Pateniemen päiväkodin vanhempaintoimikunnan johtajan viestin:

”Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun luin aamun Kalevasta, että Kuivasojan koulu lakkautetaan 08/2015! Onko teilllä Kuivasojan koululaisten vanhemmilla asiasta parempaa tietoa?”

Luin sivistys- ja kulttuuripalveluiden osalta palveluverkkotyötä uudistavan työryhmän esityksen asiasta verkosta http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=93a4c561-4f8d-47da-a5d5-ab6f17661e05&groupId=50266, jossa näitä säästöjä oltiin kuvattu yksityiskohtaisesti summien kanssa.

Esityksestä pomppasi esiin Kuivasojan koulun  tapaus:

”Työryhmän enemmistö kannattaa esitystä, jonka mukaan Kuivasojan sivukoulusta luovutaan 8/2015 lähtien. Kustannusvaikutus: säästö tilakustannuksista 131t €/vuosi ja kouluverkon tehostumisesta 60t €/vuosi. Yhteensä n. 200 000 euroa/vuosi.”

”Merikosken ja Pateniemen lukiot yhdistetään. Lukiot yhdistetään hallinnollisesti 8/2016 lähtien. Syntyvän uuden isomman yksikön opetus järjestetään 8/2016 lähtien Merikosken koulukiinteistössä. Kustannusvaikutus: säästö yhdistyvästä hallinnosta (henkilöstökustannuksista) 85 000 euroa/vuosi.”

Ensimmäisenä mielessäni pyörivät seuraavat kysymykset:

  • Miksi aina pienimmistä ja yhteiskuntamme uusista kyvyistä säästetään?
  • Mikä hyöty yhteiskunnalle on lapsien ajamisesta suurkouluihin, isoon massaan, jossa yksilöt ja ongelmat suurenevat?
  • Miksi kaikki idyllisyys ja yhteisöllisyys täytyy hävittää tästä yhteiskunnasta?
  • Miksi työryhmät toimivat näin esitystensä kanssa? Miksi näissä asioissa ei kuunnella ihmisiä ja kartoiteta vaihtoehtoja avoimesti, jolloin asioihin voisi puuttua jo suunnitteluvaiheessa?
  • Ovatko 200 000 e/vuosi säästöt oikeasti tarkkaan laskettu ja punnittu?
  • Mihin ihmeessä Kuivasojan 130 oppilasta tullaan laittamaan, kun Pateniemen lukio lähtee Rajakylästä vasta 08/2016 ja suunnitelma Kuivasojan koulun lakkauttamiselle on jo 08/2015?

Samassa hämmennyksessä jäin pohtimaan asiaa laajemmassa mittakaavassa. Jos oikeasti asia on niin, että säästöjä haetaan, niin onko näitä säästöjä pohdittu joka suunnalta? Nykyiset koulurakennukset Rajakylä-Herukka-alueella ovat täyteen ahdettuja lapsista, alueella asuu todella paljon lapsiperheitä, uusi saha-alue ollaan kaavoittamassa ja ketähän muita kuin lapsiperheitä sinne on rakennuttamassa talonsa? Miten sitten on ajateltu tässä kokonaisuudessa koulumatkojen pidentymiset järjestää, eikö kyydityksistä tule kustannuksia ja kuinka paljon nämä ovat? Miten kouluterveydenhuolto järjestetään, jos Rajakylä/Herukka alueen lapset joudutaan kuljettamaan joko Haukiputaalle tai Tuiraan hammashoitoihin etc. Mitkä kustannukset noista syntyvät?

Henkiset ja aineelliset asiat?!

Ennen kaikkea kun alkaa miettiä niin onko tässä asiassa mietitty niitä henkisiä ja arvollisia asioita pätkääkään? Onko kaikki aina mitattavissa rahassa? Onko vanhemmilta kysytty, että haluaisivatko he kantaa kortensa kekoon säilyttääkseen koulun? Miksi meille ei tarjota mahdollisuutta vaikuttaa ja tehdä osaamme yhteisen hyvän eteen? Mihin ovat kouluissa hävinneet talkoot ja marjanpoimimiset,ne vanhat kunnon säästötoimet?

Kuivasojan koulu on tunnettu yhteisöllisyydestään ja ennen kaikkea idyllisyydestään. Oppilaita on siellä vain 130 ja luokka-asteita 1-4 luokkaan. Vanhemmat oppilaat leikkivät nuorempien oppilaiden kanssa sulassa solussa koulun pihalla. Koulun oppilaiden vanhempiin tutustuu helposti, kun koulussa ei ole satoja oppilaita. Kaverit ovat tuttuja ja kaikki auttavat toisiaan.

Isot koulut, isot ongelmat

Mitä tapahtuu kun pienet oppilaat ajetaan suureen kouluun yli 700 oppilaan yksikköön? Minne häviävät persoonallisuus, kuunnellaanko oppilaita? Miten kiusaaminen tulee lisääntymään, kun koulussa on niin paljon oppilaita, ettei yksinkertaisesti opettajilla riitä silmäparit katsomaan tilanteita koulun pihalla? Myöskään hyvä asia ei ole se, että ensimmäisen luokan oppilaat ovat samassa yhteydessä yläkouluikäisten kanssa. Heidän maailmansa ovat niin erilaiset ja isommat oppilaat eivät ymmärrä ”pikkulasten” mielikuvistusmaailmaa ja heidän leikkejä. Yläkoululaiset ovat jo kovia ja heillä on kovat jutut, joita ei mielestäni alakouluikäisten tulisi nähdä.

Miksi ihmeessä meidän yhteiskunta ajaa mallia, jossa ihmisten on laitostuttava jo pienestä pitäen? Onko tässäkään asiassa ajateltu pitemmälle, esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia ja niiden puhkeamista isoissa yhteisöissä, joissa oppilaita ei kuunnella eikä opettajilla ole aikaa, kun ryhmäkoot kasvavat valtaviksi.

Täytyy sanoa, että olen todella huolissani tällaisesta suunnasta yhteiskunnassamme. Ja ennen kaikkea siihen, että nämä päätökset lyödään meille päätöksinä eteen. Missä on demokratia? Missä on sananvapaus ja missä on yhteisöllisyys?

Lapsilta kysyttäessä he kommentoivat asiaa näin:

  • Äiti, ei kai mun täydy mennä isoon kouluun, mua pelottaa.
  • Koulumatka on pitkä ja pelottava.
  • Häviävätkö meidän majaleikit?
  • Saadaanko me enää tukioppilaita ja tuntevatkohan eskarilaiset enää opettajia jo tarhassa?

Huoli on suuri myös pienten mielissä. Lapset kun käsittelevät yleensä asiat konkreettisesti ja tunne edellä. Eivät he voi ymmärtää näitä aikuisten tekemiä päätöksiä.

NYT TAISTELLAAN KUIVASOJAN SIVUKOULUN PUOLESTA!

Tulemme pistämään päättäjät koville ja vaatimaan vastauksia näihin summiin ja päätöksiin. Kaikki halukkaat voivat osallistua Facebookissa toimivaan ryhmäämme asian puolesta.  Allekirjoittaneeseen saa asian tiimoilla olla suoraan yhteydessä myös. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat taistella hyvän asian puolesta!!

Kuivasojan vanhempaintoimikunnan  Kuikku-tiimin edustaja
Milla Ahola
ahola dot milla ät gmail dot com

Facebook ryhmä: Kuivasojan Koulun Puolesta:
https://www.facebook.com/groups/751045248282080/?fref=nf