post

Nipottamisen rajat

Menimme 4-5 vuotiaiden jumppaan Elmerin kanssa ja ohjaajat eivät olleet vielä rataa laittaneet pystyyn. Lapset olivat tulikärpäset housuissaan ja innoikkaita menemän jumppaan. Elmeri halusi näyttää mulle temppuja ja teki niitä siinä odotustilan matolla. Samalla kuulin muutaman vanhemman tuumaavaan lapselleen:

Äiti: ”Sulla on liimaa takamuksessa niin kauan kuin minä sanon.
Lapsi sanoi surullisena:”Saisinko minäkin näyttää temppuja?”
Äiti tuumasi:”Ei, minä irrotan liiman vasta, kun ohjaajat ovat antaneet luvan.”

Tuossa tilanteessa säälin lasta ja jäin miettimään, että ok on hyvä, että äiti pitää kuria lapselleen ja lapsi odottaa kiltisti jumpan alkua.

Mutta mitäpä oisi tapahtunut, jos äiti olisi antanut lapsen näyttää temppunsa hänelle? Olisiko suru tullut puseroon ja olisiko se ollut muilta pois?

Onko nipottaminen aina hyvästä?

Olen ollut usean kertaan tilanteissa, joissa vanhemmat ovat lastensa kanssa ja olen miettinyt usein, että onko aina niin tarpeen nipottaa joka asiasta? Lapset ovat lapsia, joiden kuuluu touhuta, jutella, leikkiä ja olla energisiä. Mitä jos kasvattajana karsin kaikki nuo elementit heistä, niin mitä heistä oikein jää jäljelle? 

Itse ajattelin jumppatilanteessa täysin toisenlailla. Mietin, että jos Elmerillä on niin kova hinku päästä näyttämään minulle hänen osaamistaan, niin sen ilon minä kyllä suon hänelle. Tietenkin pidän huolen, ettei hän häiritse ketään eikä ole tiellä. Säännöt ovat sääntöjä, mutta turha nipottaminen pois,

Sosiaalinen paine

 Onko vanhemmilla noissa tilanteissa niin kova sosiaalinen paine, että nipottamisella nostaa omaa häntäänsä muiden silmissä? En tiedä onko se sitä, mutta joskus kyllä tuntuu siltä. Sosiaalinen paine on tunnetusti vahva vaikuttaja ja on vaikeaa erottua joukosta ja olla erilainen. Huvitti, kun menin Ellan vanhempainiltaan ja reippaalla äänellä moikkasin tuttuani, kun saliin astuin sisään. Koko sali kääntyi katsomaan minua, aivan käyttäydyin normista poiketen ja moikkasin ääneen ihmisiä. Tervehdin uudestaan kaikkia isoon ääneen ja istuin paikalleni. Tilanne osoitti mielestäni hyvin juuri tuon sosiaalisen paineen.

Pää pystyssä saat olla sosiaalisissa tilanteissa. Jos olet kasvatuslinjojesi takana, niin voit seistä pää pystyssä olet sitten sosiaalisessa kanssa käymisessä muiden ihmisten kanssa tai sitten ihan itseksesi lasten kanssa. Ohjeet ja rajat ovat tarpeen, mutta turhaa nipottamista olisi hyvä välttää. Lapset ovat lapsia, eikä heiltä tarvitse aina olettaa täydellisyyttä. 

 

Comments

comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *