emoticons-154050_1280

Uhmaikä – täynnä tunteita laidasta laitaan

Ihana uhmaikä – se on täällä just nyt. Kaksivuotiaalla Enni-tyttärellämme on uhma alkanut ja rytinällä. Jos asiat eivät mene oman mielen mukaan, niin silloin  heittäydytään  lattialle. Jep ja huudetaan. Uhmaikä kaikessa ihanuudessaan on erittäin tärkeä kehitysvaihe niin lapsen kuin vanhemman elämässä. Lapselle uhma edustaa itsenäistymistä, tunteiden säätelyä ja pettymyksien kokemista. Mannerheimin lastensuojeluliitto määrittelee uhmaiän seuraavasti:”Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.”

Lapsen uhmatessa on tärkeää, että hän ei vie peliä, vaan aikuinen osaa olla aikuinen tilanteessa. Olen itse huomannut, että lapsien uhmakaudet ovat myös vanhemmille kasvun paikkoja. Se, mikä esikoisen kanssa tuntui niin vaikealta, tuntuu nyt kolmannen lapsen kanssa neutraalimmalta. Jäin miettimään tuota asiaa, kun huomasin, että minulla ei pulssi noussut uhmakohtauksen aikana. Olenko sattumoisin myös itse kehittynyt vanhempana? Upeaa huomata, että synnynnäinen temperamenttia voi todellakin muokata ja asioiden suhtautumistapa muuttuu vuosien varrella. Uhma tuli, ja meni, yhtä vauhdikkaasti :). Ja elämä jatkui nauraen ja hymyillen.

Kärkkäränkkänoita

Pieni känkkäränkkänoita käy meillä kylässä  yleensä päiväunien aikaan tai kun nälkä kurnii vatsaan. Tai auta armias, kun pienokaista kieltää asioista, joita hän haluaisi tehdä. Tuossa kohtaa on aikuisen hyvä nostaa päätään ja kertoa pienelle ihmiselle, että ei ole oikein hyppiä sohvalla, maalilla ei sotketa ja ruoan kanssa ei pelleillä. Säännöt on sääntöjä ja säännöt viedään loppuun asti. Piste. Näistä asioista ei känkkäränkkänoidan kanssa aleta keskustelemaan. Meillä känkkäränkkänoita onneksi lentää melko pian naapuriin. Känkkäränkälle huudetaan perään ”moi moi!”. Ja samalla lapselle selitetään, että sinua harmitti ja tuntui pahalta. Sanotetaan tunteita. Noita ihania tunteita, jotka saattavat pistää elämän monessakin kohtaan aika sekaisin. Pienestä pitäen on hyvä oppia tuntemaan eri tunteet ja oppia sanottamaan niitä. Uhmaikäinen kaksivuotias, joka ei vielä puhu, ei osaa tunteitaan sanottaa ja siihen tarvitaan aikuista. Tunnekortit ovat tässä asiassa ihan loistavat apuvälineet.  Löysin nettiä selailessani muutaman mahtavan tunnekorttidokkarin, jotka ovat meilläkin kaksivuotiaan kanssa käytössä:

http://www.kvtl.fi/contentimages/Projektit/Mahti/MAHTI_tunnekortit_tulostusversio.pdf
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/julisteet-ja-kortit/tunnekortit-varhaiskasvatukseen
https://sisalto.oppijailo.fi/pelit/1tsFNG8HtFoH/ilmepeli.pdf

Ilman uhmaa ei voi elää ja toisaalta uhman kanssa voi elää. Kysymys on asenteesta ja pienen ihmisen tunteiden säätelystä ja niiden sanoittamisesta.

Comments

comments

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>