Karvatenava

venni

Karvatenava tuli perheeseemme nelisen vuotta sitten. Heti se otti meidät omakseen, kulki tutkimassa paikat, asettui taloksi.

Syntymäkodissaan se oli ollut pentueensa pienin. Se oli jäänyt vahvempien jalkoihin ja siitä oli tullut arka. Vaikka se on nyt ajan myötä reipastunut, ei sille voi sankarin viittaa asetella edelleenkään. Jokainen ulkona käynti on sille jännittävä ja ihmeellinen seikkailu. Äänet ja hajut ja autot ja ihmiset ja toiset karvatenavat kiehtovat ja samalla myös pelottavat.  Juttusille se ei antaudu kenenkään kanssa, ei vaikka samat ihmiset omine karvatenavineen tulevat vastaan harva se päivä.

Jos tutuksi tullut maisema on jostakin syystä muuttunut, se on karvatenavalle melkeinpä menemätön paikka. Esimerkiksi se kun ovat ruvenneet tekemään tuonne puiston taakse uutta tietä. Metsää on sieltä hakattu pois niin että maisema näyttää ihan epätodelliselta, eikä se jäänyt karvatenavalta huomaamatta. Puistoon menosta ei meinannut tulla sillä kertaa mitään.  Useamman kerran se pysähtyi arvioimaan outoa näkyä.  Vähän kerrallaan sinne sitten lopulta päästiin, tutulle lenkkipolulle.

Ihmisten maailmassa puhutaan muutosvastarinnasta. Uudet asiat koetaan pelottavina, koska ne haastavat tutun ja turvallisen maailmanjärjestyksen. Asiat ovat ihmisillä ehkä eri kokoluokkaa kuin karvatenavalla mutta kaava on likimain sama; muutos pelottaa. Rakenteelliset muutokset yhteiskunnassa koskettavat kaikkia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Perusturvallisuutta ravistellaan. Tulee tunne kuin olisi kasvottomien voimien riepoteltavana kykenemättä tekemään mitään. Ja jos yrität harata vastaan, paljonko se hyödyttää?

Maailma muuttuu niin kovaa vauhtia, ettei meinaa kyydissä pysyä. Siksi pitää olla myös muuttumattomia asioita. Pitää olla jotakin pysyvää, mistä pitää kiinni. Muuttumattomat asiat tuovat turvallisuutta. Perinteet ja yhteiset vuotuiset juhlat luovat puitteita hyvälle elämälle. Myös sellaiset pienet asiat kuten kodin lämpö, hyväksyvät katseet, hymyt ja ystävälliset sanat ovat tärkeitä. Toisen ihmisen kosketus ja läsnäolo saavat melkein kuin ajan pysähtymään. Sellaisissa hetkissä on hyvä olla. Tuollaiset peruskokemukset eivät muutu. Pidetään niistä kiinni. Silloin ei haittaa vaikka ulkona puhaltaisivat minkälaiset muutoksen puhurit hyvänsä.

Ai niin, sen meidän karvatenavan nimi on Venni. Nyt se on jo puoliunessa tuossa sohvalla, raottaa välillä silmiä vain varmistaakseen, että onhan se isäntä vielä siinä.

Ulkona näyttää pakastuvan. Maa on saanut valkeana hohtavan lumipeitteen. Kohta on taas tuttu ja turvallinen Joulu.

 

-Hannu Anttila-

Comments

comments

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>