post

Läsnä oleva tilanneherkkä kuunteleminen

Tyttäremme Ella tuli yhtenä päivänä kotiin ja kertoi tapahtumia koulusta. Joku oli sanonut hänelle jotain ja siitä oli tullut pahamieli. Jäin kuuntelemaan asiaa ja mietin, että nyt on tilanne, että tähän pitää puuttua. Ensin pitää selvittää mitä oikeasti on tapahtunut. Lapsien kanssa jutellessa näistä asioista monesti käy niin, että tarina muuttuu kesken kaiken ja yhtäkkiä tilanne on ihan eri mitä se oli keskustelun alussa. Näin olen oppinut, että kuuntele ja ole läsnä. Oikeasti kuuntele ja ole tilanneherkkä.

Väärinkäsitykset – kun kärpäsestä tehdään härkänen

Usein kärhämää aiheuttaneet tilanteet johtuvat siitä, että toinen ajattelee jotain ja ilmaisee ehkä ajatuksensa vähän väärällä tavalla. Vastaanottaja tulkitsee tilanteen taas omasta näkökulmastaan ja soppa on valmis. Sitten kun aika vähän tilanteesta kuluu, ja jos tilannetta ei heti selvitetä niin saattaa alkuperäinen asia muuttaa matkalla muotoaan useamman kerran.

Aikuisena koen tällaisissa tilanteissa, että minun on otettava asiaan ulkopuolinen ote. En saa kokea liian läheltä asiaa. Usein nimittäin käy niin, että saattaa lähtä tarinaan mukaan ilman, että kuulee kaikkia puolia asiassa. Tällöin virhetulkinnat ovat yleisiä.

Vanhempien vastuu

Koululaisten välien selvittely on joskus sellaista salapoliisityötä. Kuka on mitäkin sanonut ja tehnyt ja kun et ole ollut paikalla. Usein opettaja vedetään tähän soppaa mukaan (säälin opettajia), mutta toisaalta pakkohan se on, jos tapahtumat ovat koulussa tapahtuneita. Itse koen, että tässä kohtaa juuri punnitaan vanhempien ja koulun yhteistyökyky ja toisten vanhempien välinen yhteistyö. Kun asioista voidaan puhua positiivisesti ja rakentavasti, ilman kenenkään syyttelyä, saadaan aikaan rakentavaa kasvatusta.

Jäin miettimään tapahtuman jälkeen, että olipas tärkeää olla kuunteleva vanhempi. Ja ennen kaikkea tilanneherkkä. Kun tuntee lapsensa ja hänen kaverinsa, voi hyvin kuvitella mitä siellä on nyt aikuisten oikeasti tapahtunut. Nämä selvittelytilanteet ovat herkullisia kasvatustilanteita ja olen huomannut, että niissä oppii tehokkaasti asioita, jos ne hoidetaan hyvin ja niin ettei ketään syytetä.

Yhteistyö sekä koulun että vanhempien kanssa on tärkeää. Kun yhteinen sävel löytyy helposti ja kaikki pystyy peiliin tarvittaessa katsomaan, on yhteistyö hedelmällistä. Syyttely ei auta ketään, vaan positiivinen ja rakentava kanssakäyminen. Arvostava kuuntelu ja vuorovaikutus kunniaan.

post

Kehityskeskustelut – Mikä tekee keskustelusta hyvän?

Kevät tuo tullessaan kehityskeskustelut niin työpaikoilla, päiväkodeissa kuin myös mahdollisesti kouluissa. Kehityskeskusteluiden ideanahan on keskustella yhdessä menneestä periodista on sitten kyse kevätlukukaudesta tai työjaksosta.

Kuinka valmistautua kehityskeskusteluun?

Kun kehityskeskusteluun valmistaudutaan, kannattaa siihen oikeasti uhrata hetki aikaa. On sitten kyse päiväkodin tai koulun  kehityskeskustelusta, niin on ihan hyvä, jos vanhempi tai molemmat vanhemmat hetken yhdessä miettivät, että mitä me halutaan päiväkodilta tai koululta tietää? Onko asioita, joista emme niin hyvin tiedä ja meidän ehkä pitäisi tietää? Toimiiko päiväkodin ja koulun yhteistyö niin kuin on sanottu, vai onko siinä jotain asioita, jotka voisi tehdä toisinkin?

Lapsen kehitystä kannattaa miettiä ja kirjoittaa ihan vaikka ylös asioita, joita on miettinyt kotona. Olen useasti miettinyt, että kehityskeskusteluun olisi hyvä olla check lista, jonka päiväkoti tai koulu laittaa vanhemmille mietittäväksi ennen keskustelua. Tällöin voisi hyvin saada ajatusta, että millaisia asioita pitäisi miettiä etukäteen. En tarkoita tällaisella check listalla moni sivuista lomaketta, jota täyttäessä alkaa turhautua jo ensimmäisellä sivulla, vaan sellaista lyhyttä tarkistuslistaa, jossa olisi asiat lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyinä.

Mikä on hyvä keskustelu?

Jos keskustelu päiväkodin hoitajan tai opettajan tai työpaikan esimiehen kanssa on vain toteamista kuinka hyvin tai huonosti lapsi pärjää, ei se välttämättä anna mitään. Usein voi käydä niin, että mallilapsesta ei vain löydy mitään rakentavaa sanottavaa, vaikka tuotahan vanhemmat juuri haluaisivat kuulla. Ei kukaan ole täydellinen ja olisi hyvä, jos johonkin voisi kiinnittää huomiota. Samoin jos noita negatiivisen sävyisiä asioita alkaa olla liian paljon ja keskittyminen on niissä, niin pitäisi kääntää kurssi ja keskittyä siihen mikä on hyvää.

Kuulin eilen mieheltäni nelikenttäisestä palautteen anto muodosta. Tämä toimisi loistavasti myös kehityskeskusteluiden pohjaksi. Siinä ideana on se, että sanotaan

1. Mitä kannattaa jatkaa?
2. Mikä kannattaisi jättää pois?
3. Mitä asioita kannattaa korostaa?
4. Mitä asioita kannattaa vähentää?

Tällä nelinkenttäpalautteen annolla saadaan annettua kaikenlaista palautetta ja ennen kaikkea voidaan rakentavassa hengessä keskustella sekä hyvistä että huonoista puolista.

Todistus ei korvaa kunnon aitoa keskustelua

Ekaluokkalaisemme opettaja oli ihana, kun kyselin mahdollisuudesta järjestää kehityskeskustelu myös näin keväällä. Hän totesi, että ”Eihän se todistus kunnon kehityskeskustelua korvaa.” Itse palan halusta tietää, miten tyttäremme toimii tilanteissa, joissa on eri auktoriteetit ja ryhmän paine on päällä. Näistä tilanteista saa kasvattajana uutta näkökulmaa, eikä asioita katsele vain vaaleanpunaisten lasien takaa. Monesti lapsi käyttäytyy ihan erilailla kotona, kuin isoissa ryhmissä ja varsinkin eri auktoriteettien parissa. Ja kaikkein herkullisimpia on kuulla niitä spontaaneja tapahtumia, joissa persoona tulee esiin. Ja olen opettajan kanssa samaa mieltä, ettei todistuksen ruksit kerro minulle yhtään mitään kasvattajana ja pedagogina, että miten hommat oikeasti hoituu.

Kehityskeskustelut ovat useasti muodollisuus, mutta niistä saa paljon irti, jos hetken keskittyy ja valmistautuu niihin. Parasta näissä keskusteluissa on se, että palautetta on mahdollista antaa suuntaan jos toiseen ja kodin ja päiväkodin tai koulun yhteistyö paranee ja syvenee.